Danielle Steel: Iso tyttö (2014)
Maija Vilkkumaan Nainen katolla ei oikein vetänyt, joten nappasin pikalainahyllystä Danielle Steelin uusimman Iso tyttö. Olin lukenut kirjasta esittelyn ja teos kiinnosti aiheensa puolesta. Danielle Steelin tuotannosta olen lukenut kymmenkunta teosta; historialliset sukutarinat, ryysyistä rikkauteen, jännittävät tarinat jne. ovat olleet hyviä lukukokemuksia. WSOY:n mukaan Danielle Steel (s. 1947) on kirjoittanut 128 kirjaa, joita on käännetty 43 eri kielelle, ja myyty yli 600 miljoonaa kappaletta yksinomaan USA:ssa.
Isokokoisen blondin Victoria Dawsonin tarina oli ehkä liian nykyaikainen, arkinen ja jankkaava ollakseen miellyttävä lukukokemus. Ylipainon kanssa kamppailu, opettajuus ja itsensä vähättely ovat omassakin elämässäni olleet pinnalla, joten tätä teosta lukiessa ei paennut todellisuutta. Romantiikkaa sai odotella viime sivuille asti ja iloisia tapahtumia oli matkan varrella vähän. Odottelin jotain kevyttä, romanttista, koskettavaa, kyyneliä ja naurua, mutta sain vain ankean kirjan luettavaksi. Ehkä kirja on tarkoitettu amerikkalaisille suvaitsevaisuuden lisäämiseksi tai lohduksi ylipainoisille.
En ole viime aikoina lukenut Steeliä, joten ehkä hänen tyylinsä on muuttunut. Kieli oli jotenkin jankkaavaa, samat asiat tulivat moneen kertaan esille. Hyppelehdin kappaleiden yli ja luin silmäillen, koska tuntui turhauttavalta lukea sanasta sanaan ensin dialogista ja sitten kertojan tekstistä samat sanat. En kiintynyt yhteenkään henkilöhahmoon, vaikka joukossa oli mukaviakin tuttavuuksia. Kirjan kansi ja nimi (alkukielelläkin Big Girl) ovat kauheita. Pinkki kansi antaa odottaa jotain hyvää, mutta sisältö on sahanpurua.
Lisätietoja:
Kustantajan sivut
http://kristankirjat.blogspot.fi/
http://daniellesteel.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti