Taavi Kassila: Kuuletko kuinka lootuksenkukat aukeavat : runoja mietiskelijöille (2014)
Kirjaston uutuushyllyssä oli kaunis runokirja, jonka lainasin ennen juhannusta. Tänään avasin sen ensimmäistä kertaa junassa ja yllätyin: taas Intia!
Vish Puri-yksityisetsivä oli kuin johdantoa Taavi Kassilan intialaisille ajatuksille. Joogit, mestarit, lootukset, aurinko ja tietoisuus, mutta suurimpana rakkaus, toistuvat mietelausemaisissa, opettavaisissa runoissa. Sinänsä intialaisessa filosofiassa ei ole mitään vikaa, mutta opettavainen, tankkaava tyyli vei terän runoudesta. Aluksi runoissa oli pelkkää Intiaa, mutta sitten tuli mukaan suomalainen nyky-yhteiskunta 3D-elokuvineen. Jos pitäisi veikata, Taavi Kassila on kolmekymppinen kahden lapsen isä Helsingistä. Pitääpä googlettaa... ;) Wikipedian mukaan Kassila on syntynyt 6.10. 1953, hän on eronnut, yhden lapsen isä, joka on muuttanut Intiaan suurimmaksi osaksi aikaa. Intialainen filosofia ja jooga ovat Kassilalle tärkeitä.
Ajatelmarunot, jotka on alunperin julkaistu Facebookissa "päivän mietelauseena", on julkaistu Om Kustannuksen toimesta painettuna. Julkaisijasta löytyy hyvin vähän tietoa netistä (Kirjasampo).
Lisätietoja:
Kotisivut
Eeva-lehden haastattelu 2011
lauantai 28. kesäkuuta 2014
Intialainen yksityisetsivä
Tarquin Hall: Vish Puri & nauruun kuolleen miehen tapaus (2013)
Olen katsellut Tarquin Hallin Vish Puri -kirjojen kansia vuodesta 2012 ja miettinyt, ovatko kannet lukijoita karkottavia vai houkuttelevia. Ainakin itse kiinnostuin Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus -kirjasta (2012) sen kannen perusteella, mutta kirja jäi silti lainaamatta. Vish Puri & nauruun kuolleen miehen tapaus ilmestyi vuonna 2013 ja kolmas osa Vish Puri & kohtalokkaan voikanan tapaus vuonna 2014. Kaikkien teosten kannet ovat Tuomo Parikan suunnittelemia. Alkuperäiset englanninkielisten teosten kannet ovat perinteisempiä ja niissä etsivähahmo on kuvattu näkyvästi aivan kuin Hercule Poirot.
Nauruun kuolleen miehen tapaus on sarjan toinen osa, joten ehkä sen vuoksi minun oli vaikea päästä sisään pönäkän pullean intialaisen yksityisetsivän maailmaan. Alun intialaisen elämänmenon kuvaus oli jotenkin tekohauskaa, päälleliimattua ja opettavaista, enkä ollut vielä löytänyt kirjan lopussa olevaa sanastoa. Tarquin Hall (s. 1969) tuntui vain kirjoittavan kaiken kokemansa ja vaimoltaan saamansa tietämyksen Intiasta, josta minulla oli negatiivisia mielikuvia joukkoraiskausten ja naisten kurjan aseman vuoksi. Kannen takakääntteessä Alexander McCall Smith kirjoittaa: "Nämä kirjat ovat pieniä aarteita. Kauniisti kirjoitettuja, hupaisia ja varsinaisia lukunautintoja." Enpä tiedä!
Viidenkymmenen ensimmäisen sivun jälkeen lukeminen alkoi kiinnostaa, juoni veti mukaansa ja osasin jo hypätä vieraiden sanojen yli. Juoni ei ollut suoraviivainen ja ennen loppuratkaisua oli yllättäviä mutkia. Vish Purin lisäksi etsivätyötä tekivät hänen äitinsä ja vaimonsa omassa tapauksessaan.
Luen mieluummin etnisiä dekkareita Japanista tai Botswanasta kuin Intiasta, jäi lopputulokseksi lukemisesta.
Lisätietoja:
Vish Purin kotisivut
Kirjailijan kotisivut
Gummeruksen sivut
Olen katsellut Tarquin Hallin Vish Puri -kirjojen kansia vuodesta 2012 ja miettinyt, ovatko kannet lukijoita karkottavia vai houkuttelevia. Ainakin itse kiinnostuin Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus -kirjasta (2012) sen kannen perusteella, mutta kirja jäi silti lainaamatta. Vish Puri & nauruun kuolleen miehen tapaus ilmestyi vuonna 2013 ja kolmas osa Vish Puri & kohtalokkaan voikanan tapaus vuonna 2014. Kaikkien teosten kannet ovat Tuomo Parikan suunnittelemia. Alkuperäiset englanninkielisten teosten kannet ovat perinteisempiä ja niissä etsivähahmo on kuvattu näkyvästi aivan kuin Hercule Poirot.
Nauruun kuolleen miehen tapaus on sarjan toinen osa, joten ehkä sen vuoksi minun oli vaikea päästä sisään pönäkän pullean intialaisen yksityisetsivän maailmaan. Alun intialaisen elämänmenon kuvaus oli jotenkin tekohauskaa, päälleliimattua ja opettavaista, enkä ollut vielä löytänyt kirjan lopussa olevaa sanastoa. Tarquin Hall (s. 1969) tuntui vain kirjoittavan kaiken kokemansa ja vaimoltaan saamansa tietämyksen Intiasta, josta minulla oli negatiivisia mielikuvia joukkoraiskausten ja naisten kurjan aseman vuoksi. Kannen takakääntteessä Alexander McCall Smith kirjoittaa: "Nämä kirjat ovat pieniä aarteita. Kauniisti kirjoitettuja, hupaisia ja varsinaisia lukunautintoja." Enpä tiedä!
Viidenkymmenen ensimmäisen sivun jälkeen lukeminen alkoi kiinnostaa, juoni veti mukaansa ja osasin jo hypätä vieraiden sanojen yli. Juoni ei ollut suoraviivainen ja ennen loppuratkaisua oli yllättäviä mutkia. Vish Purin lisäksi etsivätyötä tekivät hänen äitinsä ja vaimonsa omassa tapauksessaan.
Luen mieluummin etnisiä dekkareita Japanista tai Botswanasta kuin Intiasta, jäi lopputulokseksi lukemisesta.
Lisätietoja:
Vish Purin kotisivut
Kirjailijan kotisivut
Gummeruksen sivut
lauantai 21. kesäkuuta 2014
Seuraneiti
Kaari Utrio: Seuraneiti (2013)
Kaari Utrio (s. 19942) oli nuoruuteni lempikirjailija ja idoli; ihailin hänen sanavalmiuttaan ja tietämystään televisiohaastatteluissa. Ahmin hänen historialliset romaaninsa ja tietokirjansa tavoitteenani tulla samanlaiseksi kuin Utrio.
Sittemmin historiakiinnostukseni on lientynyt ja Utrion teoksia olen lukenut silloin tällöin saatuani niitä käsiini. Ostin kaksi vuotta sitten Seuraneitiä edeltävän teoksen Oppinut neiti (2011) ja se on edelleen lukematta. Olen lukenut muut hänen 2000-luvulla ilmestyneet teoksensa ja pitänyt niistä. Viihteellinen linja - siis romantiikkaa ja huumoria - yhdistettynä historiaan on oikein miellyttävä yhdistelmä. Lukiessa kiintyy henkilöihin ja toivoisi, ettei teos päättyisi koskaan.
Seuraneidissä seikkailee kaunis Linda Melin vuoden 1830 Kajaanissa ja Helsingissä. Kauneus avaa ovia sääty-yhteiskunnan ylätasolle, aatelisten saleihin. Ulkoinen kauneus on vain kuori, tärkeämpää on sisäinen kauneus, oppii Linda Helsingin seurapiireissä.
Lisätietoja:
Kirjailijan kotisivut
Kirjojen takana
HS:n arvio
Kaari Utrio (s. 19942) oli nuoruuteni lempikirjailija ja idoli; ihailin hänen sanavalmiuttaan ja tietämystään televisiohaastatteluissa. Ahmin hänen historialliset romaaninsa ja tietokirjansa tavoitteenani tulla samanlaiseksi kuin Utrio.
Sittemmin historiakiinnostukseni on lientynyt ja Utrion teoksia olen lukenut silloin tällöin saatuani niitä käsiini. Ostin kaksi vuotta sitten Seuraneitiä edeltävän teoksen Oppinut neiti (2011) ja se on edelleen lukematta. Olen lukenut muut hänen 2000-luvulla ilmestyneet teoksensa ja pitänyt niistä. Viihteellinen linja - siis romantiikkaa ja huumoria - yhdistettynä historiaan on oikein miellyttävä yhdistelmä. Lukiessa kiintyy henkilöihin ja toivoisi, ettei teos päättyisi koskaan.
Seuraneidissä seikkailee kaunis Linda Melin vuoden 1830 Kajaanissa ja Helsingissä. Kauneus avaa ovia sääty-yhteiskunnan ylätasolle, aatelisten saleihin. Ulkoinen kauneus on vain kuori, tärkeämpää on sisäinen kauneus, oppii Linda Helsingin seurapiireissä.
Lisätietoja:
Kirjailijan kotisivut
Kirjojen takana
HS:n arvio
keskiviikko 11. kesäkuuta 2014
Tuhat purjetta
Risto Rasa: Tuhat purjetta - Kootut runot (1992, kolmas painos 2007)
Tuhat purjetta -runoteos sisältää Risto Rasan runot vuosilta 1971 - 1990. Teoksessa on aikajärjestyksessä Rasan (s. 1954) runoteokset alkaen esikoisesta Metsän seinä on vain vihreä ovi (1971).
Risto Rasaan törmäsin Petri Tammisen Muita hyviä ominaisuuksia -kirjassa. Tamminen kirjoitti paljon eri kirjailijoista, erityisesti Veikko Huovisesta, mutta Risto Rasa oli minulle vieras nimi. Olen lukenut sangen vähän runoja ja minun piti tarkistaa, että Risto Rasa oli todellinen henkilö. Se, mitä Tamminen kirjoitti Rasan runoista ja siteerasi niitä, herätti kiinnostukseni. Kirjoitin itse 10 - 15 vuotta sitten luontorunoja tai oikeammin havaintoja luonnosta tyyliin "Ruusu on kukka. Kukka on ruusu." tai "Taivas on risainen peitto; täyte pursuaa ulos."
Rasan runot ovat lyhyitä, aforismin oloisia. Niissä esiintyy useimmiten luonto, eläimet (mm. kissa, perhoset, linnut) ja kasvit (puut, voikukka, leskenlehti) eri puolilta Suomea rannikolta tuntureille. Rasan luontotietämys on mainio. Silmään pisti ainoastaan naurulokin musta pää ja suruvaipan vertaaminen mustaan; molempien värihän on ruskea.
Tuhat purjetta -teos alkaa nuoren miehen runoilla ja kypsyy vähitellen, vuodenkiertojen seuratessa toisiaan, perheellisen miehen runoiksi. Rasa yhdistää havaintonsa hauskasti ja raikkaasti tuokiokuviksi, jotka eivät toista itseään. Luontorunoja parhaimmillaan! Ja Rasa on kirjastonhoitajana Somerolla, mikä näkyy myöhemmissä runoissa.
Lisätietoja:
Kirjasampo
Annikin Runofestivaali 2012 (YouTube)
http://www.kysy.fi/ - Miksi Risto Rasasta tuli runoilija?
Tuhat purjetta -runoteos sisältää Risto Rasan runot vuosilta 1971 - 1990. Teoksessa on aikajärjestyksessä Rasan (s. 1954) runoteokset alkaen esikoisesta Metsän seinä on vain vihreä ovi (1971).
Risto Rasaan törmäsin Petri Tammisen Muita hyviä ominaisuuksia -kirjassa. Tamminen kirjoitti paljon eri kirjailijoista, erityisesti Veikko Huovisesta, mutta Risto Rasa oli minulle vieras nimi. Olen lukenut sangen vähän runoja ja minun piti tarkistaa, että Risto Rasa oli todellinen henkilö. Se, mitä Tamminen kirjoitti Rasan runoista ja siteerasi niitä, herätti kiinnostukseni. Kirjoitin itse 10 - 15 vuotta sitten luontorunoja tai oikeammin havaintoja luonnosta tyyliin "Ruusu on kukka. Kukka on ruusu." tai "Taivas on risainen peitto; täyte pursuaa ulos."
Rasan runot ovat lyhyitä, aforismin oloisia. Niissä esiintyy useimmiten luonto, eläimet (mm. kissa, perhoset, linnut) ja kasvit (puut, voikukka, leskenlehti) eri puolilta Suomea rannikolta tuntureille. Rasan luontotietämys on mainio. Silmään pisti ainoastaan naurulokin musta pää ja suruvaipan vertaaminen mustaan; molempien värihän on ruskea.
Tuhat purjetta -teos alkaa nuoren miehen runoilla ja kypsyy vähitellen, vuodenkiertojen seuratessa toisiaan, perheellisen miehen runoiksi. Rasa yhdistää havaintonsa hauskasti ja raikkaasti tuokiokuviksi, jotka eivät toista itseään. Luontorunoja parhaimmillaan! Ja Rasa on kirjastonhoitajana Somerolla, mikä näkyy myöhemmissä runoissa.
Lisätietoja:
Kirjasampo
Annikin Runofestivaali 2012 (YouTube)
http://www.kysy.fi/ - Miksi Risto Rasasta tuli runoilija?
lauantai 7. kesäkuuta 2014
Ujo kirjailija
Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia (2010)
Petri Tammisen (s. 1966) tuotanto alkoi kiinnostaa, kun näin hänet televisiossa ujoutta käsittelevässä haastattelussa. Tammisen kirjastovierailun jäi kokematta, mutta opin, että hän on päijät-hämäläinen kirjailija, joka asuu Vääksyssä. Ensimmäiseksi luin Enon opetukset (2006) ja sitten Rikosromaanin (2012). Jotain muutakin olen häneltä lukenut, Mitä onni on (2008) vaikuttaa luetulta?
Nyt etsin kirjastosta jotain mukavaa ja kevyttä lukemista ja Muita hyviä ominaisuuksia -kirja vaikutti sopivalta. Luin kirjan yhdeltä istumalta ja pidin kovasti lukemastani. Kirjailija kertoo itsestään ja kirjailijaelämästä, johon ujous antaa suolaisenmakean ripauksensa. Saatan hyvin samastua kirjailijaan, sillä minäkin olen ujo tarkkailija ja tilanteet ovat tuttuja minulle. Lopun opiskelijaelämäkuvaus tosin esittelee toisenlaisen kirjailijamiehen...
"Kun pelikaverit riisuvat pukukopissa kamppeitaan, pelkään että suustani pääsee: OLETTEKO MUUTEN LUKENEET MAILA PYLKKÖSEN RUNOJA? Niin lähellä on tuho täällä, niin lyhyt askel suojatien reunasta rekkojen alle."
Kirjailija tuntee ulkopuolisuutta, miettii miehisyyttä ja miehisiä ominaisuuksia, joihin ujous sopii huonosti. Ujolta jää paljon sanomatta ja kokematta, mutta onneksi on kirjat ja lukeminen!
Lisätietoja:
YLE:n Elävä arkisto: Mitä onni on
Kustantajan sivut
Kolme Tietotien lukion opiskelijaa: Kotisivut Petri Tammiselle
Petri Tammisen (s. 1966) tuotanto alkoi kiinnostaa, kun näin hänet televisiossa ujoutta käsittelevässä haastattelussa. Tammisen kirjastovierailun jäi kokematta, mutta opin, että hän on päijät-hämäläinen kirjailija, joka asuu Vääksyssä. Ensimmäiseksi luin Enon opetukset (2006) ja sitten Rikosromaanin (2012). Jotain muutakin olen häneltä lukenut, Mitä onni on (2008) vaikuttaa luetulta?
Nyt etsin kirjastosta jotain mukavaa ja kevyttä lukemista ja Muita hyviä ominaisuuksia -kirja vaikutti sopivalta. Luin kirjan yhdeltä istumalta ja pidin kovasti lukemastani. Kirjailija kertoo itsestään ja kirjailijaelämästä, johon ujous antaa suolaisenmakean ripauksensa. Saatan hyvin samastua kirjailijaan, sillä minäkin olen ujo tarkkailija ja tilanteet ovat tuttuja minulle. Lopun opiskelijaelämäkuvaus tosin esittelee toisenlaisen kirjailijamiehen...
"Kun pelikaverit riisuvat pukukopissa kamppeitaan, pelkään että suustani pääsee: OLETTEKO MUUTEN LUKENEET MAILA PYLKKÖSEN RUNOJA? Niin lähellä on tuho täällä, niin lyhyt askel suojatien reunasta rekkojen alle."
Kirjailija tuntee ulkopuolisuutta, miettii miehisyyttä ja miehisiä ominaisuuksia, joihin ujous sopii huonosti. Ujolta jää paljon sanomatta ja kokematta, mutta onneksi on kirjat ja lukeminen!
Lisätietoja:
YLE:n Elävä arkisto: Mitä onni on
Kustantajan sivut
Kolme Tietotien lukion opiskelijaa: Kotisivut Petri Tammiselle
keskiviikko 4. kesäkuuta 2014
Musta kuin eebenpuu
Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu (2014)
Kirjaston neljästä niteestä kolme oli hyllyssä, joten uskaltauduin nuortenosastolla. Kirja ei löytynyt hyllystä, vaan se oli esillä sivupöydällä (nuorille tarjotaan aika yhtenäistä, mustaa, kansikuvitusta). Lukaisin Lumikki-trilogian päätösosan yhdessä illassa ja palautin teoksen takaisin kirjastoon lukuintoisten nuorten käsiin.
Viimeinen osa oli kaikista sivumääräisesti lyhin, ja kirjan luki nopeasti. Lumikki seikkaili kotimaassa Tampere-Riihimäki-akselilla ja sai lopulta selville perhesalaisuuden. Tässä viimeisessä osassa aiempien osien langat solmitaan yhteen.
Lisätietoa maailmanmenestyksen saaneesta trilogiasta edellisen osan Valkea kuin lumi yhteydessä. Ensimmäinen osa on nimeltään Punainen kuin veri, ja tähän viitataan toistuvasti viimeisessä osassa. Viimeinen osa olisi voinut olla nimeltään Veri on punainen tai Punainen kuin veri 2.
Kirjaston neljästä niteestä kolme oli hyllyssä, joten uskaltauduin nuortenosastolla. Kirja ei löytynyt hyllystä, vaan se oli esillä sivupöydällä (nuorille tarjotaan aika yhtenäistä, mustaa, kansikuvitusta). Lukaisin Lumikki-trilogian päätösosan yhdessä illassa ja palautin teoksen takaisin kirjastoon lukuintoisten nuorten käsiin.
Viimeinen osa oli kaikista sivumääräisesti lyhin, ja kirjan luki nopeasti. Lumikki seikkaili kotimaassa Tampere-Riihimäki-akselilla ja sai lopulta selville perhesalaisuuden. Tässä viimeisessä osassa aiempien osien langat solmitaan yhteen.
Lisätietoa maailmanmenestyksen saaneesta trilogiasta edellisen osan Valkea kuin lumi yhteydessä. Ensimmäinen osa on nimeltään Punainen kuin veri, ja tähän viitataan toistuvasti viimeisessä osassa. Viimeinen osa olisi voinut olla nimeltään Veri on punainen tai Punainen kuin veri 2.
tiistai 3. kesäkuuta 2014
Polvikipu
31.5. tuli vuosi täyteen jumppaa - tai siis jumpassa käyntiä. Olen käynyt säännöllisesti jumpassa viitenä kuutena päivänä viikossa jumpaten 5 - 9 tuntia viikossa. Vielä en ole uskaltautunut spinningiin, mutta ehkä tänä kesänä?
Vuosipäivänä oikea polveni kipeytyi niin, etten voinut nukkua yöllä. Aluksi kipu tuntui polven etuosassa (ristisidos), sitten sisäsyrjässä ja tänään jo polven ulkosyrjässä. Kävin sunnuntaina jumpassa ja polvea vihloi aina kyykätessä. Lisäksi polvi oli jäykkä ja venyttelyt tuntuivat ikäviltä. Maanantaina polveen sattui rappusia alas mentäessä ja istumaan mentäessä. Ilmeisesti kaikki sellaiset liikkeet, joissa jalka / polvi joutuu taipumaan, aiheuttavat kipua.
Lueskelin paniikissa netistä polvikipu kyykätessä -juttuja, joissa suositeltiin tähystystä ja operointia ja peloteltiin, ettei polvi enää tule entiselleen. Määräsin itselleni viikon jumppatauon. Polvi on paranemaan päin ja sillä pystyy kävelemään entiseen malliin (tänään 3,5 tuntia). Istumaan meno ja jumppaliikkeet vielä tuntuvat polvessa. Luulen, että polvi ärtyi korkokengissä seisomisesta ja kävelystä, jota tein viime viikolla parina päivänä. Onhan polvea vihlonut joskus aikaisemminkin, muttei koskaan näin pahasti. Nyt yritän olla entistä varovaisempi polvien suhteen. Muutamat jumpparit kertoivat pitäneensä kahden viikon tai jopa kuukausen tauon polvikipujen takia!
Kuntokuuri on siis tauolla edelleen. Pari kiloa on tullut lisää, enkä ole mittaillut itseäni viimeaikoina katastrofin pelossa. Liikunnallinen vuosi pudotti noin kuusi kiloa painoa ja kavensi ympärysmittaa 3 - 4 senttimetriä sekä paransi kuntoa jonkin verran. Osa kiloista on nyt tullut takaisin, kuten joulunakin kävi. Aikamoista sahausta eestaas, en ole vielä tavoitteessani, mutta terveys ennen kaikkea muuta!
Lepoa, lakua ja välillä myös suklaata!
Vuosipäivänä oikea polveni kipeytyi niin, etten voinut nukkua yöllä. Aluksi kipu tuntui polven etuosassa (ristisidos), sitten sisäsyrjässä ja tänään jo polven ulkosyrjässä. Kävin sunnuntaina jumpassa ja polvea vihloi aina kyykätessä. Lisäksi polvi oli jäykkä ja venyttelyt tuntuivat ikäviltä. Maanantaina polveen sattui rappusia alas mentäessä ja istumaan mentäessä. Ilmeisesti kaikki sellaiset liikkeet, joissa jalka / polvi joutuu taipumaan, aiheuttavat kipua.
Lueskelin paniikissa netistä polvikipu kyykätessä -juttuja, joissa suositeltiin tähystystä ja operointia ja peloteltiin, ettei polvi enää tule entiselleen. Määräsin itselleni viikon jumppatauon. Polvi on paranemaan päin ja sillä pystyy kävelemään entiseen malliin (tänään 3,5 tuntia). Istumaan meno ja jumppaliikkeet vielä tuntuvat polvessa. Luulen, että polvi ärtyi korkokengissä seisomisesta ja kävelystä, jota tein viime viikolla parina päivänä. Onhan polvea vihlonut joskus aikaisemminkin, muttei koskaan näin pahasti. Nyt yritän olla entistä varovaisempi polvien suhteen. Muutamat jumpparit kertoivat pitäneensä kahden viikon tai jopa kuukausen tauon polvikipujen takia!
Kuntokuuri on siis tauolla edelleen. Pari kiloa on tullut lisää, enkä ole mittaillut itseäni viimeaikoina katastrofin pelossa. Liikunnallinen vuosi pudotti noin kuusi kiloa painoa ja kavensi ympärysmittaa 3 - 4 senttimetriä sekä paransi kuntoa jonkin verran. Osa kiloista on nyt tullut takaisin, kuten joulunakin kävi. Aikamoista sahausta eestaas, en ole vielä tavoitteessani, mutta terveys ennen kaikkea muuta!
Lepoa, lakua ja välillä myös suklaata!
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Neljäntienristeys
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (2014)
Kävin kirjastossa etsimässä ihan toista kirjaa, kun pikalainahyllystä löysin kirjaston tällä hetkellä varatuimman teoksen. Vaikka olin kuullut ylistäviä kommentteja Neljäntienristeyksestä, epäilin tarttua teokseen; ehtisiko sen lukea viikossa. Hieman minua vanhempi rouva kertoi kirjan jo lukeneensa ja siitä todella pitäneensä.
Neljäntienristeys kertoo Lapin ja Pohjois-Suomen historiasta vuosina 1885 - 1996 vahvojen naisten elämäntarinoiden siivillä. Alussa on itsenäinen kätilö Maria, sitten hänen tyttärensä Lahja perheineen ja lopuksi Kaarina miniänä talossa. Teoksessa pääsee esille myös Lahjan mies Onni, vaikka muuten kirja jakautuu edellämainittujen kolmen naisen näkökulmasta kuvattuihin osiin. Ilman Onnin osuutta kirja olisi naisnäkökulmainen, tiiviimpi ja ehyempi kertomus; nyt palataan historiassa taaksepäin ja syvennetään tapahtumien syitä ja seurauksia.
Epäilin, että teos on haastava ja sisältää ikävän synkkiä juonenkäänteitä, sotaa ja kuolemaa. Teos on kuitenkin nopealukuinen ja mielenkiintoinen, koska näkökulma vaihtuu useasti. Virkistävää on, kun saa viitteitä valoisasta tulevaisuudesta ennen kuin palataan askel taaksepäin tai kun huomaa yhtymäkohtia historiassa, madonreikiä ajassa. Teos on Kinnusen (s. 1973) esikoisromaani ja hän on käyttänyt tarinan alussa sukunsa vaiheita hyväksi. Teoksen rakenne kielii äidinkielen opettajan ammatista, mutta kieli on sujuvaa ja tarinalle on annettu tilaa. Ei siis korkeakirjallinen tiiliskivi kirjailijan tietämyksestä alaltaan, vaan laadukas kaunokirjallinen lukuromaani. Kirjallisuuden Finlandia -palkinnon saaja!
Kirjasta tuli mummo ja mummola mieleen. Vaikka Helsingin Sanomien arvioinnissa kirjoitettiin, että Kaarinan osuus jää vaisuksi, olen eri mieltä. Äitini oli vuosia miniänä anoppinsa talossa ja hän voi hyvin samastua Kaarinaan. Ihmettelen Kinnusen "naisensilmää" eli taitoa kirjoittaa uskottavasti ja lämpimästi naisista. Minulle vieraimmaksi naishahmoksi jäi Lahja.
Lisätietoja:
HS:n arviointi
TS:n arviointi
Tommi Kinnusen kotisivut
Kävin kirjastossa etsimässä ihan toista kirjaa, kun pikalainahyllystä löysin kirjaston tällä hetkellä varatuimman teoksen. Vaikka olin kuullut ylistäviä kommentteja Neljäntienristeyksestä, epäilin tarttua teokseen; ehtisiko sen lukea viikossa. Hieman minua vanhempi rouva kertoi kirjan jo lukeneensa ja siitä todella pitäneensä.
Neljäntienristeys kertoo Lapin ja Pohjois-Suomen historiasta vuosina 1885 - 1996 vahvojen naisten elämäntarinoiden siivillä. Alussa on itsenäinen kätilö Maria, sitten hänen tyttärensä Lahja perheineen ja lopuksi Kaarina miniänä talossa. Teoksessa pääsee esille myös Lahjan mies Onni, vaikka muuten kirja jakautuu edellämainittujen kolmen naisen näkökulmasta kuvattuihin osiin. Ilman Onnin osuutta kirja olisi naisnäkökulmainen, tiiviimpi ja ehyempi kertomus; nyt palataan historiassa taaksepäin ja syvennetään tapahtumien syitä ja seurauksia.
Epäilin, että teos on haastava ja sisältää ikävän synkkiä juonenkäänteitä, sotaa ja kuolemaa. Teos on kuitenkin nopealukuinen ja mielenkiintoinen, koska näkökulma vaihtuu useasti. Virkistävää on, kun saa viitteitä valoisasta tulevaisuudesta ennen kuin palataan askel taaksepäin tai kun huomaa yhtymäkohtia historiassa, madonreikiä ajassa. Teos on Kinnusen (s. 1973) esikoisromaani ja hän on käyttänyt tarinan alussa sukunsa vaiheita hyväksi. Teoksen rakenne kielii äidinkielen opettajan ammatista, mutta kieli on sujuvaa ja tarinalle on annettu tilaa. Ei siis korkeakirjallinen tiiliskivi kirjailijan tietämyksestä alaltaan, vaan laadukas kaunokirjallinen lukuromaani. Kirjallisuuden Finlandia -palkinnon saaja!
Kirjasta tuli mummo ja mummola mieleen. Vaikka Helsingin Sanomien arvioinnissa kirjoitettiin, että Kaarinan osuus jää vaisuksi, olen eri mieltä. Äitini oli vuosia miniänä anoppinsa talossa ja hän voi hyvin samastua Kaarinaan. Ihmettelen Kinnusen "naisensilmää" eli taitoa kirjoittaa uskottavasti ja lämpimästi naisista. Minulle vieraimmaksi naishahmoksi jäi Lahja.
Lisätietoja:
HS:n arviointi
TS:n arviointi
Tommi Kinnusen kotisivut
Tilaa:
Kommentit (Atom)