Kauneimmat luontorunot

Sinikka Pellinen (toim.): Kauneimmat luontorunot - rakastetuimmat suomalaiset runot (1994)

Keväällä lainasin Kauneimmat luontorunot -teoksen kirjastosta ajatuksena lukea kevätrunoja, joissa luonto herää ja aurinko paistaa. Sinikka Pellisen toimittama Kauneimmat luontorunot - rakastetuimmat suomalaiset runot julkaisuvuodelta 1994 ei ollut aivan sitä mitä hain. Teoksessa oli vuodenaikojen mukaan ryhmiteltyinä tunnetuimpien suomalaisruonoilijoiden (mm. Harmaja, Leino, Kailas, Södegran, Lehtonen, Siljo, Topelius, Runeberg, Hellén, Erkko) runoja. En päässyt oikeaan kevättunnelmaan, kun vanhahtava sanasto ja runomitta häirisivät lukemista ja ymmärrystä. Keskittymiskyky oli vajavainen, kun olin tottunut lukemaan haikuja ja nykyrunoutta.

Teos on erittäin yleissivistävä ja vanhempi polvi varmaan nauttii tutuista runoista, joita on opetettu kansakoulussa. Itse havaitsin vain suomen kielen ja runouden muuttuneen sitten 1800-luvun. En antaisi tätä teosta ensimmäiseksi koululaisten käsiin, jos tarkoituksena on herättää kiinnostus runojen lukemiseen. Liian vaikeaa, pitkää, vanhaa, ... Yksittäisiä ruonoja voisi toki ottaa käsittelyyn. Pidin sellaisista runoista, jotka avautuivat minulle vaivattomasti. Hajamielinen kirjailija/tutkija, joka haaveilee kammiossaan kesästä, mutta ulos tullessaan tupsahtaa hankeen, oli helppo samaistumiskohde.



Lisälukemista:

http://www.tiede.fi/keskustelu/4003435/ketju/kauneimmat_suomalaiset_runot

http://www.orvokkioravanluontokoulu.fi/kapyvarasto/luontorunoja/

Emännöitsijä

Enni Mustonen: Emännöitsijä (2015)

Mustosen (s. 1952) Syrjästäkatsojan tarinoita jatkuu kolmannessa kirjassa Emännöitsijä. Neljäs osa, Ruokarouva, on juuri ilmestynyt. Emännöitsijässä Ida siirtyy Sibeliusten lastenpiian toimesta emännöimään taidemaalari Albert Edefeltin ateljeeta Elisabetinkadulle Helsinkiin. Edefelt, Haikkoon huvila, Ateneum ja kuvataiteet ovat minulle tutumpia kuin Sibeliuksen musiikkielämä. Toki "Janne" Sibelius esiintyy myös Emännöitsijässä, kuten muut 1900-luvun alkuvuosien kulttuuripersoonat.

Lainasin Emännöitsijän pikalainana, ja harpoin viimeiset 80 sivua, koska jouduin palauttamaan kirjan ennen eräpäivää. Olin monesti katsonut teosta kirjastossa, mutta empinyt aihetta eli Idan rakastumista. Onneksi aihe ei ole koko ajan läsnä ja järki pysyy Idan päässä.

Lisätietoja:

https://fi-fi.facebook.com/SyrjastakatsojanTarinoita/

http://www.otava.fi/kirjailijat/enni-mustonen/

http://www.kirjasampo.fi/fi/node/2154#.V01RE74gTcs

Paritanssia

Lucy Dillon: Paritanssia (2010)

Ostin kirjan 1,5 eurolla, koska aihe eli tanssi kiinnosti. Vaaleanpunainen kansi ja alku tökkivät pahasti, mutta päätin sinnitellä loppuun asti. Kirjassa tavataan useita pariskuntia, joita tanssikurssi yhdistää. Tanssimaan päästään kuitenkin mielestäni liian hitaasti. Alkuosaa olisi voinut tiivistää. Olin uupua jankkaaviin lapsiperhe- ja parisuhdekuvioihin, joihin minulla ei ollut samaistumiskohteita. Tanssilattialla saatoin samaistua Kateen, joka oli yhtä jäykkä ja estoinen kuin minäkin. Enpä tiedä, auttaisko kirjan konstit oman tanssitaitoni parantamiseen?

Paritanssia on englantilaisen Lucy Dillonin (s. 1974) esikoisteos. Hän on jatkanut kirjailijan uraansa kirjoittamalla koira-aiheisia, romanttisia teoksia Eksyneiden sydänten koti, Uuden onnen jäljillä ja Ikuisen onnen salaisuus. Dillon on tanssinut lapsesta lähtien ja koirat ovat hänelle tärkeitä; mitä ilmeisemmin hän kirjoittaa siitä mistä tietää.

Lisätietoja:

http://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512081387/paritanssia/

http://umami.fi/kulttuuri/kirjallisuus-kulttuuri/mervi/lucy-dillon-vie-tanssin-huumaan/

Liikkujan ravitsemus

Patrik Borg, Mikael Fagerholm, Hannele Hiilloskorpi: Liikkujan ravitsemus - teroiasta käytäntöön (2004, 2. p. 2007)

Liikkujan ravitsemus -kirja kuuluu opiskelulukemiseeni. Kirjoittajat ovat tuttuja nimiä ravitsemusalalta ja siten varsin uskottavia. Teoksessa pyritään esittämään faktat tutkimustuloksiin nojautuen, joten varmaa näyttöä uusimpien ravitsemuksellisten virtausten hyödyistä ei ole. Lukiessa tulee mieleen tarkistaa, josko 2. painos olisi uudistushenkisempi. Vuoden 2004 versio nojautuu kansallisiin ravitsemussuosituksiin, eikä kehoita urheilijaa tai kuntoilijaa syömään tosin lukuunottamatta nopeita hiilihydraatteja tankkausmielessä ennen pitkää urheilusuoritusta.

Teos oli mielenkiintoinen lukea, sillä lähipiirissäni on ollut kilpaurheilija. Itsekin olen juossut parit puolimaratonit, joten kestävyysurheilutyyppinen liikunta ja siihen sopiva ravitsemus kiinnostivat. Hyviä vinkkejä sain mm. maratonille, jos ja kun joskus tähtään niin pitkälle matkalle. Ehkäpä minulle sopisi paremmin rauhallinen kävely; se ainakin polttaa rasvaa tehokkaimmin.

Lisätietoja:

http://www.patrikborg.fi/

http://www.helsinki.fi/mmtdk/esittely/uutiset/2011/110822_fogelholm.html

http://yle.fi/uutiset/professori_arvioi_personal_trainerin_ruokalistan_outoa_ettei_naita_kyseenalaisteta_enempaa/7884864

http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/liikunta/hyoty_irti_kavelysta
  

Anatomia ja fysiologia

Heidi Vierimaa & Mirja Laurila: Keho - anatomia ja fysiologia (2015)
Eliisa Karhumäki ym.: Päästä varpaisiin - ihmisen anatomia ja fysiologia (2006, 7 .uud. p. 2014)

Opintojen vuoksi olen lukenut kaksi ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa käsittelevää oppikirjaa. Keho on mielestäni mukavemman tuntuinen kädessä eli sopivan kokoinen ja pehmeäkantinen. Päästä varpaisiin on kapeampi ja kovempi, vaikka sivumäärällisesti se on vähäisempi.

Keho-teoksessa teksti ja kuvat etenevät rauhallisesti yhdellä palstalla. Ulkoasu on ilmavampi ja kuvat tuntuvat suuremmilta. Päästä varpaisiin -teoksessa teksti ja kuvat on sivulla kahtena palstana, mikä luo levottoman ja ahdetumman vaikutelman. Teksti on nuorekkaampaa ja sisältää mielenkiintoisia yksityiskohtia ja Tiesitkö?-laatikoita.

Kehossa on alkutiivistelmä luvun alussa, mutta Päästä varpaisiin -kirjassa myös luvun lopussa. Päästä varpaisiin sisältää myös kätevän sanaston ja hakemiston. Kehossa on puolestaan luusto- ja verisuonistokuvaliitteet. Tehtävät ovat varsin samanlaisia molemmissa oppikirjoissa; Päästä varpaisiin -teoksessa ehkä hivenen helpompia, koska vastaus löytyy tekstistä.

Pidän itse enemmän perinteisestä Keho-kirjasta, mutta nykyopiskelijat arvostavat varmaan enemmän Päästä varpasiin -teosta. Sisällöllisesti kirjat ovat hyvin samanlaisia ja molemmissa esiintyy nuoria opiskelijoita "ongelmineen". Jos SanomaPro:n ja Editan julkaisemat teokset voisi yhdistää yhdeksi oppikirjaksi, tulos olisi hieno?

 

Helle

Outi Pakkanen: Helle (2015)

Hieman hämmästyneenä totesin, että en ole lukenut yhtään Outi Pakkasen (s. 1946) dekkaria tämän blogin aikana. Kirjastosta sain mukaani 15. Anna Laine -dekkarin, joka oli ihan mukavaa luettavaa. Tarinan kylmä juhannus ja hellekesä toi muistoja mieleen. Jännittämään ei päässyt, koska rikos tapahtui vasta viimeisillä sivuilla ja oli sivujuoni pääjuonen ohessa.

Olen aiemmin, "nuorena", lukenut Pakkasen tuotantoa, mutta mitä enemmän olen saanut tietää kirjailijasta ja lukenut hänen tuotantoaan, sitä enemmän kiinnostus on hiipunut. Viimeksi olen Pakkaselta lukenut ennen Hellettä Toinen kerros -romaanin (2012). Jostain syystä Pakkasen dekkarit eivät olen ns. hyvän tuulen luettavaa, vaan niistä jää minulle ikävä jälkimaku. Henkilökemiaa? 

Tänään on ollut aivan ihanan raikas ja lämmin toukokuun ensimmäinen päivä, joten kesää odotellessa :)

Lisätietoja:


http://www.otava.fi/kirjailijat/outi_pakkanen/

http://www.tornio.fi/PakkanenOuti

https://www.youtube.com/watch?v=sssRtqJlAeo

http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/helle/