Ehtoolehdon pakolaiset

Minna Lindgren: Ehtoolehdon pakolaiset (2014)

Ehtoolehto-palvelutalon tarina jatkuu trilogian toisessa osassa. Vanhukset joutuvat tai pääsevät Munkkiniemestä Hakaniemeen, joka on minulle tutumpi paikka Helsingissä. Teoksessa tunnelmat eivät ole niin painajaismaisia kuin ensimmäisessä osassa. Vanhukset ovat pystyvämpiä ja ihanasti-sana toistuu usein. En kuitenkaan pidä teosta humoristisena, hyvän tuulen kirjana.

Koska teos on tuore, Helsingin tapahtumat ja uutiset muistuvat lukiessa mieleen. Kiinnostava teos siis ainakin helsinkiläisille. Teos on ollut mm. Kuopiossa lukupiirikirjana, joten kiinnostanee laajemminkin lukijoita. Muistaaksen sarja on käännetty italiaksi ja saksaksi, ehkä myös espanjaksi?

Lisätietoja:

http://www.teos.fi/

http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1403756209215

http://www.dekkaripaivat.fi/node/663

Terveystietoa oppimaan ja opettamaan

Eila Jeronen, Raili Välimaa, Heli Tyrväinen ja Hanna Maijala (toim.) Terveystietoa oppimaan ja opettamaan (2009)

Terveystietoa oppimaan ja opettamaan -teos on Jyväskylän yliopiston julkaisema perusteos terveystiedon didaktiikasta. Teos lähtee opetussuunnitelmasta, opetuksen suunnittelusta ja toteutuksesta päätyen arviointiin ja oman työn kehittämiseen.

Terveystiedon opetuksesssa vuorovaikutus, toiminnalliset opetusmenetelmät sekä yhteistyö muiden oppiaineiden opettajien ja esim. terveydenhoitajan kanssa ovat olennaisessa asemassa. Vuodesta 2007 asti ylioppilaskirjoituksissa on voinut kirjoittaa terveystiedon ainereaalin, joten oppiaineen arvostus on noussut sitten oman nuoruuden.

Lisätietoja:

https://www.jyu.fi/sport/laitokset/tutkimusyksikot/tetk/julkaisusarja/terveystietoa

Ihmisen veri

Sari Pöyliö: Ihmisen veri (2015)

Olen lukenut kemijärveläisen toimittajan Sari Pöyliön (s. 1966) esikoisteoksen Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä (2014), joten oli luonnollista, että luin myös Ihmisen veri -teoksen, vaikka kansikuva ja teoksen nimi olivat luotaantyöntäviä.

Ihmisen veri kertoo aneemisesta/steriilistä lääkäri-ohjaajasta Kulo Taipaleesta ja atleettisesta Ansasta. Henkilöhahmot ovat Pöyliön novelleista tutuntyylisiä karikatyyrejä ja tapahtumat etenevät nykyajassa ja takaumina. Juoni lähtee teoksen loppupuolella yllättävään suuntaan ja loppuu minusta äkkinäisesti. Teoksessa oli viitteitä moniin juonenkäänteisiin ja paljon tasoja, joihin olisi voinut syventyä. Luin teoksen juoniromaanina, enkä pysähtynyt pohtimaan ihmiselämää, uravalintoja, suomalaista elokuvateollisuutta, historiaa, Helsinkiä, Lappia, seksuaalisuutta, lääketiedettä, rakkautta, sotaa, äitiä tai isää, vanhuutta tai  elämän tarkoitusta.

Pöyliön teksti on minulle vaikealukuista töksähtelevän tyylinsä vuoksi. Ihmisen veressä oli paljon vanhahtavia, omaperäisiä sanoja ja lääketieteellisiä termejä, joihin katse pysähtyi ja piti lukea toistamiseen, mitä oikeastaan on kirjoitettu. Sivumäärällisesti teos oli sopivan kevyt. Olin hieman pettynyt teoksen loppuun ja jäin miettimään, montako "ihmisen verta" teoksesta olisi pitänyt löytää. Kaksi vai kolme vai vielä useampia? Teoksen sanoma jäi minulta tajuamatta.

Lisätietoja:

http://yle.fi/uutiset/sari_poylio_ihmisen_veri/8539760

http://www.atenakustannus.fi/tilaukset/kirja/748

http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/sari-poylio-ihmisen-veri/2193255

Lintujen käytännöllisyydestä

Nelli Hietala: Lintujen käytännöllisyydestä (2011)

Nelli Hietalan (s. 1981 Lieksassa) 25 novellin teos oli esimerkkinä tuoreesta nuoria kiinnostavasta kirjallisuudesta. Pistin kirjailijan ja teoksen nimen ylös, ja kun satuin näkemään teoksen kirjastossa, lainasin sen. Teos on pienikokoinen (142 s.) ja nopealukuinen (fonttikoko ilahduttavan silmäystävällinen, riviväli väljä; kiitos kustantajalle). Novellit ovat muutaman sivun mittaisia elämänohje- ja maagisen realismin arkikuvauksia. Pidin erityisesti Huomaamattomaksi muuttumisen ongelmallisuus, Mielen paino ja Tervehtimisen vaarat -novelleista, joissa paneuduttiin suomalaiseen tapakulttuuriin. Teoksessa oli pari sanaleikkinovellia sekä kannanottoja kulutusyhteiskuntaa vastaan. Sellainen-novelli kuvasi sukupuolirooleja osuvasti.

Hietala asuu Tampereella ja on tehnyt kirjastovirkailijan ja tarjoilijan töitä. Hän on opiskellut kirjallisuutta ja informaatiotutkimusta. Esikoisromaani 39 astetta luoteeseen (2009) ja toinen romaani Käsipohjaa (2014) ovat saaneet kiitosta. Hietalan novelliteosta lukiessa tuli mieleen älykköystäväni, joten nautin lukemisesta. Joidenkin novellien maaginen realismi voi joillekin lukijoille olla liikaa, mutta teoksessa on paljon myös tarkkanäköistä havainnointia arkisista asioista. Suosittelen!

Lisätietoja:

http://www.hamewiki.fi/wiki/Nelli_Hietala

http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fwww.btj.fi%252Fat_1558404#.VpN7Fa-JeK1

http://www.nemokustannus.fi/kirjailijat/hietala-nelli/

Taivaankantaja

Riikka Pelo: Taivaankantaja (2006)

Taivaankantaja on Riikka Pelon (s. 1972) esikoisteos, joka oli Runeberg-palkintoehdokkaana ja voitti Tiiliskivi-palkinnon. Pelon toinen romaani Jokapäiväinen elämämme voitto Finlandian 2013. Tähän teokseen en ole uskaltanut tarttua sota-aiheen vuoksi, mutta uskaltauduin tutustumaan kirjailijaan hänen pienikokoisemman esikoisensa kautta.

Taivaankantaja sijoittuu 1960-luvun Etelä-Suomeen, vaikka lukiessa tulee mieleen Länsi-Suomi itämurteen ajoittaisesta käytöstä huolimatta. Tapahtumat on kerrottu Vendla-tytön kautta lapsenomaisesti ja mielikuvitusrikkaasti. Näkökulman vaihtuessa (isoäiti, nuori mies) olin hetken ymmälläni, mutta juonen kannalta ratkaisu oli erinomainen. Teoksessa eletään uskonnollisessa yhteisössä, mikä on toisaalta turva ja toisaalta rasite yksilölle. Ahdistavasti uskonnollisuus, lasten pahoinpitely ja vanhat tavat törmäävät muun maailman menon kanssa yhteen. Onneksi loppu on toiveikas.

Alun hyppelehtivä, lapsen mielenmaisemaa kuvaava tyyli oli haaste lukiessa, mutta samalla mieleen muistui oma lapsuus, ujous ja mielikuvitusleikit. En voi sanoa nauttineen lukemisesta, koska aihe herätti niin paljon surua ja voimattomuuden tunnetta. Viime vuosina on ilmestynyt muutama lestadiolaisuutta käsittelevä kaunokirjallinen teos, joka on saanut paljon enemmän julkisuutta kuin Taivaankantaja. Mieleen tulee esim. Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (2013).

Lisätietoja:

http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/2006/taviaankantaja.html

http://www.valomerkki.fi/vantaan-lauri/vantaan-lauri-arkisto/mielikuvituksen_suojassa

http://www.ts.fi/kulttuuri/1074151138/Sielukas+pakana+kirjoitti+Taivaankantajan

Uusi vuosi 2016

Näin 1.1. 2016 on hyvä katsahtaa viime vuoteen. Yhteenvetona voisi sanoa, että ihan hyvin on mennyt, mutta parantamisen varaa on vielä paljon.

Olen lukenut kirjoja kohtuullisesti noin kirja per viikko tahtia. Kesällä oli kiireitä tenttiin lukujen kanssa, joten muu lukeminen oli tauolla. Olin itseeni sangen tyytyväinen, kunnes tuttuni kertoi lukeneensa 98 teosta (60 s./pv). Aina voisi parantaa, mutten halua tehdä lukemisesta stressin aihetta. Luen sen minkä luen tänäkin vuonna.

Viime vuosi oli kuntoilun suhteen edistyksellinen. Juoksin heinä- ja syyskuussa ensimmäiset puolimaratonini kevyesti läpi. Kävin ryhmäliikuntatunneilla ahkerasti 5-6 kertaa viikossa ja joulukuussa aloin käydä myös kuntosalilla. Hauislihakset ovat kasvaneet ja jonkinlainen sixpack on muotoutumassa; ainakin vatsassa on oudot pullistumat... Lihasprosentti ei ole kuitenkaan kasvanut.

Paino on sahannut edestakaisin. Kolme viikkoa sitten olin timmissä kunnossa vain kahden kilon päässä tavoitteestani. Nyt joulun ja eilisen takia olen taas noin neljän kilon päässä päämäärästäni. En ole tuijottanut pelkkään painoon, myös rasva- ja lihasprosenteissa on parantamista. Prosentit ovat pysyneet entisellään pari vuotta.

Kuntosalitreenssä tavoitteenani on rasvanpoltto. Olisi hienoa saada rasvaprosentti alkamaan luvulla 2, kun rasvaprosenttini on nyt 30 - 34 mittausvälineestä riippuen. Lihaksia on niukan normaalisti. Ei auta muu kuin pysyä syömisessä ruodussa. Stressittömyys saa minulla painon putoamaan, joten rauhalliseen tahtiin eteenpäin.

Mukavia lukuhetkiä ja antoisia liikuntatuokioita vuodelle 2016!