Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat (2013)
Sara Kokkosen väitöskirjamateriaalistaan tekemä teos osui käteen alkuvuodesta ja päätyi lainaan ihastuttavan kantensa (Martta Wendelinin kuva) vuoksi. Teos on soma kuin karamelli ja sitä selaillessa tulee lapsuus ja nuoruus mieleen. Vähän harmittavat pilkku- ym. kieliopilliset seikat tekstissä.
Vaikka opin lukemaan vasta koulussa ja olen hidas lukija, ehdin lukea ahmimisiässä paljon. Luin kaikki amerikkalaiset tyttökirjat, sairaanhoitaja-, neiti Etsivä -, historialliset ja hevoskirjat. Lapsuuden sivukirjasto oli pienehkö ja vietin suurimman osan ajastani lasten ja nuorten puolella. Kirjastossa oli myös ns. nuoret aikuiset hylly, mutta sieltä onnistuin 14-vuotiaana lainaamaan vain Hemingwayn Kenelle kellot soivat -teoksen, joka jäi kesken. Palasin takaisin nuorten puolelle, missä pysyin lähelle täysi-ikäisyyttä. Ensimmäinen aikuisten puolelta lainattu teos taisi olla Anni Polvan kirja?
Rasavillejä ja romantikkoja -teos esittelee kymmenen lukijoiden mielestä merkittävintä tyttökirjojen kirjailijaa aikajärjestyksessä kirjailijan syntymävuoden mukaan. Anni Swan, jota luin mielelläni, kunnes mitta tuli täyteen kyseistä tyylilajia, aloittaa teoksen. Kirjailijasta kerrotaan mielenkiintoisia elämäkertatietoja, minkä jälkeen on kyselyyn vastanneiden palautteita. Luonnollisesti Swan on vanhemman polven lempityttökirjailija.
Mary Marckin (oik. Kersti Bergroth) Eeva-kirjat muistan hyvin. Ihmettelin aikuista Eevaa, enkä osannut sijoittaa häntä mihinkään aikaan tai paikkaan. Helga Nuorpuu sen sijaan on ihan vieras nimi. Hänen Ruusula-sarjansa kolme osaa (yksi osa puuttuu) löytyisi kirjaston varastosta. Myös Rebekka Räsänen on minulle tuntematon, mutta ajattelin korjata tilanteen lukemalla Jouniemi-sarjan, joka löytyy vuoden 1984-86 painoksina kirjaston hyllyltä. Merja Otavaakaan en muista, mutta hänen Priska-teoksensa löytyy hyllystä vuoden 2000 painoksena.
Anni Polvan Tiina-kirjat olivat lapsuuden parasta lukemista. Olisin halunnut olla kuten Tiina. Viimeisimmät Tiina-kirjat jäivät lukematta, koska ikäännyin. Aikuisena kyseisiä kirjoja lukee uusin silmin, mutta ovat ne silti viihdyttäviä, kunhan jättää tietyt osat rauhaan (Juha on sovinisti, Veli on kiusankappale, jota äiti lellii, 50-luvun maailmankuva näkyy jne.).
Rauha S. Virtasen Selja-sarja oli minusta outo: kuinka Suomessa saattoi asua neljä niin oudon nimistä ja erilaista sisarusta samassa perheessä? Sisarusten elämä oli mielestäni niin vauhdikasta ja "aikuista", etten oikein ymmärtänyt sitä. Siksipä hyppäsin asioiden yli ja lukukokemuksesta tuli hajanainen ja ristiriitainen. Pitäisi varmaan lukea sarja uudestaan? Neljään osaan on tullut kaksi osaa lisää, joten henkilöhahmoja voi seurata aikuisuuteen asti.
Mervi Jalon hevoskirjoja muistan lukeneeni innolla, vaikken ollut ikinä ratsastanut. Minua kiinnosti paitsi hevosten hoito ja tallityöskentely myös seikkailut ja ihmissuhteet. Jossain vaiheessa jatkuva toisto ja edestaas huopaaminen alkoi kyllästyttää ja kirjat jäivät.
Huomaa, että olen ollut pienehkön sivukirjaston tarjonnan varassa ja että esim. Tuija Lehtinen on minulle vieras nuortenkirjailija. Mirkka-, Laura- ja Rebekka-sarjat ovat niminä tuttuja, mutten ole niitä lapsena tai nuorena lukenut. Lukemani tyttökirjallusuus painottuu perinteisiin ulkomaalaisiin ja kotimaisiin tyttökirjoihin, jotka on julkaistu pääosin ennen 60-lukua. Niinpä en ole lukenut nykyaikaisia nuortenkirjoja nykyaikaisin teemoin.
Lisätietoja:
Sinisen linnan kirjasto -blogi
Facebook-sivu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti