Agnes Imhof: Nerokas kapinallinen (2023)
Saksalainen Imhof (s. 1973) on kirjoittanut romaanin kreivitär Ada Lovelacesta (1815 - 1852), jota voi pitää tietokoneohjelmoinnin pioneerina. Aikalaiset tunsivat hänet runoilija lordi Byronin tyttärenä. Adan äiti pyrki kitkemään kaiken runollisuuden lapsestaan, joten Adan koulutus oli harvinaisen tiedepainotteinen. Ada kiinnostui 16-vuotiaana vuonna 1833 Charles Babbagen varhaisesta mekaanisesta yleistietokoneesta eli analyyttisestä koneesta; hän kirjoitti aiheesta ja loi samalla ensimmäisen ohjelman koneelle. Hänellä oli opettajinaan aikansa kuuluisuuksia, kuten Mary Sommerville, joka osoitti, että nainenkin voi toimia matemaatikkona.
Romaani jäi minulta kesken, koska en jaksanut lukea suomennettua saksaa. Olen joskus aikaisemminkin huomannut, että teksti tökkii sanajärjestyksen tai jonkin muun kielellisen seikan vuoksi - erityisesti saksassa.
Adan kapinallisuus jäi kokematta, samoin kuin matemaattinen nerous. Ohjelmoinnin perusteissa Adaan törmää toistuvasti. Varhainen ohjelmointikieli Ada on nimetty Lovelacen mukaan ja lokakuussa vietetään Ada Lovelacen päivää, joka on omistettu naisille tieteen, teknologian ja matematiikan alalla. Poikkeuksellinen historiallinen henkilö, josta olisin mielelläni lukenut hieman kevyemmässä muodossa.
Lisätietoja:
https://www.bazarkustannus.fi/kirja/nerokas-kapinallinen-3/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ada_Lovelace
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti