Viattomuuden loppu

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu (2017)

Sain Leena Lehtolaisen uusimman Maria Kallio -romaanin pikalainaan ennen joulua. Kaikenlaisten kiireiden vuoksi dekkari jäi vähälle lukemiselle, kunnes eräpäivä alkoi painaa päälle. Ehkä pakkolukemisen vuoksi tuntui, ettei romaanin rikosjuoni oikein kantanut. Komisario Kallio oli uudessa työssä uusien työkavereiden kanssa, rikokset kytkeytyivät pedofiliaan ja pornoon, kirjassa oli paljon sivujuonia ja henkilöitä, joihin en ehtinyt syventyä.

Viattomuuden loppua lukiessa tuli mieleen, että lukisin mieluummin Hilja Ilveskerosta. Rikostapauksen tutkinta tuntui junnaavan paikoillaan, mitä se todellisuudessakin tekee. En pystynyt samaistumaan kehenkään enkä ymmärtämään pedofiilejä tai lapsiin kohdistuvaa rikollisuutta ylipäätänsä. Minulla on ikäviä kokemuksia suuhygienisteistä ja hammaslääkäreistä, joten omat hampaisiin liittyvät traumat nousivat pintaan.

Maria Kallio tuntui olevan uuden keskellä, mutta ehkä palaamassa vanhaksi tutuksi?

Lisätietoja:

https://www.tammi.fi/kirja/leena-lehtolainen/viattomuuden-loppu/9789513196691

https://www.tornio.fi/indextxt.php?p=LehtolainenLeena

https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/kirjailija-leena-lehtolainen-jakaa-paahenkilonsa-vasymyksen-200295891/

https://yle.fi/uutiset/3-9746229

The vitsikirja 2018

Joachim Readme: The vitsikirja 2018 (2017)

Ilmeisesti vitsikirjat ovat suosittuja joululahjoja, koska tavarataloissa vitsikirjahyllyt ammottivat tyhjyyttään joulukuun puolessavälissä. Muutama The vitsikirja 2018 oli hyllyillä jäljellä, mutta esim. kolme euroa kalliimpi Suomen parhaat vitsit 2018 (Muste & Kaste, Gummerus) oli loppuunmyyty. Suomen parhaat vitsit 2018 lienee voittanut The vitsikirja 2018 -kirjan kansikuvalla, sillä sisältö oli pikaisen vertailun perusteella heikompi eli vitsit naurattivat vähemmän.

Ensimmäinen The vitsikirja julkaistiin vuonna 2012. Tänä vuonna ilmestyneessä kirjassa oli yli viisisataa sivua erilaisia vitsejä. Osan olin kuullut tai lukenut aiemmin, osa toistui eri variaatioissa useampaan kertaan kirjassa. Etenkin lyhyissä vitseissä oli sanatarkkoja toistoja, jotka huomasi, kun luki satoja sivuja vitsejä kerralla. Toimii hyvänä muistitestinä!

Vitsikirjoja ei voi lukea liian ryppyotsaisesti, koska silloin pahoittaa mielensä naisten, miesten, lapsien, eläinten, vähemmistöjen, köyhien, rikkaiden jne. puolesta. Vitsiperinne ammentaa stereotyypeistä ja joskus osuu liian lähelle itseä.

Lisätietoja:

http://readme.fi/product.php?isbn=9789523215009

http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123176006956415#.Wj6DYTeYPcu


 

Viimeinen ihmissusi

Glen Duncan: Viimeinen ihmissusi (2013)

Olen yrittänyt lukea brittiläisen Glen Duncanin (s. 1965) ihmissusitrilogian ensimmäistä osaa ainakin kerran aikaisemmin. Alku on mielestäni tympäännyttävä: elämään kyllästynyt keski-ikäinen ihmissusi vatvoo elämäänsä, juo, tupakoi ja nai sekä tappaa ihmisiä ravinnokseen. Samantyyppinen alku on Anne Ricen Veren vangit (1976, suom. 1992) -teoksessakin, mutta päähenkilö on vampyyri. Brittiläiset taitavat olla enemmän kallellaan ihmissusiin; Harry Potterissakin on ihmissusi, mutta oliko vampyyri? Viimeinen ihmissusi -kirjassa on toki vampyyrejäkin, jotka tulevat yhtä huonosti toimeen susien kanssa kuin Twilight-sarjassakin. Duncanin trilogiaa on mainostettu "aikuisten Twilightinä".

Duncanin romaani oli minusta vastenmielinen, enkä hirveästi anna arvoa eettiselle pohdinnalle (onko oikein tappaa elääkseen?) tai historiallisille yksityiskohdille (Jake on elänyt 200 vuotta). Tajunnanvirtamaisesti etenevä teksti oli puuduttavaa luettavaa, kun ei kiinnostanut ja koska toistoa oli liikaa. Koko kirja, mm. seksikohtaukset, oli kirjoitettu miesnäkökulmasta. Tiettyä viehätystä oli alatyylin ilmaisujen yhdistämisessä muuten sivistyneeseen proosaan. Pieni houkutus syntyi lukea trilogian toinen osa, jossa on muu päähenkilö "äänessä". Ehkäpä Ihmissuden morsian (2014) kiinnostaisi minua enemmän?

Lisätietoja:

http://like.fi/kirjat/viimeinen-ihmissusi/

http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123176006282780#.Wj54PzeYPcs

Kaikki mikä kiiltää

Christian Rönnbacka: Kaikki mikä kiiltää (2016)

Viides Antti Hautalehto -romaani Kaikki mikä kiiltää jatkaa sarjaa mallikkaasti. Teoksessa ollaan kansainvälisten huumerikollisten jäljillä, joten aluksi toiminta keskittyy ulkomaille. Viimeiset sata sivua ovat piinaavia, kun jännitys tiivistyy tutuilla nurkilla Porvoon ympäristössä.

Kaikki mikä kiiltää -romaanin kannessa on sarjan aikaisemmista kansikuvista poiketen harakka sormuksen kanssa. Harakka mainitaan myös romaanissa muutamaan kertaan, kuten muitakin lintuja. Rönnbackan tuoreimmassa Tuonen Korppi -kirjassa (lokakuu 2017) on myös lintuaihe. En tiedä, onko kannen kuvittaja vaihtunut vai mikä on syynä, kun valokuvat ovat vaihtuneet lintumaalauksiin.

Lisätietoja:

http://www.crime.fi/kaikki-mika-kiiltaa.html

https://www.tornio.fi/index.php?p=RonnbackaChristian

http://www.radiorock.fi/#!/muu/Christian%20R%C3%B6nnbacka

http://suomilukee.fi/christian-ronnbacka-kaikki-mika-kiiltaa-arvio/ 

Ruma kassa

Piia Leino: Ruma kassa (2016)

Toimittaja Piia Leinon esikoisteos Ruma kassa on mielestäni hieman outo tuotos toimittajalta: kepeää viihdettä vakavasta aiheesta. Kirjassa ruoditaan rumuutta ja kauneutta sekä käsitellään median valtaa. Päähenkilö Sarianna on kaupan kassana mitättömyys, joka joutuu tosi-tv-sarjan kuvauksiin ja voimaantuu ottamaan uusia askelia elämässään. Päähenkilöön on helppo samaistua: kukapa ei kamppailisi kilojensa ja ulkonäkönsä kanssa. Poikkeuksellista on, että chick lit -kirjan päähenkilöllä on oikeita ongelmia, hän on ruma ja ulkopuolinen eli tavis.

Luen vähän tämäntyyppistä kirjallisuutta, sillä huumori osuu harvoin yksiin omani kanssa. Ruma kassa oli viihdyttävä ja sai miettimään tosielämän esikuvia henkilöhahmoille. Kun en katso tosi-tv:täkään, oli hieman puuduttavaa lukea siitä. Kun pääsin lukemisen rytmiin, tuli tekstissä jokin yllättävä ilmaisu eteen, joka rikkoi oman rytmini.

Ruma kassa sopii kaikille luettavaksi. Kirja saattaa saada lukijansa näkemään maailman hieman eri tavalla kuin aikaisemmin. Pari päivää sitten oli uutisissa juttu kaupan työntekijöihin kohdistuvan häiriökäyttäytymisen lisääntymisestä. Ruma kassa muistuttaa, että olemme kaikki epätäydellisiä, mutta ihmisiä silti.

Lisätietoja:

http://www.lukukeskus.fi/kirjailijavierailut/kirjailijat/leino-piia/

https://issuu.com/kirja/docs/9789510416020-ruma-kassa

http://blogit.image.fi/sininenkirjahylly/tosi-tvta-kirjallisuudessa/

http://voima.fi/blog/kulttuuriartikkeli/viihdetta-isolla-vlla/

     

Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus

Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus (2015)

Agatha Christie (1890-1974) ei esittelyjä kaipaa. Hänen Hercules Poirot -hahmonsa on tunnettu niin kirjojen kuin tv-sarjojen kautta. Hercule Poirot ja hyvimajan arvoitus (1954) on pienoisromaani, joka julkaistiin kirjana Englannissa vasta vuonna 2014. Kuolleen miehen huvimaja -romaani (1956, suom. 1975) on pidempi versio tästä kirjasta.

Olen nähnyt Hercule Poirot -sarjan televisiosta useampaan kertaan ja tämänkin teoksen juoni oli hyvin mielessä kirjaa lukiessa. Olen aiemmin lukenut Christien dekkareita ja muuta tuotantoa vanhempina suomennoksina, joten tämä kirja tuntui suoraviivaisemmalta ja helppolukuisemmalta. Yllätyin, kun Poirot ei ollutkaan niin itsekeskeinen ja hienosteleva kuin muistin. Kannen tekijä ja Christien tyttärenpoika kirjoittavat kirjailijasta ja hänen teoksistaan ennen varsinaisen tarinan alkua ja loppusanoissa on yhteenveto kirjaprosessista. Muutamassa Christien romaanissa esiintyvä dekkarikirjailija Ariadne Oliver muistuttaa kirjailijaa itseään, ja tässä teoksessa käsitellään paljon kirjailijan luomisprosessia, murhamysteerin syntyä. Kirja sopii luettavaksi kaikille Agatha Christien romaaneista pitäville ja hänestä henkilönä kiinnostuneille.

Lisätietoja:

https://www.wsoy.fi/kirja/agatha-christie/hercule-poirot-ja-huvimajan-arvoitus/9789510411179

http://www.kiiltomato.net/agatha-christie-hercule-poirot-ja-huvimajan-arvoitus/

http://www.ksml.fi/kulttuuri/Agatha-Christie-%E2%80%93-Hercule-Poirot-ja-huvimajan-arvoitus/367900

http://www.iltalehti.fi/viihde/2015061619874216_vi.shtml

Yksityisiä tragedioita

Tiina Lehikoinen: Yksityisiä tragedioita (2017)

Tiina Lehikoinen (s. 1982) on julkaissut runokokoelmia ennen Yksityisiä tragedioita-novellikokoelmaansa. Kirjailijan tausta näkyy tekstissä, joka on runollista, kuvailevaa ja yksityiskohtia korostavaa. Värit, mielenyhtymät, muistot, maut ja tuntemukset luovat yltäkylläisen maailman. Novellit eivät tehneet niin kipeää kuin pelkäsin, mutta ahdistivat, koska ne olivat niin totta; tällaista tapahtuu monelle, tällaista on monen arki. Saatoin samaistua varsin moneen tarinaan, mm. luokkakokouskutsuun ja yksinhuoltajaäidin jouluun.

Yksityisiä tragedioita -novellikokoelmassa on neljätoista novellia ryhmiteltynä viiteen osioon. Keskimäärin novellit ovat kymmenen sivun mittaisia. Alun vesi ja vedenalainen elämä -teemaiset novellit ovat mystisempiä kuin myöhemmät novellit. Lehikoisen novelleissa esiintyy paljon erilaisia eläimiä ja vertauskuvallisuutta. Muistot ja perhe-elämä lapsen, nuoren ja vanhemman näkökulmasta yhdistää novelleja. Aluksi ajattelin, että novellit ovat pelkästään naisnäkökulmasta kirjoitettuja, mutta lopussa oli kolme novellia, joissa päähenkilöinä oli poika, nuorimies ja mies.

Mielikuvitus ja sen vapaus ovat suuria voimavaroja ihmisen elämässä, mutta ne saattavat kääntyä ihmistä vastaan? Mielikuvituksen ja toden raja on häilyvä?

Lisätietoja:

http://like.fi/kirjat/yksityisia-tragedioita/

http://www.oulunylioppilaslehti.fi/tiina-lehikoinen-yksityisia-tragedioita/

http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au9f3af018-7886-4f8b-b0e4-6ddd114afa69#.WhvLeTdx3cs  

Mielensäpahoittajan Suomi

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi: 100 tavallista vuotta (2017)

Tuomas Kyrön (s. 1974) Mielensäpahoittajan Suomi on paitsi kirja myös teatteriesitys. Kirjassa jokainen Suomen itsenäisyyden ajan vuosi 1917 - 2017 on saanut lyhyen kuvauksen Mielensäpahoittajan kertomana. Tarina alkaa ennen Mielensäpahoittajan syntymää ja jatkuu vuosikatsausmaisesti ja tähän päivään peilaten. Teoksessa pääsee ääneen välillä myös Emäntä. Lapsenlapsi Likka sekä lapset Pekka ja Heikki mainitaan usein. Mielensäpahoittaja keskittyy urheiluun, politiikkaan, perinteisiin ja oman elämänsä käännekohtiin. Tietyt historialliset tapahtumat, kuten Berliinin muurin murtuminen ja Neuvostoliiton hajoaminen, tulevat kerratuiksi.

Ihmisen muisti on lyhyt, joten on hyvä kerrata historiaa. Kyrö on välttynyt vuosikatsauksissaan liialliselta toistolta, kun mukaan on otettu Mielensäpahoittajan elämänvaiheita ja tuntemuksia. En ole suuri Mielensäpahoittaja-fani. Kyllä ei -kieli alkoi tarttua puheeseen ja ajatuksiin ärsyttävästi. Mielensäpahoittajan Suomi on hyvä lahjakirja kaikenikäisille.

Lisätietoja:

https://www.wsoy.fi/kirja/tuomas-kyro/mielensapahoittajan-suomi/9789510421109

http://www.ttt-teatteri.fi/ohjelmisto/mielensapahoittajan-suomi

https://www.youtube.com/watch?v=akotf5hiM64
 

Murha kirjapiirissä

Metropoliitta Panteleimon: Murha kirjapiirissä (2016)

Koskijärvi-dekkarisarjan neljännessä osassa on siirrytty Koskijärven kirkonkylästä kaupunkiin. Elisabet Urhonen ja Impi Kyyhkynen  käyvät yhteislyseon tiloissa järjestettävässä kirjapiirissä. Eräänä talvi-iltana kirjapiirin vetäjä, äidinkielen lehtori, murhataan. Kirjapiirin jäsenet ovat luonnollisesti epäilyksenalaisia.

Lainasin Panteleimonin dekkareita kevyeksi lukemisvälipalaksi, mutta jostain syystä dekkarit jäivät kolmeksi viikoksi koskematta. Sitten tulikin kiire lukea kirjat ennen eräpäivää. Murha kirjapiirissä on erilainen teos kuin aiemmat osat. Nyt kuvataan 60-luvun kaupunki- ja kouluympäristöä. Aiemmista teoksista poiketen kirjassa esitellään myös häiriintyneitä, epätasapainoisia miehiä eikä vain naisia. Teos on mielestäni jonkinlainen manifesti uudenlaisen kasvatuksen ja opetuksen puolesta. Huono opettaja voi turmella herkän lapsen niin että hän päätyy aikuisena pitkään terapiaan.

Lisätietoja:

http://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/kirjat/Metropoliitta-Panteleimon-Murha-kirjapiiriss%C3%A4/855930

http://www.myllylahti.fi/kirjat/rikos-ja-jannitys/murha-kirjapiirissae-detail

Kohtalokas Leningradin-matka

Metropoliitta Panteleimon: Kohtalokas Leningradin-matka (2015)

Kohtalokas Leningradin-matka on kolmas Koskijärvi-dekkarisarjan osa. 1950-luvulta on siirrytty 60-luvulle. Urhoisen pariskunta on siirtynyt eläkkeelle ja on muuttamassa kirkonkylästä kaupunkiin kerrostaloon. Lomamatkalla Leningradiin tapahtuu kuitenkin murha, ja rouva Urhonen joutuu taas tekemään "poliisitutkimusta".

Kohtalokas Leningradin-matka -teos on rakenteeltaan erilainen kuin aiemmat kaksi sarjan osaa. Siinä liikutaan ajassa ja paikassa eteen- ja taaksepäin. Kuitenkin aiemmista teoksista saa viitteitä murhaajan henkilöllisyydestä. 

Lisätietoja: 

http://www.myllylahti.fi/kirjat/rikos-ja-jannitys/kohtalokas-leningradin-matka-detail

http://www.kirjasampo.fi/

Eurooppalaiset unet

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet (2016)

Emma Puikkosen (s. 1974 Hämeenlinnassa) Eurooppalaiset unet -teos oli Finlandia-palkintoehdokkaana - ansaitusti mielestäni. Episodiromaani erilasten ihmisten lähihistoriasta minäkertojan muodossa oli kuin novellikokoelma, jossa kertomukset linkittyivät yksilöiden ja tapahtumien kautta toisiinsa. Vallankumoukset, pakolaiset, Berliinin muurin murtuminen, Islannin tuhkapilvet ja monet muut varttuneelle lukijalle tutut tapahtumat vyöryvät kirjan sivuilta mieleen. Maailma on ahdistava paikka, jossa on paljon pahuutta. Ihmisten yksittäiset valinnat vaikuttavat tapahtumiin lähellä ja kaukana.

Voi vain ihmetellä, miten ihmiskunta on selvinnyt ja miten se tulee selviämään tulevaisuudessa. Teoksen loppua pidetään toiveikkaana: vuonna 2027 mediaa värittävät positiiviset uutiset hieman Trumpin vaihtoehtoisten totuuksien tapaan. Jäin pohtimaan teoksen sanomaa. Pitäisikö meidän herätä maailman tapahtumille vai elää omassa kuplassamme? Vaatiiko muutos aina väkivaltaa? Minun todellisuuteni ei ole samanlainen kuin sinun, eikä niitä saa yhdistettyä. Eurooppalaiset unet on lukudiplomikirjana, mikä on hienoa. Nuoret voivat kokea lähihistorian tapahtumia kaunokirjallisuuden kautta ja oppia maailmasta ja ihmisistä.

Lisätietoja:

https://areena.yle.fi/1-3469162

http://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/kirjat/Emma-Puikkonen-Eurooppalaiset-unet/875201 

Kuolleet linnut eivät laula

Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula (2017)

Kylläpä minulla on ollut onnea, kun olen viime aikoina saanut kirjastosta uutuuskirjoja lainaan! Kanadalaisen Alan Bradleyn 50-luvun Englantiin sijoittuva Flavia de Luce -sarja etenee kuin juna. Kuolleet linnut eivät laula on sarjan kuudes osa. Flavian äidin kohtalo selviää ja Flavia itse on elämänmuutoksen alussa.

Flavia on kohta 12-vuotias, joten hän on entistä ajattelevampi ja kypsempi lapsi. Kuolleet linnut eivät laula -teoksessa Flavian "nuorempana painoksena" esitellään sukulaistyttö Undine. On jännittävä nähdä, mihin suuntaan Flavian kehityskaari etenee seitsemännessä osassa Nokisen tomumajan arvoitus (2017). Todennäköisesti myös Undine esiintyy tulevissa teoksissa. Samassa suvussa voinee olla useampiakin lapsineroja?

Lisätietoja:

https://www.bazarkustannus.fi/kirja/kuolleet-linnut-eivat-laula/

https://www.tornio.fi/index.php?p=BradleyAlan 
 

Hupsu rakkaus

Kaari Utrio: Hupsu rakkaus (2017)

Kaari Utrion uusin epookkiromaani, historiallinen viihderomaani 1800-luvun alkuvuosikymmeniltä on kirjastossa varattujen listalla kärkipäässä. Yllätyksekseni Hupsu rakkaus oli kuitenkin saatavilla pikalainana.

Hupsu rakkaus on juoneltaan hyvin paljon Oppineen neidin (2011) kaltainen. Hupsussa rakkaudessa köyhä, hyväsukuinen ja oppinut leski joutuu romantiikan pyörteisiin vauraan kauppiaan perheen jouduttua vararikkoon ja muuttaessa Helsingistä kaukaisten sukulaisten kartanoon Kokemäenjoen alueelle. Mieltä lämmittää aina, kun järkevä ja vakaa nainen pärjää paremmin kuin hemmoteltu kaunotar. Teoksessa parit löytävät toisensa monien kiemuroiden jälkeen; jopa rakkausavioliitoista voisi puhua.

Hupsu rakkaus on viihdyttävä ja historiallisesti rikas teos. Odotin, että kirja olisi loppunut siihen, kun pääpari sai toisensa, mutta tarina jatkuikin. Sivuhenkiöiden synnit ja kohtalo kirjoitettiin nekin auki, minkä vuoksi kirjan tapahtumat eivät jääneet mietityttämään lukemisen loputtua. Kaari Utrion puoliso Kai Linnilä kuoli elokuussa 2017, mikä sai minut ajattelemaan heidän pitkää avioliittoaan. Hupsussa rakkaudessa pääpari Hedda ja Harry ovat toisilleen tarkoitettuja, "varttuneita" kolmekymppisiä, mikä houkuttelee etsimään yhtymäkohtia kirjailijan omaan elämään. Hupsussa rakkaudessa on huomattavan paljon iäkkäitä isovanhempia ja muita sukulaisia ja sukupolvien kierto tulee näkyviin, kuten sukuromaaneissa tapana on. 

Lisätietoja:

http://amanita.fi/amanita/

http://www.ess.fi/uutiset/kulttuurijaviihde/art2403064 

Norma

Sofi Oksanen: Norma (2015)

Sofi Oksansen (s. 1977) mediapersoona on häirinnyt minua alusta asti ja vaikuttanut hänen teostensa lukemiseen. En ole lukenut loppuun asti muita Oksasen teoksia kuin Puhdistus (2008) ja Norma (2015). Molemmat teokset ovat hyvin kirjoitettuja ja kiinnostus lukea loppuun asti säilyy voimakkaana. Molemmissa teoksissa näkyvät Oksasen laajemmat teemat ja hänen taustansa; kirjailijat kirjoittavat omista kokemuksistaan ja lähtökohdistaan.

Normassa käsitellään naisten hiusasioita, kohdunvuokrausta, suvun vaiettuja salaisuuksia ja erilaisuutta/normaaliutta. Ihmiset etsivät hyväksyntää, rakkautta ja haluavat lapsia eli elää normaalia perhe-elämää. Muistan lukeneeni jostain lehtiartikkelista, että Oksasella oli hiusongelmia, joiden vuoksi hän perehtyi hiusalaan syvällisesti. Lasten hankinta tai lapsettomuus on ollut kirjailijalla myös mielessä. Ominaisuuksien biologinen periytyvyys on askarruttanut minuakin. Kirjassa Norman epätavallinen hajuaisti toi minulle mieleen raskausajan herkistymisen hajuille ja tuoksuille.

Lisätietoja:

http://www.sofioksanen.fi/

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/24/sofi-oksasen-erikoinen-norma

http://normaross.fi/

https://www.menaiset.fi/

 

Murha näyttämöllä

Metropoliitta Panteleimon: Murha näyttämöllä (2013)

Murha näyttämöllä jatkaa Koskijärvestä kertovien cosy-dekkareiden sarjaa, joka on edennyt jo viidenteen osaansa: Murha kirkonkylässä (2011), Murha näyttämöllä (2013), Kohtalokas Leningradin-matka (2015), Murha kirjapiirissä (2016), Viestejä tuonpuoleisesta (2017).

Murha näyttämöllä on siis vasta toinen osa pitenevässä sarjassa. En ole aivan varma, jaksanko lukea koko sarjaa. Jonkinlaista nostalgista viehätystä ja turvallisuutta teoksissa on, mutta kaava toistuu ainakin näissä ensimmäisissä teoksissa liian samanlaisina. Tapahtuu murha ja poliisit sekä poliisin rouva käyvät jututtamassa asianomaisia ja juomassa kahvia Koskijärven asukkaiden kodeissa. Itse en pysty keräämään oikeita vihjeitä murhaajan paljastamiseksi - kuten ei poliisikaan.

Murha näyttämöllä on sangen kiinnostava, mutta kulunut teoksen nimi, ja se sekoittuu esim. Kuolema näyttämöllä (http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_9034#.WeR5mTBx3cs) -tyyppisiin teoksiin. Ihan mielelläni luin kirjan; oli tuttua ja turvallista palata ensimmäisen osan maailmaan ja tyyliin. Mitään uutta teos ei kuitenkaan antanut.

Lisätietoja:

http://www.myllylahti.fi/kirjat/rikos-ja-jannitys/murha-naeyttaemoellae-detail

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/murha-nayttamolla/

https://www.ort.fi/kuopio/10975-2/ 

Mitä miehen pitää

Jarmo Ihalainen: Mitä miehen pitää (2016)

Luin Jarmo Ihalaisen (s. 1966) esikoisteoksen Perheestä ja alastomana juoksemisesta (2012) mielenkiinnolla, koska teos oli Helsingin Sanomien esikoiskirjallisuuspalkintoehdokkaana ja tunsin kirjailijan pintapuolisesti arkielämästä. Esikoisteos oli siinä mielessä yllättävä, että se kertoi tarinaa naisnäkökulmasta. Ihalaisen toinen romaani Mitä miehen pitää on puolestaan täysin miesnäkökulmasta kirjoitettu. Ehkä miesaihe sopii kirjailijalle paremmin, ja toki hän on kehittynyt myös kaunokirjallisessa ilmaisussa.

Teos kertoo kahdesta miehestä. Huutolaispoika Kelpo on sitkeä tyyppi, joka selviää päivästä toiseen ja kasvaa "kunnon mieheksi". Nelikymppinen Mika on luokanopettaja, nettideittejä harrastava pohdiskelija, joka etsii naista, rakkautta, onnea, jotain. Mielestäni Mika analysoi naisia inhorealistisesti, jopa naisvihamielisesti, mutta biologia ja tylsä elämä saavat hänet tapailemaan erilaisia naisia. Mika pohtii, millainen mies naisille kelpaa. Minusta parisuhde on aina kahden kauppa, eikä siinä kumpikaan valitse tai hylkää toista helpommin.

Kirjassa tapahtumapaikkoina on maaseutu, kuvitteellinen Lohijoki, joka muistuttaa huomattavan paljon Porvoota, sekä Helsinki. Kelpon elämää kuvataan 1910-1930-luvuilla, joten lukija pääsee seuraamaan Suomen itsenäistymistä (ei vaikuta lapsen elämään paljoakaan) ja eduskuntatalon ja Helsingin rakentamista. Mika pyörii pääkaupunkiseudulla vuoden 2014 tietämillä ja nuorison ongelmat tulevat tutuiksi nelikymppisten miesten ongelmien ohella. Teoksessa on mukava rakenne, kun välillä seurataan Kelpoa ja välillä Mikaa. Yhtäjaksoisesti ei kummastakaan jaksaisi - eri syistä - lukea pidempään.

Lisätietoja:

http://www.kotivinkki.fi/perhe-ja-parisuhde/kirjailija-jarmo-ihalainen-miehen-pitaa-olla-naiselle-mysteeri

https://atena.fi/mita-miehen-pitaa

https://areena.yle.fi/1-3347960

Alma!

Hanna Weselius: Alma! (2016)

Luettuani Hanna Weseliuksen (s. 1972) esikoisteoksen Alma! arviointeja ja todettuani, että teos voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjailijapalkinnon, halusin tutustua teokseen. Oletukseni oli, että kirja olisi massiivinen, A4-kokoinen tiiliskivi Alma Mahlerin (1879 - 1964) elämästä. No, kirjastossa näin, että kirja oli tavallisen kirjan kokoinen ja näköinen. Sisältökään ei ollut sitä mitä odotin.

Teos alkaa Ainosta ja "siiderivalaasta", siirtyy lakimieheen ja lopulta Almaan palatakseen taas Ainoon. Henkilöhahmojen elämät sivuavat toisiaan tavalla tai toisella. Teoksessa käsitellään naisen asemaa, nais-, mies- ja muukalaisvihaa. Niin naiset kuin miehetkin ovat jollain tavalla rikki ja kykenemättömiä toimimaan aina oikein ja tarkoituksenmukaisesti. Henkilöt ovat uhreja, mutta omalla tavallaan myös toimijoita, oman elämänsä sankareita.

Kirjailijan taustasta johtuen teksti on tarkan havainnoitsijan ja tarkkailijan kirjoittamaa. Minulle jäi epäselväksi, kuka Alma Mahlerin elämänvaiheita tarkkailee varjoista. Onko tarkkailija kirjailija, Aino vai peräti lakimies? Millainen nainen on oikeanlainen kenenkin mielestä? Miten nainen saa äänensä kuuluville miesten maailmassa?

Alma!:n ohella lainasin kirjastosta Jarmo Ihalaisen Mitä miehen pitää (2016) -teoksen. Alustavasti se vaikuttaa sisarteokselta Alma!:lle keskittyen miesnäkökulmaan ja miehen asemaan. Ei ole helppoa kenelläkään? Palkitussa Alma!:ssa kantavana voimana ihmisen elämässä on rakkaus.

Lisätietoja:

http://www.bonnierrights.fi/books/alma/

https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/voi-alma-minka-teit-tulenkantaja-voittajalle-kirjoittaminen-on-kuin-pimeaan-menemista-24367026/

http://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/kirjat/Hanna-Weselius-Alma/837634

    

Kissavieras

Takashi Hiraide: Kissavieras (2016)

Japanilaisen runoilijan Takashi Hiraiden (s. 1950) pienoisromaanin kansi on hyvin viehättävä kissaihmisen silmään. Lainasin teoksen kannen ja hämärästi mieleeen muistuvan arvioinnin takia, ja luin kirjan siltä istumalta alusta loppuun. Japanilainen elämäntapa ja kulttuuri avautuivat teoksessa, joka oli enemmän kuin pienen kissan aiheuttamia hassuja tuokiokuvia. Kirjan tapahtuma-aikaan, 1980-luvun lopussa vanhaa Japania, esim. rakennuksia, oli nykyistä enemmän jäljellä. Kirja alkaa seikkaperäisellä kuvauksella kolmekymppisen pariskunnan asuinrakennuksesta. Opin, että tatami on rakennusten pinta-alayksikkö (90 x 200 cm) sen lisäksi, että se on lattiamateriaali.

Pikkuisen Chibin astuessa sievin askelin kirjan sivuille ja pariskunnan elämään lukuintoni kasvoi huomattavasti. Kissoilla, kuten muillakin eläimillä ja luonnolla, on paljon symbolisia merkityksiä japanilaisille. Hiraiden runollinen tyyli tulee hyvin esille myös vanhan puutarhan kuvauksessa. Alussa kirjailijan tyyli ja tekstin fonttikoko vaativat hieman totuttelua.

Kauniista teoksesta jäi haikea olo. Mietin edesmenneitä kissalemmikkejäni ja elämänpuroa, joka virtaa jatkuvasti eteenpäin. Elämästä säilyy vain sirpaleisia tuokiokuvia, koskettavia ja kipeitäkin.

Lisätietoja:

http://kustantamo.sets.fi/kirja/kissavieras/

http://www.ennenjanyt.net/2016/11/japani-kissojen-valtakunta/

http://www.kissakas.fi/ajankohtaista/320-komea-kissakirjavuosi-2016

Murha kirkonkylässä

Metropoliitta Panteleimon: Murha kirkonkylässä (2011)

Oulun metropoliitta Panteleimon (s. 1949) kirjoitti ensimmäisen dekkarinsa Murha kirkonkylässä lapsuutensa maisemiin, vaikka kirjassa tapahtumapaikaksi kuvataan kuvitteellinen Koskijärven kirkonkylä 50-luvulla. Dekkari etenee kuin kesäinen farssi poliisiviranomaisten kävellessä talosta taloon ja rikostapauksen koskettaessa yksitellen kyläläisiä. Itselleni kirjasta nousi mieleen mummola ja kesäinen hiekkatie. Omassa lapsuudessani 70-luvun alussa savokarjalaisella maaseudulla oli samanlainen tunnelma ja yhtä paljon erikoisia tyyppejä liikkeellä.

Murha kirkonkylässä -kirjaa voisi verrata myös Agatha Christien teoksiin; rikosta selvitellään puhumalla ja keskustelemalla. Tyyli on kepeää ja kuvailevaa, vaikka kerrotaan vaikeista asioista. Tästä teoksesta on helppo aloittaa dekkareiden lukeminen, kuten Dekkariseura neuvoo. Hieman minua häiritsi henkilöhahmojen "hölmöys", mutta voin uskoa, että syrjäseuduilla 50-luvulla esimerkiksi viranomisten pelko oli todellista ja että vieläkin ihmiset vieroksuvat heille vierasta ja erilaista. Mielelläni lukisin ainakin seuraavan osan Murha näyttämöllä (2013), kunhan se kirjastosta vapautuu.   

Lisätietoja:

http://www.dekkaripaivat.fi/node/530


http://www.myllylahti.fi/kirjat/rikos-ja-jannitys/murha-kirkonkylaessae-detail

https://fi.wikipedia.org/wiki/Panteleimon_(metropoliitta)

Milanon nukkemestari

Vera Vala: Milanon nukkemestari (2016)

Neljättä Vera Valan (s. 1976) Arianna de Bellis tutkii -sarjan osaa lukiessa tuntui, että Ariannan menneisyys olisi osapuilleen kirjoitettu auki, mutta menneisyydestä paljastuu edelleen uusia yksityikohtia Milanon nukkemestarissa. Viidennen osan alku oli hieman keskittymiskykyä vaativaa, kun henkilöitä ja aika- ja paikkatasoja oli useita. Ariannan isoveli Ares on yhä näkyvämmin esillä teoksessa Ariannan jäädessä taustalle.

Vaikka hieman kursorisesti luinkin osan kirjasta, minulla oli ainakin viisi pääepäiltyä sarjamurhaajaksi. Kuten arvata saattaa, en onnistunut älyämään juonta ennen viimeisiä sivuja. Lukiessa tuli mieleen, että jo Tuomitut (2015) oli jotenkin vaikealukuinen minulle, kun maailman synkkyys kävi päälle. Milanon nukkemestari ei ole sekään mikään hyvän olon teos.

Lisätietoja:

https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512403608/milanon-nukkemestari/

http://www.dekkaripaivat.fi/node/791

http://veravala.blogspot.fi/

Lukija aamujunassa

Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa (2015)

Kun luin Jean-Paul Didierlaurentin esikoisteoksesta Lukija aamujunassa, intoilin heti, että tämä pitää lukea! Teos osui kirjaston hyllystä käteen ja lukaisin sen nopeasti. Eräs kirjan aiemmin lukenut sanoi, että kirja oli nopealukuinen ja oikeasti alkoi vasta siitä mihin loppui. Myös minusta kirja vaatisi jatkoa, jota ei vielä ole julkaistu.

Jean-Paul Didierlaurent (s. 1962) on kirjoittanut novelleja ennen esikoisromaaniaan. Hänen kirjoitustyylinsä on tiivistä ja novellimaista sekä hyvin ranskalaista sen vähäisen kokemukseni perusteella mikä minulla on ranskalaisista kirjailijoista. Lukija aamujunassa on arvostelujen perusteella aikuisten satu. 36-vuotias Guylain elää askeettista ja rutiinien täyttämää elämäänsä, kunnes punainen muistitikku löytyy sattumalta paikallisjunan penkin välistä. Muistitikun johdattamana pienoisromaaniin tulee romanttisia sävyjä ja teos loppuu "onnellisesti". Ehkäpä kaksi outoa teksteistä, kirjoittamisesta ja lukemisesta kiinostunutta löytää toisensa...

Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=xGQNrhLpFaI

http://lounakirjastot.fi/en-aineistot/en-kirjasto-vinkkaa/?tipid=490&newstitle=Lukija+aamujunassa

https://www.kirja.fi/kirja/jean-paul-didierlaurent/lukija-aamujunassa/9789513181833/



  

Ackte!

Raija Oranen: Ackte! (2016)

Olin kiinnstunut lukemaan Raija Orasen Aurora-teoksen (2014), mutta kirjaston hyllystä löytyi tuoreempi Aino Acktesta (1876 - 1944) kertova historiallinen romaani. Aino Ackte on esiintynyt useissa viime aikoina lukemissani romaaneissa mm. Albert Edelfeltin ihastuksen kohteena, joten siinäkin mielessä teos oli kiinnostava.

Lukeminen takkuili alusta alkaen. Nuoren laulajattaren oopperaopinnot Pariisissa eivät kiinnostaneet, liikaa papernmakuisia yksityiskohtia ja historiallisia henkiöitä vyöryi sivutolkulla. Sain silmäiltyä teoksen loppuun asti vain päättäväisyydellä. Mielenkiintoista oli lukea Ainon äidin ja siskon laulajaurista ja siitä, ettei Aino Ackte ollut ainoa suomalainen tähti maailman oopperalavoilla. Nuoruus, ulkonäkö, lahjonta ja hyvät suhteet takasivat näkyvyyden paremmin kuin lahjakkuus jo 1900-luvun vaihteen viihdemaailmassa.

Raija Orasen Aurora-romaani vuodelta 2014 vedettiin myynnistä 15.9. 2017 puutteellisten lähdeluettelomerkintöjensä vuoksi. Teoksessa on käytetty enemmän kuin hyvän tavan mukaisia lainauksia ja siteerauksia Katri Lehdon teoksesta Kytäjän kreivitär; Marie Linderin elämä. Orasen kirjoihin lisätään jälkikäteen lista taustateoksista, lupaa kustantaja. Aurora-teoksesta ei tule uusia painoksia, koska Teoksen toimitusjohtajan mukaan "Kun kysymys on aika vanhasta kirjasta, kysyntää ei myöskään ole valtavasti." Eli kirja vanhenee jo kolmessa vuodessa! Aino Ackte "vanheni" vasta viisikymppisenä... 

Lisätietoja:

http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/2016-syksy/ackt%C3%A9.html

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/07/05/raija-oranen-kirjoitan-ehka-viimeista-kirjaani

http://www.is.fi/viihde/art-2000001251284.html

Onko teillä tämmöistä?

Sinikka Nopola: Onko teillä tämmöistä? (2017)

Olen lukenut Sinikka Nopolan (s. 1953) Eila ja Rampe -kirjat, joten kun teki mieli lukea lyhyitä, humoristisia tekstejä lainasin pikalainana Nopolan tuoreimman kirjan Onko teillä tämmöistä? Kirjan luki hyvin muutamassa tunnissa, vaikka sisällysluettelo näytti erittäin uuvuttavalta.

Teos alkoi parilla nykypäivään sijoittuvalla huomiolla. Mietin, kuinka teksti toimii kymmenen vuoden kuluttua. Anskun ja Peran pariskuntasanailu toi mieleen Eilan ja Rampen ilman hämäläismurretta. Teos loppui Nopolan lapsuutta ja nuoruutta kuvaaviin tarinoihin. Saatoin samaistua sisältöön, vaikka Nopola on minua hieman vanhempi ja nuoruudessaan toimeliaampi kuin minä. ETYK:in aikaan olin vielä lapsi, kun taas Nopola nuori opiskelijanainen vastuullisessa työssä monistajana.

Kirjailijan oma ääni ja kokemusmaailma välittyivät voimakkaana teoksessa. Mielestäni sisällöllisesti hieman sekalainen kirjoituskokoelma, mutta kirjoitusten ryhmittely toi tietynlaista ryhtiä teokseen. Lukiessa välillä saattoi nyökytellä ja nauraakin.

Lisätietoja:

http://www.sinikkanopola.com/onko-teilla-tammoista-ilmestynyt-huhtikuussa/

http://www.ksml.fi/kulttuuri/Kirja-arvio

http://www.opettaja.fi/cs/opettaja/jutut&juttuID=1408918921306  

Kamala luonto: Sunnuntaisarjat I

Jaakko Vehniäinen: Kamala luonto: Sunnuntaisarjakuvat I (2014)

Vehniäisen (s. 1973) sunnuntaisarjakuvat ovat pidempiä ja värikkäämpiä kuin kolmen kuvan arkisarjakuvat. Sunnuntaisarjakuvissa on useita samoja strippejä kuin Kamala luonto: Parasta elämässä -kirjassa. Saman tarinan voi siis kertoa tiiviisti tai laveammin.

Sunnuntaisarjakuvat tuntuivat lempeämmiltä kuin Parasta elämässä -stripit. Ehkä sarjakuvaankin turtuu, eikä kaikkea jaksa ottaa niin syvällisesti kuin aiemmin. Mietin, voiko kirjan viedä 76-vuotiaalle heikkonäköiselle luettavaksi?

Lisätietoja:

http://www.kirjasampo.fi/fi/

https://arktinenbanaani.fi/

http://personal.inet.fi/viihde/kamalaluonto/stripit_01.htm

Kamala luonto: Parasta elämässä

Jaakko Vehniäinen: Kamala luonto: Parasta elämässä (2012, 2014, 2. laajennettu p.)

Kamala luonto -sarjakuva on kuulunut suosikkeihini alusta asti, vaikka välillä raatelu ja jänisten syöminen tuntuukin pahalta. Kamalan luonnon hahmoista läheisin minulle lienee kettu, vaikka ilvekseen, kärppään, karhuun, hirveen, pöllöön, possuun ja lampaaseenkin voi samaistua. Vehniäinen (s. 1973) on piirtänyt aina, mutta Kamala luonto -sarja sai alkunsa Kemin pohjoismaisesta sarjakuvakilpailusta vuonna 2002. Sitten Ilta-Sanomat pyysi Helsinki-aiheisia sarjakuvia julkaistavaksi. Aluksi Kamala luonto oli monesta lukijasta liian outo ja raaka, mutta tällä hetkellä jo erittäin suosittu sarjakuva.

Parasta elämässsä - ilveksen ja kärpän mukaan - on raatelu. Kirjassa on kolmen kuvan tarinoita, jotka toimivat mustavalkoisinakin värikuvaliitteen jälkeen. Hyvä peruskirja, josta voi aloittaa sarjaan tututustumisen.

Lisätietoja:

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/

https://arktinenbanaani.fi/

Kudottujen kujien kaupunki

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki (2015)

Emmi Itärannan (s. 1976) esikoisteos Teemestarin kirja (2012) oli kansainvälinen menestys. Itäranta asuu Iso-Britanniassa ja kirjoittaa englanniksi ja suomeksi romaaninsa. Teemestarin kirjaa aloittaessani pidin sitä hieman teineille suunnattuna, vaikka vesipula ja tulevaisuuden valvontayhteiskunta olivatkin rankkoja aiheita. Kudottujen kujien kaupunki (2015) oli mielestäni vanhemmille lukijoille suunnattu, koska päähenkilö Eliana oli yli kaksikymppinen nainen.

Kudottujen kujien kaupunki on saarella, missä ihmisryhmät on jaettu asumaan omilla alueillaan sen mukaan millaisia taitoja heillä on. Eliana on Seittien talon asukas eli kutoja. Hänen veljensä on opettanut hänet lukemaan ja kirjoittamaan, vaikka sellaiset taidot ovat kiellettyjä. Lukiessa tulee mieleen Outolintu-trilogia; Neuvosto määrää ja valvoo, ihmisiä mustemerkitään vuosittain, eikä vapaata nukkumista suvaita (painajaisten ja muiden unien näkeminen kielletty). Teoksessa nousevat ympäristöongelmiksi tulvat ja merien saastuminen (koralliriutat kuolevat).

Teoksessa on vähemmän seesteinen tunnelma kuin Teemestarin kirjassa. Eliana on tarkkailija ja kokija, pieni kapinallinen, joka osaa asettaa sanansa niin, ettei suorastaan valehtele vaikkei puhukaan totta. Hän on suhteellisen tyytyväinen elämäänsä ennen kuin kohtaa Valerian ja myöhemmin Unennäkijöiden vastarintaliikkeen. Lukaisin kursiivilla painetut sivut varsin nopeasti. Kirjaa toista kertaa lukiessa niiden sanoma avautuisi aivan eri tavalla.

Lisätietoja:

http://areena.yle.fi/1-3088455

http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/2015-syksy/kudottujen-kujien-kaupunki.html

http://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/kirjat/Emmi-It%C3%A4ranta-Kudottujen-kujien-kaupunki/542878

  

Neidonpaula

Kristiina Vuori: Neidonpaula (2015)

Vuoren (s. 1967) Neidonpaula tarttui käteeni kirjastossa, kun etsin lukemista sadepäivien varalle. Kirjailijan teokset ovat monisatasivuisia, joten lukeminen vie aikaa, mikäli lukee joka sanan. Hieman kyllä harpoin etenkin lopussa...

1460-luvun Suomi-Ruotsi ja Naantalin nunnaluostari olivat mielenkiintoisia ympäristöjä identtisten kaksostyttöjen kasvaa kohti aikuisuutta. Truda kamppailee itsensä ja uskonnon välillä; pakanallinen verenperintö ja seksuaalisuus ovat ristiriidassa uskonnon ja keskiaikaisen elämäntavan kanssa. Kaksossisar Brita tuntuu miettivän ja moraalisoivan itseään vähemmän, olevan peilin vapaamielinen puoli.

Neidonpaulassa on paljon historiaa, keskiaikaista elämänmenon kuvausta, uskontoa ja luostarielämää, mutta myös naiseksi kasvamista, seksuaalisuuden kehitystä ja seksiäkin. Ensirakkauden huuma tuntui hieman liioitellulta, mutta saatan olla vain vanha ja kyynistynyt. 


Lisätietoja:

http://www.kirjasampo.fi/fi/

http://www.kristiinavuori.fi/376756066

Sinun tähtesi

Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi (2017)

Luettuani Venla Hiidensalon (s. 1975) kolmannen romaanin Sinun tähtesi arvioinnin lehdestä, kiinnostuin teoksesta. Albert Edelfelt (1854 - 1905) on tuttu taidemaalari ja hänen vaiheisiinsa olen perehtynyt jo lapsuudessani sekä muissa kirjoissa, kuten Mustosen Emännöitsijässä (2015).

Hiidensalo on nähnyt paljon vaivaa historiallisten faktojen kokoamisessa. Romaani etenee Albertin ja muiden keskeisten henkiöiden näkökulmasta kappale kappaleelta Albertin hautajaisista hänen nuoruuteensa ja lopulta aina vuoteen 1918 asti. Kertojanäkökulman vaihtelu luo kaivattua dynamiikkaa; naisseikkailuja keräävää taiteilijarenttua ei jaksa kovin pitkään kuunnella. Henkilöhahmot ovat pääsääntöisesti epämiellyttäviä. Ehkäpä miellyttävin henkilö on Albert Edelfeltin kuvanveistäjä-ystävä Ville Vallgren (1955 - 1940) ja samaistuttavin henkilö Albertin pikkusisko Bertta, jonka kirjailija- ja lapsensaantitoiveisiin on helppo yhtyä.

Hiidensalon tyyliä on verrattu mm. Erik Wahlströmiin, joka Kärpäsenkesyttäjä-romaanissaan (2010) ruotii kansallisrunoilija J.L. Runebergia epätyypilliseen tapaan. Sinun tähtesi -romaanissa kuuluisasta taidemaalarista annetaan sangen realistinen kuva: maalaaminen onnistuu vain himon ja lihallisuuden myötä, mistä seuraa itsesyytöksiä ja tunnetta siitä, ettei kykene täyttämään muiden ja itsensä itselleen antamia vaatimuksia. Edelfelt on olosuhteiden uhri kuten sisarensa Bertta, mutta hänellä olisi ollut enemmän mahdollisuuksia ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Teksti oli painettu sangen pienellä fonttikoolla, mikä teki lukemisesta raskasta. Jokaista sanaa en lukenut, vaan harpoin muutaman kappaleen yli, kun kirjailija kuvaili minulle turhia yksityiskohtia. Lukiessa nousivat Edelfeltin maalaamat taulut mieleen; olisi ollut hienoa, jos kirjassa olisi ollut kuvat maalauksista. Vertailin myös teosta Mustosen Emännöitsijään, jossa on paljon samaa, mutta viihteellisemmässä muodossa.

Lisätietoja:

https://otava.fi/kirjailijat/venla-hiidensalo/#.WYAu0elLfcs
http://hiidensalo.com/

http://vintti.yle.fi/yle.fi/teemagalleria_edelfelt/historia.html
http://neba.finlit.fi/tietopalvelu/runeberg/edelfelt.htm
http://www.ksml.fi/kulttuuri/Kirja-arvio-Sukupuolivietti-vie-kansallistaiteilijaa/936441
https://kirjaviekoon.blogspot.fi/2017/06/venla-hiidensalo-sinun-tahtesi.html 
  

Vuodet kuin unta

Eira Pättikangas: Vuodet kuin unta (2013)

Kurikkalainen Eira Pättikangas (s. 1940) kirjoittaa pohjanmaan murteella, mikä on minulle vierasta kieltä. Lukiessa varsin moni sana jäi perinpohjin ymmärtämättä, etenkin kun Vuodet kuin unta -romaani kuvaa 1800-luvun lopun pohjalaista agraariyhteiskuntaa, joka on teollistumassa ja kaupungistumassa. Suutarintytär Fiia menee kymmenvuotiaana lapsenlikaksi maalaistaloon ja kasvaa talossa päteväksi piiaksi. Vuodet vierivät kuin unessa tulevaisuutta odotellen, kunnes Fiia ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Vuodet kuin unta -teos jatkaa itsenäisenä romaanina Jäljet veräjällä -kirjan tapahtumia. Tarina on kirjoitettu koskettavasti ja elävästi ja elämänmenoon vaikuttavia historiallisia tapahtumia on nivottu runsaasti kertomukseen mukaan. Nälkävuodet, kinkerit, kansakoulu, polkupyörä ja Vaasan puuvillaenkelit tulevat tutuiksi.

Luulenpa, että etenkin länsisuomalaiset pitävät Pättikankaan teoksista. Minulle kieli oli eksoottista, kun olen tottunut itämurteisiin.

Lisätietoja:    

http://www.karisto.fi/kirjailija

http://www.karisto.fi/kirja

http://www.kirjasampo.fi

Vendela

Kaari Utrio: Vendela (1989, 2016)

Nuorena historialliset romaanit kuuluivat lempilukemistooni ja Kaari Utrion (s. 1942) romaanit tulivat tutuiksi. Ihailin Utrion tietämystä historiasta ja pahoittelin vain sitä, että kirjailija keskittyi mieluiten keskiaikaan, kun itseäni kiinnosti 1800-luvun loppupuoli. Vendela julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 1989, joten käyttämäni "mustikkasilmät"-kuvaus lukiossa eräässä tankarunossa ei voinut olla peräisin Vendelasta. Muistan lukeneeni Vendelan aiemmin, mutta luin sen silti uudestaan, koska halusin uppoutua historialliseen viihderomaaniin, jossa on onnellinen loppu.

Uuden painoksen kansikuvakaan ei häirinnyt liikaa, vaan nautin lukemistesta ja hetken paosta pois arjesta. Nuorena muistan ihmetelleeni Vendelan siveyttä ja käyttäytymistä; ensimmäistä suudelmaa sai odotella sivutolkulla! Nyt uudelleen luettuna keskiaikaisen aatelisneidon käytös oli minusta ymmärrettävämpää. Romaanin tapahtumapaikkoja Turusta Viipurin linnaan ja Kokemäelle olisi mukava tutkia tarkemminkin. Romaanissa seikkailee kuvitteellisten henkilöhahmojen ohella todellisia historiallisia henkilöitä, joihin voisi myös tutustua tarkemmin.

Lisätietoja:

http://www.kirjasampo.fi/

http://kaariutrio.fi/wp/?page_id=2

Lukunäyte kirjasta

Lentoa juoksuun

Kirsi Valasti & Timo Vuorimaa: Lentoa juoksuun: harjoittele oikein, kehity ja nauti (2013)

Olisi ehkä pitänyt perehtyä aiemmin Lentoa juoksuun -teokseen, sillä eilisestä puolimaratonista oli nautinto kaukana. Nukuin huonosti, jännitin ja panikoin juoksua etukäteen. Heräsin edeltävänä päivänä kauhistuneena, että tänään pitää juosta. Mikä helpotuksen tunne, kun oivalsin, että juoksu on vasta huomenna! Juoksupäivänä huokailin ja panikoin edelleen. Kunto oli parempi kuin viime vuonna (10-11 km normilenkki 7 min paremmin kuin viime vuonna), mutta yritin olla ajattelematta mahdollisuutta parantaa aikaa. Kunhan maaliin asti päästään, hyvä niin.

Eilisessä suorituksessa ei ollut mitään muuta hyvää kuin se, että hölkkäsin maaliin asti tuotekassin saamisen voimalla (olisinko keskeyttäneenä saanut tuotekassin?). Olin lähdössä omalla tasollani kärjessä, joten en päässyt ohittamaan ketään, mikä poikkesi edellisvuosista. Neste hölskyi mahassa ja loppumatkasta kärsin happamista röyhtäisyistä. Kahden tunnin komea kirittäjäjänis hävisi näköpiiristäni 15 kilometrin kohdalla. Viimeiselle kierrokselle lähtiessäni katsoin kelloa ja laskin, että paska aika tulee, vaikka juoksisin miten kovaa. En enää muistanut, että lähtö oli myöhästynyt ja oikeasti minulla olisi ollut saumoja kahden tunnin alitukseen. Luulo huonosta loppuajasta vei viimeisimmänkin motivaation ja raahustin maaliin pettyneenä. Oikeasti hölkkäsin vain yhden  minuutin huonompaan aikaan kuin viime vuonna. Aika oli 2.01, kun odotin, että se olisi ollut 2.15 tai enemmän. Vielä aamulla väsyneenä herätessä ajattelin, ettei juostessa aivoja tarvita, kunhan jalat liikkuvat. Käytännössä minulla eivät toimineet aivot eivätkä jalat, juoksu ei lähtenyt missään vaiheessa rullaamaan ja juoksemisesta oli nautinto kaukana.

Eilinen oli hyvä opetus siitä, että mieliala vaikuttaa paljon juoksuun. Vaikka olin tekemässä itselleni hyvää ja nautinnollista juoksua, rupesin unelmoimaan hyvästä loppuajasta ja vertaamaan itseäni muihin. Masennuin, kun muut ohittivat minut. Olin ensimmäisen kierroksen jälkeen kuntosarjassa 4., ja sijoitukseni tippui kierros kierrokselta aina pykälän alemmaksi 7.:ksi kierrosajan heiketessä joka kierroksella vajaalla minuutilla. Aiempina vuosina olen pystynyt kirimään loppua kohti, kun juoksu on lähtenyt rullaamaan alkuvaikeuksien jälkeen. Iloisen mielen ja omaan juoksuun keskittymisen lisäksi opin, ettei minun kannata juoda liikaa kahvia tai syödä suklaata ennen juoksua eikä käyttää kompressiohousuja (oudosti puutuneet etureidet, pohkeet ja jalkapohjat).

Lisätietoja:

http://www.kirsivalasti.fi/lentoa-juoksuun/

http://www.baana.fi/ammattilaisen-vinkit-juoksun-aloitukseen/

http://www.apu.fi/artikkeli/juoksu-paljasti-syovan-mietin-jopa-onko-minulla-oikeus-pelata

Kissani Jugoslavia

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (2014)

Pajtim Statovci (s. 1990) asuu Helsingissä ja opiskelee yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa sekä elokuva- ja televisiokäsikirjoittamista Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Kissani Jugoslavia sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon sekä nimettiin vuoden 2014 kirjaksi. Teos on palkintonsa ansainnut ja hyvää luettavaa, vaikkeivät sen teemat miellyttäviä olekaan.

Kissani Jugoslavia -teoksessa maahanmuuttajataustainen opiskelijamies kipuilee seksuaalisuutensa ja kulttuuritaustansa kanssa, yrittää sopeutua ja löytää rauhan itsensä kanssa. Toinen kirjan kertojista on opiskelijamiehen äiti, perinteitä noudattava albanialainen, jonka elämää seurataan nuoresta naisesta keski-ikään asti. Maahanmuuttajat ovat kahden kulttuurin välissä ja jos tähän lisätään vielä seksuaali-identiteetin häilyvyys, hyvin ristiriitaista on oleminen ja eläminen. Teoksessa on paljon symboliikkaa käärmeiden ja kissojen muodossa. Jugoslavia kuten Suomikin näyttäytyy paikkana, jota samanaikaisesti rakastaa ja vihaa. Kirjailija palaa esikoisteoksensa teemoihin seuraavassa kirjassaan Tiranan sydän (2016).

Kissani Jugoslavia ei kuulu mielilukemiseeni aiheensa takia. Sydän syrjällään odotin, mihin tarina lopulta johtaa. Onneksi lopun sattoi tulkita onnelliseksi! 

Lisätietoja: 

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/01/03/pajtim-statovci-kissani-jugoslavia-milta-suomalaisuus-nayttaa-toisen-polven

https://yle.fi/aihe/kirjojen-suomi/101-kirjaa

http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aubaff1de0-3d48-40a1-925d-8e10bb8470de#.WU9w8ulLfcs

https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/sukupuolen-maarittely-ei-koske-vain-transihmisia-sanoo-kirjailija-pajtim-statovci-23866652/