Elina Halttunen: Saaressa kaikki hyvin (2009)
Niin se aika rientää! Muistan, kun tästä kirjasta kohistiin sen julkaisun aikaan ja halusin heti lukea kyseisen teoksen. Olen sittemmin puntaroinut useampaan otteeseen kirjastossa, lainaanko vai en. Jokin takakansitekstissä tökki.
Aika monet blogikirjoittajat ovat todenneet, että alku ei vetänyt, mutta lopussa toivoi, että kirja ei loppuisi ikinä. Minulle kävi toisin päin. Alku oli mielenkiintoinen ja kirjoitettu pienen tytön näkökulmasta. Välähdyksenomaiset muistot toivat mieleen oman lapsuuden; kirjailija eläytyy hyvin lapsen maailmaan ja tunnelmista välittyy omakohtaiset kokemukset. Elina Halttunen (s. 1952) on kertonut, että henkilöhahmot ovat olleet olemassa, mutta tapahtumat on kerätty ja lainattu muualta. Olisi sangen outoa, jos kaikki tapahtuisi yhdessä suvussa! Tai mistä sitä tietää, mitä missäkin suvussa todella tapahtuu?
Jossain vaiheessa toivoin, että lapsuuskertomuksista edettäisiin eteenpäin juonessa. Näin käykin puolenvälin tienoilla ja loppuosa on tykitystä, jota hautajaiset rytmittävät. Itkin jokaisen kuoleman kohdalla ihmiselämän lyhyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Teokseen on ripoteltu historiallisia tapahtumia ja muotivirtauksia, jotka tuovat oman nuoruuden mieleen.
Halttusen tyyli on sujuvaa, välillä runsasta ja yksityiskohtaista, välillä toteavaa ja kliinistä. Saaressa kaikki hyvin on hänen esikoisteoksensa. Mikäli haluaa palata tuttuihin henkilöhahmoihin erään tärkeän sivuhenkilön näkökulmasta, Syysvieraita (2012) tarjoaa tähän mahdollisuuden.
Lisätietoja:
Teos
Kirjastokaistan video
Savon Sanomat
Helsingin Sanomat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti