sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Mustasiipi

Reijo Mäki: Mustasiipi (2011)

Luettuani jonkun Reijo Mäen (s. 1958) Vares-dekkarin yleissivistyksen vuoksi vuosikymmeniä sitten (eräs äidinkielenopettaja kehui niitä) leimasin Mäen huonoimmaksi dekkaristiksi ikinä. Teksti oli kämpelöä ja Vares oli mukahauska henkilö, jolle oli kirjoitettu kaikki hyvät repliikit. En ymmärtänyt mitä hauskaa oli baareissa olutta juovien miesten jutuissa ja naiskuvaus oli olematonta.

Olen katsonut kaikki Jussi Vares -romaaneista tehdyt elokuvat. Mustasiipeä lukisessa Antti Reinin kuva pyrki aluksi mieleeni, mutta katosi loppua kohti mentäessä. Muistinmenetys oli mielenkiintoinen lähtökohta teokselle. Reijo Mäki on kehittynyt kirjailijana (tai minä lukijana), joten lukeminen eteni tuskattomasti. Lukiessa vahvistui tunne, etten haluaisi tutustua Jussi Varekseen tosielämässä, koska siitä ei seuraisi muuta kuin ongelmia. Mustasiipi-romaanissa Vares kulkee naisesta toiseen jättäen jälkeensä ruumiita. Vares ei tapa naisia, mutta heidän kuolemansa on aina jollain tapaa Vareksen syytä.

Vareksesta ei ole minulle seksisymboliksi (ei mitään romantiikkaa!), mutta ajanvietteeksi näitä kirjoja voi aina välillä lukea.

Lisätietoja:

http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/228674/Vares+vereslihalla

http://www.dekkaripaivat.fi/node/527

http://yle.fi/uutiset/3-5401205



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti