Valkoinen varjo

Katariina Souri: Valkoinen varjo (2015)

Katariina Sourin kahdeksas teos Valkoinen varjo on ollut tarjolla palautettujen kirjojen hyllyssä kesästä lähtien, mutta Musta mandala -trilogian ensimmäinen osa ei kiinnostanut minua aiheen puolesta. Koska teos osui toistuvasti käteeni kirjastossa, ja koska olin pitänyt Sourin Kahdeksas huone (2008) -teoksesta, lainasin kirja.

Alussa minua häiritsi se, että päähenkilö Mona henkilöityi mielessäni kirjailijaksi. Mona oli kuin Kata. Riikka Pulkkisen romaaneissa kuulen kirjailijan äänen lukiessani, mutta Valkoisessa varjossa kirjailija oli visuaalisesti läsnä ja mietin omaelämänkerrallisen aineksen määrää teoksessa.

Viimeiset seitsemänkymmentä sivua menivät minulta jo yli ymmärryksen. Loppu oli täyteenahdettu, muttei jännittävä. Kirjaan on koottu aineksia sieltä täältä, tietoiskuja elämän eri aloilta; vähempikin olisi riittänyt. Ehkä jatko-osat tuovat valaistusta teoksen sisältöön?

Ei kolahtanut, mutta todennäköisesti luen Sammunut sydän -teoksen sekä alkuvuodesta 2016 ilmestyvän päätösosan Kadonneet kasvot. Mielenkiintoinen sattuma on, että Sofi Oksasen Norma (2015) on myös rikosromaani ja sisältää yliluonnollisia, mystisiä aineksia. Ehkä ajan henki on tällainen?

Lisätietoja:

MeNaiset
http://katariinasouri.com/kirjailija/
Youtube-mainos
Ilta-Sanomat

Tuomitut

Vera Vala: Tuomitut (2015)

Vera Valan neljäs Arianna de Bellis tutkii -sarjan osa oli tarjolla yllätyksekseni kirjastossa pariinkin otteeseen, ennen kuin lainasin teoksen. Arianna on nyt toisena päähenkilönä isoveljensä Aresin ohella tutkiessaan sukulaisensa katoamista, mikä kietoutuu yhteen pappeja murhaavan tekijän etsintään Torinossa. Valan teoksessa on puolet sellaista, mitä en ymmärrä (Vatikaani, uskonnot ja lahkot), mutta juoni alkaa hahmottua ja tiivistyy viimeisissä kahdessa sadassa sivussa.

Jännitys ei kohoa sietämättömäksi ainakaan päähenkilöiden kohdalla; Arianna selviää tilanteista ilman fyysisiä vammoja. Muistelen vaaratilanteiden kärjistyneen enemmän aiemmissa teoksissa. Ilmeisesti raskaus on "suojaava" tekijä?

Pidin tästä teoksesta, vaikka hyppelinkin alun uskonnolliset ja rikostutkinnalliset kuviot kevyesti läpi. Ariannan menneisyys palautuu yhä paremmin hänen mieleensä ja palat loksahtelevat paikoilleen. Kirjasarja jatkuu.

Lisätietoja:

Gummerus
DekkariNetti

Saaressa kakki hyvin

Elina Halttunen: Saaressa kaikki hyvin (2009)

Niin se aika rientää! Muistan, kun tästä kirjasta kohistiin sen julkaisun aikaan ja halusin heti lukea kyseisen teoksen. Olen sittemmin puntaroinut useampaan otteeseen kirjastossa, lainaanko vai en. Jokin takakansitekstissä tökki.

Aika monet blogikirjoittajat ovat todenneet, että alku ei vetänyt, mutta lopussa toivoi, että kirja ei loppuisi ikinä. Minulle kävi toisin päin. Alku oli mielenkiintoinen ja kirjoitettu pienen tytön näkökulmasta. Välähdyksenomaiset muistot toivat mieleen oman lapsuuden; kirjailija eläytyy hyvin lapsen maailmaan ja tunnelmista välittyy omakohtaiset kokemukset. Elina Halttunen (s. 1952) on kertonut, että henkilöhahmot ovat olleet olemassa, mutta tapahtumat on kerätty ja lainattu muualta. Olisi sangen outoa, jos kaikki tapahtuisi yhdessä suvussa! Tai mistä sitä tietää, mitä missäkin suvussa todella tapahtuu?

Jossain vaiheessa toivoin, että lapsuuskertomuksista edettäisiin eteenpäin juonessa. Näin käykin puolenvälin tienoilla ja loppuosa on tykitystä, jota hautajaiset rytmittävät. Itkin jokaisen kuoleman kohdalla ihmiselämän lyhyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Teokseen on ripoteltu historiallisia tapahtumia ja muotivirtauksia, jotka tuovat oman nuoruuden mieleen.

Halttusen tyyli on sujuvaa, välillä runsasta ja yksityiskohtaista, välillä toteavaa ja kliinistä. Saaressa kaikki hyvin on hänen esikoisteoksensa. Mikäli haluaa palata tuttuihin henkilöhahmoihin erään tärkeän sivuhenkilön näkökulmasta, Syysvieraita (2012) tarjoaa tähän mahdollisuuden.

Lisätietoja:

Teos
Kirjastokaistan video
Savon Sanomat
Helsingin Sanomat