keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Italialaiset kengät

Henning Mankell: Italialaiset kengät (2007)

Henning Mankell (1948 - 2015) tunnetaan paremmin Wallander-dekkarisarjastaan sekä Afrikkaan sijoittuvista romaaneistaan kuin muista kaunokirjallisista teoksistaan. Olen lukenut Mankellin tuotantoa 2000-luvun alkuun asti; muistaakseni Ennen routaa (2003) on viimeisin lukemani kirja, enkä esim. koskaan lukenut Leopardin silmä -teosta (2004), vaikka sen lainasin. Sain Italialaiset kengät (ruotsalainen alkuteos 2006) siskoltani lainaan. Hän ja hänen miehensä olivat pitäneet kirjasta. Siskosta päähenkilössä, Frederik Welinissä, oli jotain samaa kuin minussa. Minä taas pidin päähenkilöä kirjailijan alter egona. Jossain lehtihaastattelussa Mankell on todennut, että voi juoda viikko tolkulla kahvia samasta, pesemättömästä kupista ja muutenkin elää omassa rauhassaan.

Italialaiset kengät kertoo saarella elävästä entisestä kirurgista, joka joutuu toteamaan, että elämää ei pääse pakoon. Teos pohtii paljon yksinäisyyttä, vanhenemista, juurettomuutta ja ruotsalaista nyky-yhteiskuntaa. Lukiessa minulle tuli tunne, että olen nähnyt televisiosta ohjelman, joka perustui löyhästi romaaniin. Muistan asuntovaunun ja italialaisen kenkämestarin (yritän olla paljastamatta liikaa). En muista, oliko ohjelma ruotsalainen vai suomalainen. Googlettamalla en löytänyt tietoa kyseisestä ohjelmasta.

Mankell jatkaa Italialaisten kenkien tarinaa Ruotsalaiset saappaat -teoksellaan vuonna 2015. Ruotsalaiset saappaat -teosta kirjoittaessaan Mankell tiesi sairastavansa parantumatonta syöpää. Pitänee lukea hänen viimeiseksi jäänyt teos.  


Lisätietoja:

http://www.boksampo.fi/

DekkariNetti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti