Vuodenvaihde hurahti ohi ilman blogimerkintöjä. Olen kamppaillut arjen kanssa, lukenut vähän ja jumpannut säännöllisesti.
Lukuharrastuksen tilalle on tullut työt ja DVD-levyjen katselu. Kirjaan tarttuminen on ollut ponnistus, vaikka iltalukeminen takaa yleensä rauhallisen yöunen.
Liikuntaa olen harrastanut säännöllisesti päivittäisen kävelyn ja kuuden ryhmäliikuntatunnin verran viikossa. Flunssa ja työkiireet ovat joskus vähentäneet liikkumista, mutta lisänneet syömistä. Olen lähes samassa tilassa kuin vuosi sitten. Paino pyrkii nousemaan, eikä lihasprosentti kasva. Luvassa on matka, syömistä ja vähäistä liikkumista.
Kuinkahan monta kertaa olen aloittanut uuden spurtin kuntoprojektissani? Pois turhat kalorit ja tilalle aktiivisuuden lisäys. Vatsa on turvoksissa porkkanasta ja omenasta, jalkapohjat kipeinä kävelystä ja hartioissa tuntuu jumpassa äheltäminen. Jonkin verran kunto on kasvanut ja hauiksiin ja olkapäihin tullut lisää voimaa, mutta tavoitteessani en ole.
Nyt siis taas kilo- ja prosenttitavoitteet muistin tueksi ensi vuotta varten. Silloin en halua olla samojen lukujen edessä, vaikka karkit maistuvat ja syöminen on mukavaa.
Painoa pois 4,5 kg ja lihasmassaan lisää 3,8 prosenttiyksikköä.
Näillä mennään ennen lomaa ja millä mennään loman jälkeen? Kauhistus!!!
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Kaksi kertaa kadonnut
Joel Haahtela: Kaksi kertaa kadonnut (1999)
Tutustuin Joel Haahtelan tuotantoon lukemalla Perhoskerääjän (2006). Lukukokemuksessa oli jotain samaa kuin Sivullisessa, jonka on kirjoittanut Albert Camus. Kieli oli täsmällistä ja teksti rehellistä, kuinka joku voi kirjoittaa näin?
Olen lukenut Joel Haahtelan (s. 10.9.1972) yhdeksästä romaanista viisi ja pidän edelleen hänen tyylistään. Haahtelan esikoisromaanissa Kaksi kertaa kadonnut näkyy jo hänen tyylinsä, mutta kuten esikoisromaaneilla on tapana, teos on täyteen ahdettu oudoilla tyypeillä ja tapahtumilla. Kerrottavaa ja sanottavaa tuntuu olevan liikaa. Vähempikin olisi riittänyt.
Myöhemmässä teoksissaan Haahtela on hiotumpi, vaikka teema pysyykin samana. Hänen teoksissaan etsitään ja kadotaan tai kadotetaan, aika ja elämä kuluvat. Haikeaa?
Hahtela on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana teoksistaan Elena (2003) ja Katoamispiste (2010, ei mainintaa ehdokkuudesta Otavan sivuilla). Hän oli Helsingin Sanomien sata parasta 2000-luvun suomalaista romaania -äänestyksessä 70. romaanillaan Elena. Lääkäriksi valmistunut kirjailija osaa yhdistää mysteerin laatukaunokirjallisuuteen, joten hänellä on paljon lukijoita. Voin suositella dekkareiden ystäville.
Lisätietoja:
http://www.joelhaahtela.com
http://www.otava.fi/kirjailijat/joel_haahtela/
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1375668018784
Tutustuin Joel Haahtelan tuotantoon lukemalla Perhoskerääjän (2006). Lukukokemuksessa oli jotain samaa kuin Sivullisessa, jonka on kirjoittanut Albert Camus. Kieli oli täsmällistä ja teksti rehellistä, kuinka joku voi kirjoittaa näin?
Olen lukenut Joel Haahtelan (s. 10.9.1972) yhdeksästä romaanista viisi ja pidän edelleen hänen tyylistään. Haahtelan esikoisromaanissa Kaksi kertaa kadonnut näkyy jo hänen tyylinsä, mutta kuten esikoisromaaneilla on tapana, teos on täyteen ahdettu oudoilla tyypeillä ja tapahtumilla. Kerrottavaa ja sanottavaa tuntuu olevan liikaa. Vähempikin olisi riittänyt.
Myöhemmässä teoksissaan Haahtela on hiotumpi, vaikka teema pysyykin samana. Hänen teoksissaan etsitään ja kadotaan tai kadotetaan, aika ja elämä kuluvat. Haikeaa?
Hahtela on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana teoksistaan Elena (2003) ja Katoamispiste (2010, ei mainintaa ehdokkuudesta Otavan sivuilla). Hän oli Helsingin Sanomien sata parasta 2000-luvun suomalaista romaania -äänestyksessä 70. romaanillaan Elena. Lääkäriksi valmistunut kirjailija osaa yhdistää mysteerin laatukaunokirjallisuuteen, joten hänellä on paljon lukijoita. Voin suositella dekkareiden ystäville.
Lisätietoja:
http://www.joelhaahtela.com
http://www.otava.fi/kirjailijat/joel_haahtela/
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1375668018784
Kosto ikuisessa kaupungissa
Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa (2013)
Kosto ikuisessa kaupungissa on jatkoa Vera Valan esikoiskirjalle. Teoksessa seikkailevat tutut henkilöhahmot, mutta nyt tapahtumat sijoittuvat Roomaan. Rikosten selvittely jää toissijaisen asemaan romanttisen suhteen ja menneisyyden haamujen selvittelyn taakse.
Toinen osa oli minulle helppolukuisempi kuin ensimmäinen. Teos oli viihdekirjamaisempi ja päähenkilön menneisyys aukesi entistä enemmän. Kolmas osa Villa Sybillan kirous (2014) on luettava, jotta mysteeri ratkeaa.
Päähenkilö on outo yhdistelmä pätevyyttä ja avuttomuutta. Välillä tekstissä pudotellaan rikostutkinnallisia hienouksia ja mustan vyön karateiskuja, mutta sitten tapahtuu typeriä mokia ja avuttomia "naisellisia" kohtauksia. Auringonlaskut ja -nousut hiekkarannalla täydellisen miehen kanssa: ah, niin ihanaa, mutta kliseistä.
Kosto ikuisessa kaupungissa on jatkoa Vera Valan esikoiskirjalle. Teoksessa seikkailevat tutut henkilöhahmot, mutta nyt tapahtumat sijoittuvat Roomaan. Rikosten selvittely jää toissijaisen asemaan romanttisen suhteen ja menneisyyden haamujen selvittelyn taakse.
Toinen osa oli minulle helppolukuisempi kuin ensimmäinen. Teos oli viihdekirjamaisempi ja päähenkilön menneisyys aukesi entistä enemmän. Kolmas osa Villa Sybillan kirous (2014) on luettava, jotta mysteeri ratkeaa.
Päähenkilö on outo yhdistelmä pätevyyttä ja avuttomuutta. Välillä tekstissä pudotellaan rikostutkinnallisia hienouksia ja mustan vyön karateiskuja, mutta sitten tapahtuu typeriä mokia ja avuttomia "naisellisia" kohtauksia. Auringonlaskut ja -nousut hiekkarannalla täydellisen miehen kanssa: ah, niin ihanaa, mutta kliseistä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)