torstai 24. heinäkuuta 2014

Kirjasto 2013

Päivi Almgren ja Päivi Jokitalo: Kirjasto 2013: Johtaja asiantuntijoiden palveluksessa (2012)

Vuosittain ilmestyvässä Kirjasto-julkaisussa on käsitelty eri teemoja asiakaspalvelusta, somesta ja monikulttuurisuudesta lähtien. Johtajuus-teos oli odotettu, mutta ei minusta selvennä kirjaston johtajan työtä tai toimi oppaana johtajan työhön. Lähinnä teos tarjoaa erilaisia johtamistyylejä ja näkökulmia johtajuuteen.

Kirjastoihin on hankala saada päteviä johtajia, sillä kirjastoihmiset pitävät arkisesta kirjastotyöstään enemmän ja johtajuudesta maksettu palkka ei vastaa vastuun määrää. Eräs kirjastonjohtaja sanoi Johtaja asiantuntijoiden palveluksessa -teoksesta: "Jos tällä teoksella oli tarkoitus saada uusia johtajia kirjastoihin, tulos on päinvastainen. Kuinka kukaan enää uskaltaa tai haluaa johtajaksi?"

Johtaja on viime kädessä vastuussa kaikesta, on tuhattaituri ja rapiat päälle, on aito ja oma itsensä, mutta ei kuitenkaan unohda olevansa johtaja. Teoksessa esitellään yli neljäkymmentä johtajatyyppiä / johtamistyyliä lyhyinä artikkeleina. Itselle jäi mieleen japanilainen sitkeyttä kuvaava sananlasku: "Kaadu seitsemän kertaa. Nouse ylös kahdeksan kertaa."

Lisätietoja:

https://johtamistaoppimassa.wordpress.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti