perjantai 19. elokuuta 2022

Runoja I - II

Jukka Viikilä: Runoja I - II (2017)

Finlandia-palkinnon vuonna 2016 saaneen Viikilän (s. 1973) aiemmat ruonoteokset julkaistiin yhteisniteenä vuonna 2017. Teos sattui käteeni alennusmyynnissä ja lyhyt selailu sai minut lainaamaan kirjan kirjastosta. Ensimmäinen lukemani runo puhutteli: Viikilän mukaan lottovoitto jaetaan tasan molemiin takataskuihin, jotta on hyvä istua. Vähitellen setelit muuttuvat kuiteiksi, mutta vielä on hyvä istua vähän aikaa niinkin. 

Runoja on julkaistu vuonna 2008 ja Runoja II vuonna 2010. Ensimmäiset runot ovat toteavia havaintoja, joihin itselläni oli enemmän tarttumapintaa kuin myöhempiin runoihin. Oli mielenkiintoista lukea ns. miesnäkökulmasta tehtyjä runoja. Aiheet liikkuivat laidasta laitaan, mutta myöhemmissä runoissa oli luoteja, autoja, urheilua, uskontoa, menneitä tapahtumia ja henkilöitä. Antoisinta lienee lukea runoja, jos on samanikäinen kuin kirjailija. Silloin saattaa muistaa, mihin henkilöihin tai tapahtumiin kirjailija viittaa.

Kirjailijan äiti Marjatta Viikilä (s. 1938) on myös runoilija ja sanoo poikansa runoista: 

”Jukka on vinon katseen runoilija. Hän tekee humoristisia, absurdeja havaintoja. Joskus hänellä on vinksahtaneita juttuja, mutta niissäkin on totuuden siemen. Samaa meissä on eräänlainen saarnaaminen ja opettaminen ja myös huumori.”

Lisätietoja:

https://kiiltomato.net/critic/jukka-viikila-runoja/

https://www.kirja-arvostelut.com/951208175X 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti