Kuolema Ehtoolehdossa

Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa (2013)

Minna Lindgrenin (s. 1963) dekkarimuotoon kirjoittama vanhusten palvelutalokertomus oli paikoitellen hyvin ahdistavaa luettavaa. Oma vanheneminen ja vielä enemmän omien vanhempien vanheneminen tuli ajatuksiin. Onneksi teoksessa oli valoisa loppu!

Kansikuvitukseltaan yhtenevät teokset Kuolema Ehtoolehdossa (2013), Ehtoolehdon pakolaiset (2014) ja Ehtoolehdon tuho (2015) kuvaavat yhdeksänkymppisten vanhusten elämää helsinkiläisessä yksityisessä palvelutalossa. Siiri, Irma ja Anna-Liisa ovat hauskoja ja mukavia tyyppejä, mutta palvelutalon henkilökunta ei sitä ole. 

Lindgren halusi kirjoittaa teoksensa dekkarimuotoon, jotta saisi teoksillee mahdollisimman laajan lukijakunnan. Perinteinen paasaaminen vanhusten oloista ei olisi herättänyt niin tehokkaasti huomiota suuressa yleisössä. Vuonna 2013 ohjaaja Neil Hardwick suunnitteli elokuvaa teoksesta: ”Luettuani kirjan ymmärsin, että minun on pakko tehdä siitä elokuva. Kuolema ehtoolehdossa on hauska, rankka, jännittävä, ajankohtainen ja ennen kaikkea kaunis kertomus vanhojen naisten ystävyydestä, elämänilosta ja pelottomuudesta kuoleman edessä”. Elokuvasta ei ilmeisesti vielä ole kuulunut muuta?

Minna Lindgren kirjoittaa sujuvasti, humoristisesti ja tarkkanäköisesti. Lukiessa mieleeni nousi hänestä lukemani naistenlehtiartikkeli. Lindgren ilmaisee mielipiteensä terävästi, enkä aina ole samaa mieltä hänen kanssaan. Hän on lausahtanut mm. näin: ”En halua yhtään enempää elämälle vieraita seitsemän laudaturin vekkihametyttöjä lääkäreiksi, tuomareiksi ja opettajiksi.” Vain neljän laudaturin housutyttönä toteaisin, että elämä opettaa kaikille reaaliteettinsä aikanaan. Ei opintomenestys tee ihmisestä sosiaalisesti kyvytöntä, elämälle vierasta. 

Lisätietoja:

Ylen Aamun kirja 

http://www.vanhusneuvosto.fi/?page_id=97

http://yle.fi/uutiset/minna_lindgren_kuolema_ehtoolehdossa/6820854 

Kustantajan sivut 

Yhdestoista hetki

Janet Evanovich: Yhdestoista hetki (2015)

Olen kytännyt Evanovichin uusinta teosta koko syksyn ajan näyttöluettelosta sekä kirjastosta  ja viimein se löytyi kirjaston uutuushyllystä! Yhdestoista hetki (Eleven on top, 2005) on yhdestoista Stephanie Plum -dekkari, kuten nimikin sanoo. Tuttua viihdyttävää laatua, mutta ajoittain tulee liiallisen toiston tunne lukiessa. Jotain uuttakin tässä kirjassa oli, ja ehkä Stephanie alkaa kallistua Morellin ja Rangerin välillä tiettyyn suuntaan. Tai sitten ei.

Evanovich (s. 1943) on päässyt tässä kirjasarjassaan jo 22. osaan, joten Stepanien seikkailut eivät heti lopu. Vuoden 2014 heinäkuussa olen lukenut edellisen hänen teoksensa, joten kirja per vuosi -tahtia mennään.

Lisätietoja:

http://www.evanovich.com/

DekkariNetti

Ei enää murhia!

Maria Lang: Ei enää murhia! (alkuteos 1951)

Ei enää murhia! on Langin kolmas dekkari, jossa Puck ja Einar ovat ehtineet mennä naimisiin ennen elokuista lomaa Einarin synnyinkotiin. Luonnollisesti murha on lähempänä kuin uskoisikaan!

Jännitysromaani etenee tutun kaavan mukaisesti. Olen tämänkin romaanin aiemmin lukenut sekä nähnyt tv-elokuvana, joten juoni oli tuttu. Lukiessa mietin, että turha on lukea kaikkia Langin dekkareita uudestaan. Ja miltä se näyttäisi tunnistelistassa? En fanita Langia niin paljon, että ryhdyn luku-urakkaan.

Lisätietoja:

Kirjasampo 

Langin dekkarit 

Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus

Ben Furman: Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus (1997)

Wikipedian mukaan Ben Zwi Hirsch Furman on psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti ja ratkaisukeskeisen psykoterapian kouluttaja. Furman (s. 1953) on minulle tuttu televisiosta, jossa hän esiintyi -90-luvulla pehmeääänisenä asiantuntijana lasenkasvatuksen saralla. Silloin vierastin sanaa lyhytterapia, mutta nyt ratkaisukeskeisyys kolahti. Olen täysin Furmanin linjoilla siinä, että vaikeastakin lapsuudesta voi nousta hyvinvoiva aikuinen. Yksilö on olosuhteidensa tuotos, mutta lasken olosuhteisiin myös yksilön itsensä. Yksilöllä on vastuu omasta itsestään, eikä kaikkea voi pistää kurjan lapsuuden (tai saadun diagnoosin) tiliin.

Osuvasti oli Helsingin Sanomien Torstai-liitteessä artikkeli Joustaa vaan ei katkea, jossa valotettiin resilientti-käsitettä (http://www.hs.fi/elama/a1447743539174). Juuri luokanopettajaksi valmistunut 25-vuotias Andrea Eckstein menetti perheensä Thaimaan tsunamissa vuonna 2004 ollessaan 14-vuotias, mutta on säilyttänyt valoisan, avoimen ja puheliaan luonteensa. Ihmisen selviytymiskyky, resiliency, voidaan suomentaa myös vastustuskyvyksi, sisukkuudeksi tai lannistumattomuudeksi.

Taito palautua vastoinkäymisistä on osittain geneettistä, mutta tätä taitoa voi kehittää esim. kiitollisuuspäiväkirjaa pitämällä, jolloin myönteinen ajattelu lisääntyy. Myönteisyys ja hyvät muistot lisäävät toiveikkuutta ja rohkeutta suunnata katse tulevaisuuteen. Psykiatri Viktor Frankl kehitti logoterapia-nimisen terapiasuuntauksen, jonka mukaan hyvinvointimme määrää mielikuvamme tulevaisuudesta pikemminkin kuin muistomme menneisyydestä. Toiveikas mielikuva tulevaisuudesta kantaa vaikeiden aikojen yli.

Tutkimuksissa on havaittu, että resilienteiksi todetuilla ihmisillä on ollut lapsuudessaan vähintään yksi aikuinen, joka on kannustanut ja johon he ovat pystyneet turvautumaan. Rankoissa oloissa kasvaneilla lapsilla tämä aikuinen saattoi olla vanhemman sijaan vaikka päiväkodin täti. Furman painottaa, että lapsella on luontainen kyky löytää korvaavia aikuissuhteita ja kannustusta, jos vanhemmat ovat kykenemättömiä niitä tarjoamaan. Lapsi ei ole hauras ja helposti särkyvä, vaan toiveikas ja sitkeä. Vastoinkäymisistä voi oppia ja ne voi kääntää voimavaraksi.

Ongelmien sijaan on hyvä kiinnittää huomiota hyviin asioihin. Terveyslähtöisyydessä tai ns. salutogeenisessä ajattelussa pyritään löytämään terveyteen vaikuttavat tekijät ja erityisesti vahvistamaan hyviä voimavaroja ja terveyttä suojaavia tekijöitä. Tällainen positiivinen lähtökohta on hyvä erityisesti mielenterveydellisissä ongelmissa ja häiriöissä.  

Furman on kirjoittanut myös lukuisia Muksuoppi-kirjoja, joihin perehtynen jatkossa. Iltalehden artikkelissa kerrotaan muksuopista kuten myös benfurman.com-kotisivuilla. Opin peruslähtökohta lienee, että kehuminen kannattaa!

Lisätietoja:

MeNaiset 2015

http://www.benfurman.com/

http://www.iltalehti.fi/

Murhaaja ei valehtele yksinään

Maria Lang: Murhaaja ei valehtele yksinään (1951)

Maria Langin (1914 - 1991) kirjoittamasta neljästäkymmenestä dekkarista ensimmäinen, Mördaren ljuger inte ensam, ilmestyi Ruotsissa vuonna 1949. Aloitin Langin dekkareiden uudelleenlukemisen toisesta teoksesta, Vaarallista nautittavaksi, joka ilmestyi vuonna 1950.

Murhaaja ei valehtele yksinään on tuttu DVD-elokuvana (ongelmia äänessä) ja televisiosta katsottuna. Kirjaa lukiessa yhtymäkohdat elokuvaan olivat hatarat, dramatisointi oli muuttanut lähes kaiken. Langin esikoisteos (suomentaja H. Sorjo-Smeds) oli mielestäni helppolukuisempi kuin Vaarallista nautittavaksi. Toki tässäkin teoksessa oli vanhahtavia sanoja suoraan ruotsista käännettynä. Erityisen usein teoksessa toistui sana eroottinen. Puck, joka on teoksessa kertojana, on nuori nainen, joka on ihastunut Einariin, mutta jolla on silmää myös muiden miesten eroottisille ominaisuuksille. Muistan ensilukemisestani sen, että ihmettelin Puckin seksi-innostusta (ei muuta mielessä kuin miehet ja ulkonäkö), mutta päättelin sitten sen kuvaavan hänen nuoruuttaan. Samanlainen seksuaalinen vire tuntuu olevan kaikissa Langin dekkareissa. Piirre, johon en nuorena kiinnittänyt huomiota.

Olin unohtanut, kuka on murhaaja, joten yllätyin lopussa. Juoni sinänsä on varsin monipolvinen ja henkilöt tuntuvat juoksevan elokuiset yöt läpensä metsässä kuka missäkin ja tupakoivan aina kuin mahdollista.

Lisätietoja:

http://kirjanpauloissa.blogspot.fi  

http://www.xtv.fi/ DVD-arvostelu

Kirjasampo

Naistenvalssi

Pirjo Tuominen: Naistenvalssi (2009)

Olen lukenut Pirjo Tuomisen (s. 1939 Lappeenrannassa) tuotantoa viime vuosituhannen puolelta. Olen pitänyt hänen historiallisista romaaneistaan paljon. Muutama vuosi sitten yritin lukea Tuomisen uutta Mailis Sarka -dekkarisarjaa (ensimmäinen osa vuonna 2011), mutten jaksanut keskittyä.

Naistenvalssi (2009) on jatkoa teokselle Kotiopettaja (2008), mutta juonesta pääsee selville lukematta  ensimmäistä osaa. En tiedä, olisinko jaksanut lukea yhtään enempää varsin yksioikoisesta Pontus Palenista. Teoksessa mainitaan kahteen kolmeen kertaan, että Pontus on leveäharteinen ja pitkä mies. Komeus ei riitä herättämään kiinnostusta ja Pontus keskittyy liiaksi lääketieteellisiin yksityiskohtiin. Jokin päähenkilön luonteessa tökki.

Naistenvalssissa lääkäriksi valmistunut Pontus on naisten pyörittämänä. Eletään vuotta 1840, jolloin Helsingin yliopisto vietti 200-vuotisjuhliaan ja kaupunki oli täynnä kylpylävieraita ympäri maailman.   Pontus lähtee lääkäriksi samalle paikkakunnalle missä oli kotiopettajana, ja joutuu taas naisten pyörittämäksi.

Kirjassa on aineksia moneen. Historiallisesti tarkkaa kuvausta elämästä 1840-luvulla sekä senaikaisista hoitomenetelmistä, murha- ja petosselvittelyjä, romantiikkaa ja rakkautta. Paljon sattuu ja tapahtuu, mutta vähän irrallisiksi jotkut juonenkäänteet jäävät (miksi mukana?) tarinan kannalta.

Tämä teos aloitti marraskuun lukuhaasteen: lue kirjaa vähintään 30 sivua päivässä. Olen nipinnapin saanut minimin täyteen.

Lisätietoja:

Päijät-Häme-wiki

Lappeenrannan kirjasto

Kirjasampo