Maria Lang: Vaarallista nautittavaksi (1. p. 1950, 4. p. 2012)
Maria Lang (31.3.14 - 8.10.91) oli ruotsalainen dekkarikirjailija, joka kirjoitti neljäkymmentä suomennettua dekkaria vuosina 1949 - 1988. Vaarallista nautittavaksi (alkuteos 1950) ilmestyi suomeksi vuonna 1951 ja aloitti pitkän sarjan. Langin esikoisteos Murhaaja ei valehtele yksinään (alkuteos 1949) ilmestyi tämän jälkeen suomeksi. Jos siis haluaa aloittaa Puckin, Einarin ja Kristerin tarinan alusta, on tartuttava Murhaaja ei valehtele yksinään -teokseen, jonka jatkoa Vaarallista nautittavaksi on.
Olen lukenut valtaosan Langin dekkareista nuorena. Lisäksi olen katsonut kuusi elokuvaa, joita on Ruotsissa tehty tiuhaan tahtiin vuodesta 2013 (Murhaaja ei valehtele yksinään, Ei enää murhia, Ruusuja, rakkautta ja rikoksia, Kielojen kuningas, Vaarallisia unta, Murhenäytelmä hautausmaalla). Vaarallista nautittavaksi -teos on jätetty filmaamatta ymmärrettävistä syistä. Tukholmalainen lukio opettajineen ja oppilaineen on haasteellinen ympäristö (alaikäiset nykyään lukiossa) ja juoni moraaliton (paheennusta herättävä) nykykäsityksen mukaan.
Vaarallista nautittavaksi -teoksen kieli on vanhahtavaa ja pokkariversiossa vuodelta 2012 on paljon kirjoitusvirheitä. Teosta ei kannata lukea kaunokirjallisena tuotoksena, vaan kuka sen teki -arvoituksena. Valitettavasti muistin murhaajan aiemman lukukerran ansiosta.
Lisätietoja:
Julkaisuluettelo
Kirjasampo
Wikipedia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti