Näin 1.1. 2016 on hyvä katsahtaa viime vuoteen. Yhteenvetona voisi sanoa, että ihan hyvin on mennyt, mutta parantamisen varaa on vielä paljon.
Olen lukenut kirjoja kohtuullisesti noin kirja per viikko tahtia. Kesällä oli kiireitä tenttiin lukujen kanssa, joten muu lukeminen oli tauolla. Olin itseeni sangen tyytyväinen, kunnes tuttuni kertoi lukeneensa 98 teosta (60 s./pv). Aina voisi parantaa, mutten halua tehdä lukemisesta stressin aihetta. Luen sen minkä luen tänäkin vuonna.
Viime vuosi oli kuntoilun suhteen edistyksellinen. Juoksin heinä- ja syyskuussa ensimmäiset puolimaratonini kevyesti läpi. Kävin ryhmäliikuntatunneilla ahkerasti 5-6 kertaa viikossa ja joulukuussa aloin käydä myös kuntosalilla. Hauislihakset ovat kasvaneet ja jonkinlainen sixpack on muotoutumassa; ainakin vatsassa on oudot pullistumat... Lihasprosentti ei ole kuitenkaan kasvanut.
Paino on sahannut edestakaisin. Kolme viikkoa sitten olin timmissä kunnossa vain kahden kilon päässä tavoitteestani. Nyt joulun ja eilisen takia olen taas noin neljän kilon päässä päämäärästäni. En ole tuijottanut pelkkään painoon, myös rasva- ja lihasprosenteissa on parantamista. Prosentit ovat pysyneet entisellään pari vuotta.
Kuntosalitreenssä tavoitteenani on rasvanpoltto. Olisi hienoa saada rasvaprosentti alkamaan luvulla 2, kun rasvaprosenttini on nyt 30 - 34 mittausvälineestä riippuen. Lihaksia on niukan normaalisti. Ei auta muu kuin pysyä syömisessä ruodussa. Stressittömyys saa minulla painon putoamaan, joten rauhalliseen tahtiin eteenpäin.
Mukavia lukuhetkiä ja antoisia liikuntatuokioita vuodelle 2016!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti