Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia (2012, toinen painos 2013)
Kate Atkinsonin (s. 1951) toisessa Jackson Brodie -dekkarissa ollaan Edinburghissa festivaaleilla. Ensimmäisestä Ihan tavallisena päivänä -teoksesta jatketaan sujuvasti eteenpäin. Osat voi hyvin lukea itsenäisinä teoksina, mutta tarinassa mennään kronologisesti eteenpäin Brodien elämässä.
Tällä kertaa minua ei haitannut Atkinsonin muka hauskat sivuhuomautukset suluissa tai pilkkujen välissä. Ehkä musta huumori / sarkasmi on siedettävämpää, kun pystyy etäännyttävän itsensä tapahtumista. Teoksen juoni lähtee samanaikaisesti käyntiin peiton eri kulmista ja lukiessa odottaa, kuinka tarinat kohtaavat kudelman keskustassa. Kuten aiemmassa teoksessa, juonen kehittely vie eniten aikaa, eikä loppuratkaisuilla mässäillä. Taidokasta työtä!
Teoksessa on taas paljon karikatyyrimäisiä henkilöhahmoja. Itse samaistuin huomaamattomaan Martin Channingiin, kirjailijaan, jolla on merkittävä asema teoksessa. Kirjailija tuntuu viestivän kyseisen hahmon kautta näkemyksiään ja tuntemuksiaan kirja- ja kulttuurialalta. Myös muita teemoja nousee teoksessa runsaasti esille, kuten Atkinsonilla on tapana.
Lisätietoja:
Dekkariseura
DekkariNetti
Kustantajan sivu
lauantai 28. maaliskuuta 2015
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Paino nousee
Tällä viikolla kävin maanantailenkin lisäksi keskiviikkona hölkkäämässä viisi kilometria ja eilen koiran kanssa lenkillä. Allerginen nuha piinaa ja oikeaa polvea särkee (kantapää auki vasemmasta jalasta, käynti muuttunut), joten yritän ottaa rauhallisesti. Jumpissa olen käynyt normisti, tänään on viides tunti tulossa. Tai no, yhden tunnin olen skipannut polven takia torstaina.
Keskiviikkona vaaka näytti ilahduttavia lukemia: tavoitteeseen matkaa 3,6 kg. Lauantaina painoa näytti tulleen lisää 0,7 kg ja tänään jo 1,3 kg, joten tavoitteeseen matkaa nyt 4,9 kg. Alan epäillä, että vaa'an alhaiset lukemat saavat minut syömään lisää. Haluanko oikeasti laihtua? Pelkäänkö, että riudun olemattomiin? (Hahaa, aika monta vuosikymmentä olen yrittänyt päästä normaalipainoon.)
Ei käy järkeen sabotoida itseään. Todennäköisesti tietyt muutokset tulevat näkymiin viiveellä. Viikko sitten syömäni ylimääräiset kalorit näkyvät vasta nyt. Ja paino vaihtelee vuorokauden sisällä aika paljon. Nyt ajattelin kuitenkn olla mittaamatta itseäni vähään aikaan ja pitäytyä normisyömisessä. Lihasprosentti laskee, kun paino nousee. Keskiviikkona sain lukeman 32,3 (mittausennätys viime vuodelta 32,5), tänään 32,1.
Vaa'alla käyminen joko antaa alitajuinen luvan syödä lisää tai masentaa, joten katson, millaisia muutoksia tulee, kun en mittaa painoani vähään aikaan.
Keskiviikkona vaaka näytti ilahduttavia lukemia: tavoitteeseen matkaa 3,6 kg. Lauantaina painoa näytti tulleen lisää 0,7 kg ja tänään jo 1,3 kg, joten tavoitteeseen matkaa nyt 4,9 kg. Alan epäillä, että vaa'an alhaiset lukemat saavat minut syömään lisää. Haluanko oikeasti laihtua? Pelkäänkö, että riudun olemattomiin? (Hahaa, aika monta vuosikymmentä olen yrittänyt päästä normaalipainoon.)
Ei käy järkeen sabotoida itseään. Todennäköisesti tietyt muutokset tulevat näkymiin viiveellä. Viikko sitten syömäni ylimääräiset kalorit näkyvät vasta nyt. Ja paino vaihtelee vuorokauden sisällä aika paljon. Nyt ajattelin kuitenkn olla mittaamatta itseäni vähään aikaan ja pitäytyä normisyömisessä. Lihasprosentti laskee, kun paino nousee. Keskiviikkona sain lukeman 32,3 (mittausennätys viime vuodelta 32,5), tänään 32,1.
Vaa'alla käyminen joko antaa alitajuinen luvan syödä lisää tai masentaa, joten katson, millaisia muutoksia tulee, kun en mittaa painoani vähään aikaan.
maanantai 16. maaliskuuta 2015
Hölkkäkausi avattu
Lomailu ei tuottanut pelättyjä lisäkiloja, vaikka loman jälkeenkin söin epäterveellisesti. Viime lauantaina tavoitteeseen oli matkaa 3,8 kiloa ja 3,8 prosenttiyksikköä. Mittauksen jälkeen on tullut syötyä hirveästi kaikenlaista ylimääräistä, joten tämänhetkistä tilannetta en tiedä.
Tässä päivässä on positiivista, että sain lähdettyä lenkille. Minulla ei ole varusteita keväiseen hölkkälenkkiin, joten juoksin normivaatteissa, juoksukengät sentään jalassa. Kävelin noin kilometrin ja sitten hölkkäsin maltillista vauhtia kolme kilometriä tasamaalla. Loppulenkin kävelin osittain olosuhteiden pakosta: pururata oli jäässä.
Hölkkä kulki hyvin. Luulen, että toukokuun alussa kymppi menee taas vaivattomasti. Olen sentään vähän paremmassa kunnossa kuin viime keväänä. Toivon, että pöly- ja siitepölykausi ei estä juoksukunnon kehitystä. Ja toivottavasti ennen koitosta on enemmän kuin kolme-neljä lenkkiä takana!
Tänään jäi selvittämättä, olisiko juoksu onnistunut 20 minuutin jälkeenkin. Tuo aika kun on minulle se vedenjakaja.
Tässä päivässä on positiivista, että sain lähdettyä lenkille. Minulla ei ole varusteita keväiseen hölkkälenkkiin, joten juoksin normivaatteissa, juoksukengät sentään jalassa. Kävelin noin kilometrin ja sitten hölkkäsin maltillista vauhtia kolme kilometriä tasamaalla. Loppulenkin kävelin osittain olosuhteiden pakosta: pururata oli jäässä.
Hölkkä kulki hyvin. Luulen, että toukokuun alussa kymppi menee taas vaivattomasti. Olen sentään vähän paremmassa kunnossa kuin viime keväänä. Toivon, että pöly- ja siitepölykausi ei estä juoksukunnon kehitystä. Ja toivottavasti ennen koitosta on enemmän kuin kolme-neljä lenkkiä takana!
Tänään jäi selvittämättä, olisiko juoksu onnistunut 20 minuutin jälkeenkin. Tuo aika kun on minulle se vedenjakaja.
sunnuntai 15. maaliskuuta 2015
Tähtikirkas, lumivalkea
Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea (2013)
Haahtelan Tähtikirkas, lumivalkea -teos sai odotella loppuun lukemistaan pitkään. Teos on kirje- tai oikeammin päiväkirjaromaani: suomalaissyntyinen mies kirjoittaa merkintöjään 1880-luvun Pariisissa, 1910-luvun Berliinissä ja myöhemmin Aasiassa ja taas Saksassa.
Teoksen alku toi voimakkaasti mieleen Kristina Carlsonin Wiliam N. päiväkirja (2011) -teoksen, jossa suomalainen jäkälä- ja kasvitieteilijä kirjoittaa viimeisistä vuosistaan Pariisissa. Haahtelan nuoren miehen elämä ei jaksanut kiinnostaa, kuka hän on ja mitä hänelle tapahtuu?
Haahtela tekee päähenkilöstään paljastuksia vähitellen, kuten hänellä on tapana. Tarina alkaa kiinnostaa, kun tietää päähenkilöstä enemmän. Teos ei kuitenkaan yltä omaksi Haahtela-suosikikseni, vaikka ajattelemisen aihetta tarjoaakin.
Lisätietoja:
YLE:n Aamun kirja
HS:n arvio
Haahtelan Tähtikirkas, lumivalkea -teos sai odotella loppuun lukemistaan pitkään. Teos on kirje- tai oikeammin päiväkirjaromaani: suomalaissyntyinen mies kirjoittaa merkintöjään 1880-luvun Pariisissa, 1910-luvun Berliinissä ja myöhemmin Aasiassa ja taas Saksassa.
Teoksen alku toi voimakkaasti mieleen Kristina Carlsonin Wiliam N. päiväkirja (2011) -teoksen, jossa suomalainen jäkälä- ja kasvitieteilijä kirjoittaa viimeisistä vuosistaan Pariisissa. Haahtelan nuoren miehen elämä ei jaksanut kiinnostaa, kuka hän on ja mitä hänelle tapahtuu?
Haahtela tekee päähenkilöstään paljastuksia vähitellen, kuten hänellä on tapana. Tarina alkaa kiinnostaa, kun tietää päähenkilöstä enemmän. Teos ei kuitenkaan yltä omaksi Haahtela-suosikikseni, vaikka ajattelemisen aihetta tarjoaakin.
Lisätietoja:
YLE:n Aamun kirja
HS:n arvio
Tilaa:
Kommentit (Atom)