Reijo Mäki: Mustasiipi (2011)
Luettuani jonkun Reijo Mäen (s. 1958) Vares-dekkarin yleissivistyksen vuoksi vuosikymmeniä sitten (eräs äidinkielenopettaja kehui niitä) leimasin Mäen huonoimmaksi dekkaristiksi ikinä. Teksti oli kämpelöä ja Vares oli mukahauska henkilö, jolle oli kirjoitettu kaikki hyvät repliikit. En ymmärtänyt mitä hauskaa oli baareissa olutta juovien miesten jutuissa ja naiskuvaus oli olematonta.
Olen katsonut kaikki Jussi Vares -romaaneista tehdyt elokuvat. Mustasiipeä lukisessa Antti Reinin kuva pyrki aluksi mieleeni, mutta katosi loppua kohti mentäessä. Muistinmenetys oli mielenkiintoinen lähtökohta teokselle. Reijo Mäki on kehittynyt kirjailijana (tai minä lukijana), joten lukeminen eteni tuskattomasti. Lukiessa vahvistui tunne, etten haluaisi tutustua Jussi Varekseen tosielämässä, koska siitä ei seuraisi muuta kuin ongelmia. Mustasiipi-romaanissa Vares kulkee naisesta toiseen jättäen jälkeensä ruumiita. Vares ei tapa naisia, mutta heidän kuolemansa on aina jollain tapaa Vareksen syytä.
Vareksesta ei ole minulle seksisymboliksi (ei mitään romantiikkaa!), mutta ajanvietteeksi näitä kirjoja voi aina välillä lukea.
Lisätietoja:
http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/228674/Vares+vereslihalla
http://www.dekkaripaivat.fi/node/527
http://yle.fi/uutiset/3-5401205
sunnuntai 25. joulukuuta 2016
Oppinut neiti
Kaari Utrio: Oppinut neiti (2011)
Ostin Kaari Utrion (s. 1942 ) 31. romaanin Oppinut neiti palkinnoksi uurastuksestani töissä. Ajattelin rentoutua hyvän kirjan parissa ja nauttia Utrion uusimmasta epookkikomediasta. En kuitenkaan jaksanut keskittyä lukemiseen alun henkilöluetteloa pidemmälle. Kirja odotteli lukemistaan kaikki nämä vuodet, kunnes osui taas käsiin. Päätin lukea Sofia Malmista kertovan teoksen, vaikka siihen kuluisi aikaa.
Minua on aiemmin lämmittänyt Utrion kirjoissa historia, huumori ja romantiikka, mutta Oppineen neidin kohdalla kärsin yksityiskohtaisista huoneiden sisustuskuvauksista ja muista historiallisista selityksistä. Sofia Malm seikkaili Pietarissa, Lapissa ja etelän kartanoissa ja aina paikat, tilat ja ihmiset kuvattiin monisanaisesti. Huumori ei tällä kertaa iskenyt minuun ja romantiikkaa oli mielestäni liian vähän. Sofian ja paroni Christian Hackfeltin romanssi eteni tuskastuttavan hitaasti heidän kohdatessaan harvoin toisensa. Ajankuvaus oli toki osuvaa ja siten henkilöhahmojenkin käytös oli aikaan sidottua. Onneksi loppu oli odotetun onnellinen monen mutkan ja koukeron jälkeen.
Lisätietoja:
http://www.kirjastokaista.fi/kaari-utrio-oppinut-neiti/
http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fwww.btj.fi%252Fat_1604883#.WF-uj1wgTcs
Ostin Kaari Utrion (s. 1942 ) 31. romaanin Oppinut neiti palkinnoksi uurastuksestani töissä. Ajattelin rentoutua hyvän kirjan parissa ja nauttia Utrion uusimmasta epookkikomediasta. En kuitenkaan jaksanut keskittyä lukemiseen alun henkilöluetteloa pidemmälle. Kirja odotteli lukemistaan kaikki nämä vuodet, kunnes osui taas käsiin. Päätin lukea Sofia Malmista kertovan teoksen, vaikka siihen kuluisi aikaa.
Minua on aiemmin lämmittänyt Utrion kirjoissa historia, huumori ja romantiikka, mutta Oppineen neidin kohdalla kärsin yksityiskohtaisista huoneiden sisustuskuvauksista ja muista historiallisista selityksistä. Sofia Malm seikkaili Pietarissa, Lapissa ja etelän kartanoissa ja aina paikat, tilat ja ihmiset kuvattiin monisanaisesti. Huumori ei tällä kertaa iskenyt minuun ja romantiikkaa oli mielestäni liian vähän. Sofian ja paroni Christian Hackfeltin romanssi eteni tuskastuttavan hitaasti heidän kohdatessaan harvoin toisensa. Ajankuvaus oli toki osuvaa ja siten henkilöhahmojenkin käytös oli aikaan sidottua. Onneksi loppu oli odotetun onnellinen monen mutkan ja koukeron jälkeen.
Lisätietoja:
http://www.kirjastokaista.fi/kaari-utrio-oppinut-neiti/
http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fwww.btj.fi%252Fat_1604883#.WF-uj1wgTcs
Et kävele yksin
Juuli Niemi: Et kävele yksin (2016)
Juuli Niemi (s. 1981) on kirjoittanut neljä
runokokoelmaa (Tara, Pitkästä ilosta, Yömatkat, Tuhat tytärtä) ja yhden
novellikokoelman (Tule hyvä) ennen tätä Junior Finlandian voittanutta Et kävele yksin -teosta. Ostin kirjan joululahjaksi 17-vuotiaalle pojalle, kuten minulla oli ollut tapana tehdä edellisten Junior Finlandia -palkittujen kirjojen kanssa. Kirjan kansi oli epäilyttävä ja luontaantyöntävä sekä tyttömäinen: poika ei tähän oma-aloitteisesti tarttuisi.
Lukeminen oli aluksi työlästä, koska en tajunnut "kertojan" tajunnanvirtamaisia tekstejä ja 15-vuotiaan Adan maailma oli niin "päänsisäinen". Vähitellen pääsin kertomuksen imuun Adan ja Egzonin mukana. Kuten olin lukenut arvioinneista, kirjailija tavoitti hyvin nuorten maailman ja esimerkiksi kuvasi hyvin Adan ensihumalaa. Kirjailija ei todellakaan aliarvioi nuoria, mutta voi paikoin yliarvioida lukijan käsitysmaailman. Monessa kohtaa olin aivan ulkona siitä, missä mennään ja ihmettelin, että ymmärtäisikö 15-vuotias tekstiä minua paremmin. Helppolukuisiin ja juonellisiin teksteihin tottunut uupuu rakkaustarinan kiemuroissa ennen teoksen loppumista. Kirjailija kiittelee edesmennyttä Seita Vuorelaa (1971 - 2015) ja minusta tuntuu, että kirjailijan tyyli on nykyisen laatunuorisokirjaillisuuden mukaista. Itselleni tuli lukiessa samanlainen tunnelma kuin Vilja-Tuulia Huotarisen kirjasta Valoa, valoa, valoa (Junior Finlandia vuodelta 2011).
Minulle tuli tästä kirjasta surullinen olo. Olisi mukava tietää, mitä nuoret itse tästä kirjasta ajattelevat.
Lisätietoja:
Neiti Soldan
Tuula Levo: Neiti Soldan (2000)
Katsoin televisiosta vuonna 2003 Venny-nimistä sarjaa Venny Soldan-Brofeldtistä, Juhani Ahosta ja Tilly Soldanista sekä muista Tuusulanjärven ympäristön taiteilijoista ja ihmettelin taiteilijaperheen elämää. Televisiosarjassa monet tapahtumat jäivät vaille selitystä, joten Tuula Levon (s. 1944) esikoisteos kiinnosti lukea, jotta tapahtumien juuret selviäisivät. Ostin Neiti Soldan -teoksen kirjaston poistomyynnistä ja luin sen marraskuussa. Aika moni seikka jäi edelleen ihmettelyn asteelle kolmiodraamasta lukiessa.
Soldanien perhe oli varsin laaja ja eriskummallinen; oudoista sisaruksista olisi lukenut mieluusti lisääkin. Sekä Venny että Tilly rakastivat Juhani Ahoa, joka oli äidinkaipuinen naistenmies ja kuuluisa kirjailija. Vennyn kuvataitelijan ura jäi Ahon uran varjoon ja Tilly löysi kutsumuksensa vasta myöhään. Ylitsevuotavaa, raivoisaa ja raatelevaa rakkautta oli vaikea ymmärtää, mutta ajankuvaus oli osuvaa ja ajatuksia herättävää.
Lisätietoja:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/02/04/tv-draama-venny-kertoi-juhani-ahon-rakkaudesta-soldanin-siskoksiin
Katsoin televisiosta vuonna 2003 Venny-nimistä sarjaa Venny Soldan-Brofeldtistä, Juhani Ahosta ja Tilly Soldanista sekä muista Tuusulanjärven ympäristön taiteilijoista ja ihmettelin taiteilijaperheen elämää. Televisiosarjassa monet tapahtumat jäivät vaille selitystä, joten Tuula Levon (s. 1944) esikoisteos kiinnosti lukea, jotta tapahtumien juuret selviäisivät. Ostin Neiti Soldan -teoksen kirjaston poistomyynnistä ja luin sen marraskuussa. Aika moni seikka jäi edelleen ihmettelyn asteelle kolmiodraamasta lukiessa.
Soldanien perhe oli varsin laaja ja eriskummallinen; oudoista sisaruksista olisi lukenut mieluusti lisääkin. Sekä Venny että Tilly rakastivat Juhani Ahoa, joka oli äidinkaipuinen naistenmies ja kuuluisa kirjailija. Vennyn kuvataitelijan ura jäi Ahon uran varjoon ja Tilly löysi kutsumuksensa vasta myöhään. Ylitsevuotavaa, raivoisaa ja raatelevaa rakkautta oli vaikea ymmärtää, mutta ajankuvaus oli osuvaa ja ajatuksia herättävää.
Lisätietoja:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/02/04/tv-draama-venny-kertoi-juhani-ahon-rakkaudesta-soldanin-siskoksiin
Tilaa:
Kommentit (Atom)