Teemestarin kirja

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Teemestarin kirjan (Memory of Water) olen halunnut lukea siitä asti, kun se voitti Teos-kustantajan fantasia- ja scifikirjoituskilpailun, mutta aika moni muukin on halunnut samaa. Nyt sain vihdoin kirjan lainaan kirjastosta. Emmin kirjaan tarttumista, sillä odotukseni olivat korkealla ja toisaalta tiesin jo jotain kirjasta, joka pelotti synkkyydellään. Blogien ja artikkelien perusteella kirja on hyvin arvostettu ja pidetty; lukijat pitivät sitä 33. parhaana 2000-luvun suomalaisena teoksena Helsingin Sanomien äänestyksessä. Teos on saanut palkintoja ja se on käännetty useille kielille.

Aluksi pääsy oudon maailman sisään aiheutti työtä, mutta sitten olisin lukenut kirjan yhdeltä istumalta. Tarina oli varsin synkkä ja iloton. Tulevaisuuden vedenpuutteeseen oli helppo eläytyä, kun nyt on ollut lämpimin viikko 50 vuoteen. Puhdas vesi ja vesisodat ovat jo päivän puheenaiheita. Syyllisyyttä tuntien valutin vettä hanasta; pitäisikö jo ruveta säännöstelemään kulutustaan?

Ehkä johtuen päähenkilön, Noria Kaition, iästä, mietin mitä nuoret pitävät teoksesta. Välillä tuli tunne, että luen nuorisoromaania. Teemestarin kirja olisi mielestäni voinut loppua toisin. Nyt jäi odottamaan jatkoa, toista osaa. Kirjailija (s. 1976) ei kuitenkaan palaa aiheeseen seuraavassa teoksessaan, joka on vastakohta Teemestarin kirjalle:

Millainen on  seuraavaa romaanisi?
– Tarina sijoittuu tulvivalle saarelle, jossa unen näkeminen on kiellettyä. Olen ottanut vaikutteita historiallisista romaaneista, mutta kyse on vaihtoehtohistoriasta, menneisyydestä, jota ei ole koskaan ollut.

Anna 2014

Teemestarin kirja on hyvä, sitä voi mielestäni suositella kaikille yli 13-vuotiaille. Aivan nuorille lukijoille tulevaisuuskuvaus voi aiheuttaa liikaa ahdistusta. Toisaalta se saa arvostamaan nykyistä ympäristöä ja luonnonvaroja.

Lisätietoja:

http://www.emmiitaranta.com/fi/memory-of-water

http://areena.yle.fi/

Kustantajan sivut

Kirjasampo

Kirjasto 2013

Päivi Almgren ja Päivi Jokitalo: Kirjasto 2013: Johtaja asiantuntijoiden palveluksessa (2012)

Vuosittain ilmestyvässä Kirjasto-julkaisussa on käsitelty eri teemoja asiakaspalvelusta, somesta ja monikulttuurisuudesta lähtien. Johtajuus-teos oli odotettu, mutta ei minusta selvennä kirjaston johtajan työtä tai toimi oppaana johtajan työhön. Lähinnä teos tarjoaa erilaisia johtamistyylejä ja näkökulmia johtajuuteen.

Kirjastoihin on hankala saada päteviä johtajia, sillä kirjastoihmiset pitävät arkisesta kirjastotyöstään enemmän ja johtajuudesta maksettu palkka ei vastaa vastuun määrää. Eräs kirjastonjohtaja sanoi Johtaja asiantuntijoiden palveluksessa -teoksesta: "Jos tällä teoksella oli tarkoitus saada uusia johtajia kirjastoihin, tulos on päinvastainen. Kuinka kukaan enää uskaltaa tai haluaa johtajaksi?"

Johtaja on viime kädessä vastuussa kaikesta, on tuhattaituri ja rapiat päälle, on aito ja oma itsensä, mutta ei kuitenkaan unohda olevansa johtaja. Teoksessa esitellään yli neljäkymmentä johtajatyyppiä / johtamistyyliä lyhyinä artikkeleina. Itselle jäi mieleen japanilainen sitkeyttä kuvaava sananlasku: "Kaadu seitsemän kertaa. Nouse ylös kahdeksan kertaa."

Lisätietoja:

https://johtamistaoppimassa.wordpress.com

Kuntoiluterveisiä

Olen nyt takaisin siinä kunnossa, kun mitä olin huhtikuun puolessavälissä, jos mittarina on paino. Huhtikuun jälkeen paino lähti nousemaan ja olen kesän ollut ajoittain karkkilakossa, jotta kilot karisisivat.

Valitettavasti en ole jaksanut käydä jumpissa kuin neljä kertaa viikossa ja juoksulenkkejä on kertynyt koko kesänä vain neljä. Aina löytyy jokin syy jäädä kotiin: sataa, on liian kylmä / kuuma, en kuitenkaan jaksa, polvi on arkana, heinänuha vaivaa... Olen kuitenkin kävellyt normaalisti, joten liikuntaa on tullut kohtuullisesti. Tähän kun on liittänyt säntillisen ruokavalion (ruisleipää, kananmunia, rahkaa, pinaattikeittoa, salaattia ja tomaattia), paino on tasaantunut.

Tavoite on nyt 5,2 kg pois ja lihasprosenttiin 3,8 prosenttiyksikköä lisää (32,2 % --> 36 %). Vuoden verran annan itselleni aikaa. Ja jos työkuviot siirtävät projektia, sitten siirtävät. Stressittömyys ennen kaikkea!

Kolibri

Kati Hiekkapelto: Kolibri (2013)

Kati Hiekkapellon (s. 1970) kirjoittama esikoisdekkari Anna Feketestä on herättänyt paljon huomiota ja teos on ollut lukulistallani. Blogeissa teosta on arvioitu ja kommentoitu ja kirjailija on saanut paljon palstatilaa maahanmuuttajateeman käsittelystä. Kirjailija on asunut Serbian unkarilaisalueella ja Oulussa, minne Kolibrin tapahtumat sijoittuvat (pohjoista kaupunkia ei ole teoksessa nimetty).

Maahanmuuttajataustainen poliisi Anna Fekete saa viran pohjoisesta, samasta kaupungista mihin on lapsena tullut äitinsä ja veljensä kanssa. Alku on hankala: työpariksi tulee vanha änkyrä, lenkkipolulta löytyy nuoren naisen ruumis, kurdityttö soittaa hätäpuhelun, tuntematon lähettää häirikköviestejä, alkoholistiveli aiheuttaa huolta ja Anna kärsii unettomuudesta. Suurin osa teoksen alusta menee Annan ja hänen työkaveriensa taustojen kuvaamiseen ja rikosten selvittely polkee paikoillaan. Viimeisillä sivuilla rikosvyyhti alkaa selvitä ja homma saadaan pakettiin.

Teksti on varsin pienellä ja sitä on paljon, joten lukeminen on hidasta. Kerrottavaa tuntuu olevan liikaa suoraviivaisesti etenevään dekkariin. Ei siis ensisijaisesti juonen vuoksi luettava, vaan juonen ympärillä olevan täytteen vuoksi. Kirja ei ollut niin raskas kuin kuvittelin. Ja teoksen nimikin sai selityksensä! Mielelläni luen myös Hiekkapellon Suojattomat (2014) -teoksen.

Lisätietoja:

Helsingin Sanomat

Kirjasampo

Otava

Kirjaston johtaminen

Arja Juntunen ja Jarmo Saarti: Kirjaston johtaminen : käytännön opas laadukkaaseen kirjastonhoitoon (2012)

Olen selaillut Kirjaston johtaminen -teoksen sen ilmestyttyä ja kopioinut taulukoita erityisesti viestintäosiosta. Nyt luin kirjan kannesta kanteen - sivut mukaan lukien.

Kuten kirjoittajat Itä-Suomen yliopiston kirjastosta kirjoittavat, teos on perusteos ja opas aloittelevalle kirjastonjohtajalle. Kirja on selkeästi etenevä ja sisältää ansiokkaita taulukoita ja kuvia. Törmäsin muutamaan kirjoitusvirheeseen ja yhteen väärään kuvaviittaukseen, mikä on harmillista.

Tarpeellinen teos, mutta jatkoa odotellaan.

Lisätietoja:

http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/neuvosto/verkostot/varajohtajienfoorumi/johtamisosaamisenkehittaminen/Files/liitetiedosto2/Saarti_Hesa_20112013.pdf

Julkaisijan tiedot

Kultahattu

F. Scott Fitzgerald: The great Gatsby (read by William Hope)

Olen yrittänyt moneen kertaan lukea Fitzgeraldin Kultahattua (1925) niin suomeksi kuin englanniksikin. Lukiossa kiinnostuin teoksesta ensi kertaa ja amerikkalaiset nuorten tv-sarjat lietsovat kiinnostustani edelleen; The great Gatsbyn analysointi kuuluu kirjallisuuden opintoihin.

Valitettavasti en ole muuta kuin aloittanut ja selaillut teosta. Mielestäni teos oli kuivakka, henkilöhahmot eivät kiinnostaneet, tapahtumat jäivät hämäriksi (miksi jotain tapahtuu?).  Ostin DiCaprion tähdittämän dvd-elokuvan viime vuonna ja lainasin kirjankin. Kirja jäi lukematta ja elokuva katsomatta. Keväällä yritin uudelleen: lainasin kirjan ja vuoden 1974 version elokuvasta (K16). Robert Redford oli aivan ihana Jay Gatsby ja Mia Farrow sopivan tahdoton Daisy. Itkin haikeana kaunista rakkaustarinaa ja tunsin myötätuntoa Jay Gatsbya kohtaan. Jotkut kohdat jäivät hämärikisi, joten päätin lukea kirjan.

Käsiini sattui äänikirja (5 t, 38 min.), lukijana mainio William Hope. Suomalaisissa äänikirjoissa häiritsee lukijan eläytyminen ja eläytymättä oleminen, ääneen luettuna kaikki kuulostaa teennäiseltä. William Hopen kohdalla henkilöhahmot tunnisti äänestä ja esitys oli nautittava. Teksti oli kuivakkaa ja toteavaa, eikä minulle syntynyt sympaattisia tunteita ketään henkilöhahmoa kohtaan. Elokuva ja kirja etenevät samaan tahtiin, joten yllättäviä juonenkäänteitä ei tapahdu.

Tänään katsoin vuoden 2013 elokuvan (K12). Ehkä kolmas kerta Kultahattua on liikaa. Elokuva etenee juonellisesti samoilla linjoilla kuin kirja ja aiempi elokuva. Minusta tuntui, että Leonardo DiCaprio oli katsonut useaan otteeseen Redfordin näyttelemistä ja ottanut siitä mallia. Vaikka vaikutelma lähenteli koomisuutta, DiCaprio oli epäilemättä paras näyttelijä elokuvassa.

F. Scott Fitzgerald (1896 - 1940) kirjoitti Kultahatun omien kokemuksiensa pohjalta ja kuvasi 1920-luvun iloista Jazz-aikakautta salakapakoineen ja teknisine keksintöineen. Kirja ei myynyt hyvin ilmestyessään, mutta 1950-luvulla se nousi pinnalle ja on pysynyt siitä lähtien "pakollisena" klassikkona.

The great Gatsby ilmestyi suomeksi vuonna 1959 nimellä Kultahattu. Googlettelin syytä suomenkieliseen nimeen. Eräässä blogissa kerrotaan, että kultahattu mainitaan kirjan alkurunossa, mutta ei muualla. Vähän outo nimeke, ellei viitata "kultaiseen 20-lukuun" tai Gatsbyn Midaksen kosketukseen eli menestykseen. Kaiken mies kuitenkin tekee ensirakkautensa Daisyn vuoksi:

”Siis kulje kultahatussa jos täytyy hänen tähtensä;
hän siihen ihastuu jos hyppäät hänen nähtensä,
ja hyppää, hyppää korkealle, kunnes huutaa hän:
’Rakas, kultahattu, mä sinut tahdon,
korkeimmalle pääsethän!’”
(Thomas Parke D’Invilliers)

Kannattaa lukea tai kuunnella kirja tai ainakin katsoa elokuva! Nuorille DiCaprio ja vanhemmille Redford?

Lisätietoja:

Kirjasampo

http://www.anna.fi/kirjavakammari/

Nainen katolla

Maija Vilkkumaa: Nainen katolla (2013)

Luettuani Maija Vilkkumaan (s. 1973) haastatteluja nelikymppisyydestä ja kirjoittamisesta halusin lukea hänen esikoisteoksensa Nainen katolla. En seuraa tai harrasta musiikkia, joten Vilkkumaa oli tuttu lähinnä iltapäivälehtien sivuilta.

Aloitin Nainen katolla -teoksen suurin odotuksin ja väsyneenä. Takakannessa oli viiden henkilön lyhyet sitaatit, jotka avautuivat minulle hitaasti. Alussa tuntui, että henkilöitä oli liikaa ja junnattiin paikoillaan; en saanut otetta kirjasta. Seurapiiritoimittaja Leila Hakkaraista lukuunottamatta Silja, Ville, Linda ja Gwendolyn vaikuttivat samalta henkilöltä eri ikäisinä ja eri näkökulmaa painottaen. Nelikymppisen Siljan perhe-elämä, kirjoittamishaaveet ja rakkaudenkaipuu eivät iskeneet, Linda kiroili ja meuhkasi, Gwendolyn oli kahleista vapaa sivupersoona ja Ville oikeakielisyyden vartija.

Luultavasti olisin saanut enemmän teoksesta irti, jos olisin musiikinkuuntelija tai -harrastaja, sillä kaikki henkilöhahmot ilmensivät itseään ja viestivät musiikin avulla. Mukavaa oli, että henkilöhahmot kohtasivat toisensa teksteissä. Lyhyet, yhteen henkilöhahmoon keskittyvät tekstiotokset pitivät jännitettä yllä ja juoni avautui vähitellen. Toisaalta tuntui, että tekstinpätkiä oli liikaa ja tarkoitus oli vain kikkailla "korkeakirjallisesti".

Lisätietoja: 

HS

MeNaiset

Ilta-Sanomat

Kymmenen oksalla

Janet Evanovich: Kymmenen oksalla (2014)

Kirjastossa sattui käsiin toinen pikalaina, Janet Evanovichin Kymmenen oksalla (alkuteos Ten Big Ones 2004). Olen lukenut kaikki suomennetut Stephanie Plum -dekkarit, osan jopa kahteen kertaan. Luin kaksi ensimmäistä kirjaa jo viime vuosituhannella (Vain rahasta, Stephanie?1995, Ei millään pahalla, Stephanie 1996). Kirja olivat minusta kamalia, mutta niissä oli jotain koukuttavaa ja olisin toivonut jatko-osia. Kamaluus johtui lähinnä väkivallan ja huumorin yhdistämisestä: hirveitä asioita tapahtui, mutta Stephanie vaan flirttaili Joen ja Rangerin kanssa.

WSOY on julkaissut sarjan ensimmäiset teokset uusina suomennoksina (Ensin rahat 2008, Kahta kovemmin 2009) ja jatkanut uusien julkaisemista vuosittain nimeämällä osat alkuteosten mukaan numeroina. Nyt on päästy jo kymmenenteen osaan, mutta suomennettavaa löytyy, sillä tänä vuonna Evanovichilta ilmestyi 21. Stephanie Plum -dekkari. Vuonna 1943 syntynyt kirjailija ehtii kirjoittaa vielä tusinan lisää...

Kun alkujärkytyksestä selviää, Stephanie Plum -dekkarit tarjoavat turvallisen tutun annoksen jännitystä, huumoria ja seksiä. Mukana on edelleen Rex-hamsteri, Joe ja Ranger, Lulu ja Plumien kasvava perhe sekä joukko muita omituisia henkilöhahmoja. Taas on luvassa takaa-ajoja, ammuskelua ja autojen tuhoutumista. Edelleenkin Stephanie seilaa kahden miehen välillä, mistä tulee kirjaan mukavaa jännitettä. Uutta Kymmenen oksalla -kirjassa oli Stephanien laihduttaminen: alkuosassa hän mättää normaaliakin enemmän roskaruokaa ja havahtuu lihomiseensa, sitten rupeaa laihduttamaan. Pieni on kaunista, mutta Big is Great? Ei ainakaan amerikkalaisissa kirjoissa...

Stephanie Plum -dekkareista joko pitää tai sitten ei. Itse olen niin hurahtanut sarjaan, että jopa ensimmäisen osan filmatisointi One for the Money (2012) on katsottu moneen kertaan.

Lisätietoja:

Dekkarinetti

http://www.evanovich.com

Haastattelu vuodelta 2014 (Times)

Iso tyttö

Danielle Steel: Iso tyttö (2014)

Maija Vilkkumaan Nainen katolla ei oikein vetänyt, joten nappasin pikalainahyllystä Danielle Steelin uusimman Iso tyttö. Olin lukenut kirjasta esittelyn ja teos kiinnosti aiheensa puolesta. Danielle Steelin tuotannosta olen lukenut kymmenkunta teosta; historialliset sukutarinat, ryysyistä rikkauteen, jännittävät tarinat jne. ovat olleet hyviä lukukokemuksia. WSOY:n mukaan Danielle Steel (s. 1947) on kirjoittanut 128 kirjaa, joita on käännetty 43 eri kielelle, ja myyty yli 600 miljoonaa kappaletta yksinomaan USA:ssa.

Isokokoisen blondin Victoria Dawsonin tarina oli ehkä liian nykyaikainen, arkinen ja jankkaava ollakseen miellyttävä lukukokemus. Ylipainon kanssa kamppailu, opettajuus ja itsensä vähättely ovat omassakin elämässäni olleet pinnalla, joten tätä teosta lukiessa ei paennut todellisuutta. Romantiikkaa sai odotella viime sivuille asti ja iloisia tapahtumia oli matkan varrella vähän. Odottelin jotain kevyttä, romanttista, koskettavaa, kyyneliä ja naurua, mutta sain vain ankean kirjan luettavaksi. Ehkä kirja on tarkoitettu amerikkalaisille suvaitsevaisuuden lisäämiseksi tai lohduksi ylipainoisille.

En ole viime aikoina lukenut Steeliä, joten ehkä hänen tyylinsä on muuttunut. Kieli oli jotenkin jankkaavaa, samat asiat tulivat moneen kertaan esille. Hyppelehdin kappaleiden yli ja luin silmäillen, koska tuntui turhauttavalta lukea sanasta sanaan ensin dialogista ja sitten kertojan tekstistä samat sanat. En kiintynyt yhteenkään henkilöhahmoon, vaikka joukossa oli mukaviakin tuttavuuksia. Kirjan kansi ja nimi (alkukielelläkin Big Girl) ovat kauheita. Pinkki kansi antaa odottaa jotain hyvää, mutta sisältö on sahanpurua.

Lisätietoja: 

Kustantajan sivut

http://kristankirjat.blogspot.fi/

http://daniellesteel.com