Timo Sandberg: Mustamäki (2013)
Lahtelaisen Timo Sandbergin (s. 1946) 1920-luvun Lahteen sijoittuva Mustamäki sai Vuoden johtolanka -palkinnon vuonna 2014. Ensimmäistä Otso Kekki -romaania seurasi Häränsilmä (2015), jota myös on kehuttu.
Olen yrittänyt lukea Sandbergin dekkareita monesti aiemminkin. Jostain syystä ne eivät ole vetäneet minua pauloihinsa - ja ovat siksi jääneet kesken. Mustamäki-romaaninkin olen lainannut ainakin kaksi kertaa pääsemättä alkusivuja pidemmälle. Pääsyynä on, etten halua lukea punaisista ja valkoisista, viinatrokareista ja poliiseista tai elää 1920-luvun ilmapiirissä ylipäätään. Lähihistoria ja epäoikeudenmukaiset tapahtumat tulevat liikaa mieleen, enkä pidä siitä, että pitää pelätä, mitä hyville henkilöhahmoille käy. Lahden paikallishistorian tuntemus olisi myös ollut avuksi: missä on Mustamäki?
Sandbergin teksti on kirjallisesti mukavaa luettavaa, kun välillä tulee osuva, jopa runollinen, kuvaus odottamatta vastaan. Historiallisesti luotettavaa ja tarkkaa ajankuvausta on elävöitetty onnistuneesti henkilöhahmojen kautta. Otso Kekki jäi minulle arvoitukseksi tämän yhden kirjan perusteella. Mitähän hänelle käy jatkossa?
Mustamäki on nopealukuinen romaani, jossa on lyhyitä kappaleita. Minulta meni kuitenkin useita viikkoja ennen kuin tartuin teokseen ja useita päiviä ennen kuin sain sen luettua loppuun. Seuraava osa vetänee paremmin mukaansa, koska tietää mitä saa. Hyvä kirja!
Lisätietoja:
http://www.karisto.fi/portal/suomi/kustannusliike/kirjailijat/?action=kirjailija&aid=30
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/2954884-timo-sandberg-teki-uuden-avauksen
http://www.ess.fi/Mielipide/blogit/lukupiiri/2013/03/01/timo-sandberg-mustamaki
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Timo_Sandberg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti