Aksolotli: yliajo

Helene Hegemann: Aksolotli: yliajo (2011)

Hegemannin (s. 1992) esikoisromaani Axolotl Roadkill kertoo 16-vuotiaasta Miftistä, joka elää Berliinin taide- ja huumepiireissä ilman kontrollia. Juhlia, rahaa ja huumeita on saatavilla vaikeuksitta. Teoksesta on löydettävissä paljon yhtymäkohtia kirjailijan omaan elämään sekä miksattuja aineksia muiden kirjoituksista (plagiointisyytökset, joiden takia suomennoksen lopussa on lähdeviitteet). Teosta on kehuttu paljon, mutta itse asetun Kati Pietarisen kanssa samoille linjoille (Yrjöilyä & suuhunnaintia, Voima 2011).

Mifti on koko ajan huumeissa, muistelee päiväkirjassaan sekoilujaan ja suhteitaan, kirjoittaa sisaruksistaan, joista isosisko(puoli) vaikuttaa kaikista normaaleimmalta ja kaipaa erityisesti äitiään, vaikka hänen lapsuutensa oli hirvittävä.

Ylemmän keskiluokan boheemi elämäntapa ei jaksanut kiinnostaa. En löytänyt mitään, minkä takia kirja olisi kannattanut lukea loppuun. Sinnittelin pari sataa sivua yrjöilyä ja naintia sekä ongelmallisen tytön ajelehtimista Berliinin kulttuuripiireissä. Höpinät älykkäästä ja tietävästä Miftistä eivät vakuuttaneet; kirjailija on kerännyt tekotaiteellisesti otteita sieltä täältä vaikuttaakseen sivistyneeltä. Erittäin vastenmielinen kirja, mutta teos saattaa havahduttaa nuoret huomaamaan päihteiden käytön haitat ja kiinnittämään huomiota lastensuojeluun.

Lisätietoja:

https://voima.fi/arkisto-voima/yrjoilya-suuhunnaintia/

Ovisilmä

Maritta Lintunen: Ovisilmä - Novelleja (2006)

Maritta Lintunen (s. 1961) on syntynyt Savonlinnassa, mutta asunut ainakin Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa. Kirjasammon mukaan: "Kirjailijana Lintunen on sukua Eeva-Liisa Mannerille. Ilmaisu on hänen teoksissaan tiivistä, täsmällistä ja hioutunutta. Kuvat ovat selkeitä, tarkkarajaisia ja konkreettisia, usein yllättävästi yhdistyviä ja rykelminä esiintyviä." Ovisilmä on Lintusen ensimmäinen novellikokoelma. Se sisältää kymmenen erilaista novellia, joista Ovisilmä-novelli ei mielestäni ole se paras. Yhteistä novelleille on, että ne ovat enemmän tai vähemmän ahdistavia ja sidoksissa kirjailijan kokemuksiin (esim. maaseutu, ajankuva ja musiikki).

Kiiltomadon artikkelia lukiessa tuli tunne, etten ole lukenut samaa teosta. Olen liki kaikessa eri mieltä kuin Maria Säkö. Keski-ikäisenä lukijana löysin paljon samastumispintaa novelleista, vaikka osassa novelleista päähenkilö oli kolmekymppinen nainen. Säköstä teoksen viimeinen novelli Kotimiehet oli tapahtumaton, mutta minusta siinä tapahtui koko ajan, ja lapselle langennut liian raskas vastuu kodista välittyi tunnelmina hyvin. Varsin monessa novellissa lapsi tai nuori joutui olemaan pikkuaikuinen, itsenäistymään nopeasti ja löytämään selvitymiskeinoja yksin.

Lisätietoja:

https://www.wsoy.fi/kirja/maritta-lintunen/ovisilma/9789510371015

https://kiiltomato.net/critic/maritta-lintunen-ovisilma/ 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maritta_Lintunen

Ruohonleikkaaja

 Outi Pakkanen: Ruohonleikkaaja (2006)

Olen ehkä aiemminkin lukenut Outi Pakkasen (s. 1946) Ruohonleikkaajan; ainakin olen sen kirjaston poistomyynnistä hankkinut vuonna 2012. Kirja-arvosteluista olen lukenut, että siinä käsitellään naisten väkivaltaisuutta ja normaalista poikkeavia sukupuolirooleja. Ruohonleikkaajassa naiset tuntevat vetoa nuorempiin miehiin ja muutenkin käyttäytyvät "miesmäisesti" miesten ollessa "naismaisia". 

Ruohonleikkaaja poikkeaa mielestäni muusta Pakkasen dekkarituotannosta, vaikka siinä vilahtaakin poliisit Ström ja Jokinen sekä mäyräkoiraa ulkoiluttava pitkä laiha nainen (oletettavasti Anna Laine). Teos kulkee kahdella aikatasolla, ja menneisyys tuntuu olevan kauempana kuin matemaattisesti vuosissa on laskettavissa. Nykynuoret tietävät ja muistavat yllättävän vanhoja tapahtumia ja henkilöitä, mikä on sangen epäuskottavaa. Kirja on silti mielenkiintoinen ja ajattelemisen aiheita antava.

Lisätietoja:

http://www.dekkaripaivat.fi/node/334

https://otava.fi/kirjat/ruohonleikkaaja-ebook/ 

Suon villi laulu

Delia Owens: Suon villi laulu (2020)

Delia Owens (s. 1949) on tutkija, joka on perehtynyt esikoisromaaninsa aihepiiriin eli Pohjois-Carolinan marskimaihin.  Wikipedian mukaan Ownes on yhdysvaltalainen eläintieteilijä ja kirjailija, joka eli yli 20 vuotta Afrikassa, missä hän tutki Botswanan ja Sambian eläimiä miehensä Markin kanssa. Avioliiton kariuduttua 40 vuoden kuluttua Delia muutti Pohjois-Carolinan Ashevilleen vuoristoseudulle. Ei voi välttyä ajattelemasta, että kirjassa on paljon Owensia itseään; tarina sijoittuu pääasiassa 1940-1970-luvuille.

Esikoisromaanista ei odotettu bestselleriä, mutta siitä tuli vuoden 2019 myydyin teos Yhdysvalloissa. Where the Crawdads Sing -teoksesta on tekeillä myös elokuva. Siellä missä ravut laulavat -fraasi toistuu kirjassa pari kertaa; kirja päättyy alkuperäisteoksen nimeen viitaten. Kansitekstin mukaan kirja on murhamysteeri, kasvukertomus ja villin luonnon ylistys. Luultavasti monen lukijan mielestä teoksessa on liikaa biologiaa ja Kya-tytön kasvutarinaa sekä runoja. Rakenteellisesti liikkuminen vuorotellen kahdessa ajassa keventää lukukokemusta. Ja tapahtumat sijoittuvat menneisyyteen, joten lukija on turvallisen etäällä yhdysvaltalaisesta yhteiskunnasta ja sen ongelmista. Eristäminen ja eriarvoisuus ovat toki läsnä nytkin ja kaikkialla maailmassa.

Lisätietoja: 

https://www.wsoy.fi/kirja/delia-owens/suon-villi-laulu/9789510446003

https://fi.wikipedia.org/wiki/Delia_Owens 

Auringon sisar

Lucinda Riley: Auringon sisar: Electran tarina (2020)

Seitsemän sisarta -sarja ei esittelyjä kaipaa. Luin kuudennen osan viidessä päivässä (pikalaina), mikä tarkoitti lähemmäs kahtasataa sivua per päivä. Juonikuviot olivat edellisistä osista tuttuja ja nyt seikkailtiin New Yorkin ja Lontoon ohella Keniassa. 

Vuoteen 2008 sijoittunut nykyisyys ei kiinnostanut minua, mutta brittiläiset siirtolaiset 1900-luvun alkupuolella Keniassa olivat kiinnostavia. Rakkauden ja äitiyden ohella kirjassa käsiteltiin rasismia ja syrjintää. Tämä kuudes osa veti yhteen aiemmat tarinat ja se päättyi siihen, kun sisarukset olivat kokoontumassa yhteen. Kadonneen, seitsemännen sisaren tarinaa odotellen...

Lisätietoja:

https://www.bazarkustannus.fi/kirja/auringon-sisar/

The Moon Sister

Lucinda Riley: The Moon Sister: Tiggy´s story (2018)

Lucinda Rileyn (s. 1967) Seitseman sisarta -sarja tuskin kaipaa esittelyjä. Lainasin englanninkielisen teoksen, koska Kuun sisar -teos ei ollut saatavana kirjastosta. Kirjan luki sujuvasti ja fonttikoko oli ilahduttavan iso ja rivistys väljä. Juonenkulultaan kirja oli kuten muutkin sarjan osat: nuori nainen etsii juuriaan ja löytää rakkauden. 

Nyt ei ole kuin Auringon sisar: Electran tarina ja Kadonnut sisar: Meropen tarina lukematta. Sarjan viimeinen osa ilmestyy suomeksi 31.5.2021. 

Lisätietoja:

https://www.bazarkustannus.fi/kirjailijat/lucinda-riley/

Hypnotisoija

Lars Kepler: Hypnotisoija: Black edition (2019)

Lars Kepler (kirjailijapariskunta Alexander Ahndoril (s. 1967) ja Alexandra Coelho Ahndoril (s. 1966)) on kaikille dekkarin lukijoille tuttu nimi. Minä päätin tutustua kohuttuun Joona Linna -sarjaan lukemalla  ensimmäisen osan Hypnotisoija (suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 2010). Kirjasta oli lainattavissa uudistettu Black edition, jossa toimintaa on tiivistetty, lukuja rytmitetty tarkemmin, ja etsivä Joona Linnan roolia terävöitetty. Tehokkaampi laitos on syntynyt korostamaan suomalaisen Joona Linnan roolia; alunperin hänen ei pitänyt nousta ns. pääosaan.

Sarjassa olisi luettavissa ainakin kuusi seuraavaa osaa. En tiedä, luenko ne. Hypnotisoija ei kirjallisesti ollut mitenkään erinomainen, vaan jankkaava ja hyvin ruotsalainen kirjoitus. Kirja oli kuitenkin nopealukuinen. Siinä oli nähtävissä yhteiskuntakritiikkiä, kuten muissakin pinnalle nousseissa ruotsalaisdekkareissa. 

Lisätietoja:

https://www.tammi.fi/kirja/lars-kepler/hypnotisoija-black-edition/9789520412630

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hypnotisoija 

Dioraama

Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama (2019)

Hakkaraisen (s. 1979) neljäs romaani jatkaa edeltäjänsä jalanjälkiä, mutta nyt sanatulva on vuolaampi ja kertomus sirpaleisempi. Minulta meni lukea satakunta sivua ennen kuin sain jäsennettyä lukemaani jollain tavalla. Mukavaa oli lukea "biologisesta museosta", joka muistutti Helsingin yliopiston Elukkaa. Museo sijaitsi kuitenkin viittauksista päätellen Turussa.

Dioraamaa voi suositella kaikille, jotka pitävät sanoista ja lukemisesta. Juonivetoinen lukeminen ei oikein onnistu, kun tarina on sirpaloitu ja juonta ympäröi tietotulva nykymaailmasta. 

Lisätietoja: 

https://www.tammi.fi/kirja/anna-kaari-hakkarainen/dioraama/9789520408237

https://kiiltomato.net/anna-kaari-hakkarainen-dioraama/ 

Kerrostalo

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo (2019)

Kerrostalo on Kuisman (s. 1978) viides romaani ja Finlandia-kirjallisuuspalkintoehdokas. Teoksessa on lyhyitä leikkauksia eri henkilöiden elämään kerrostalolähiössä. Mukana on vanhuksia, keski-ikäisiä, nuoria aikuisia ja lapsia. Äkkiseltään liian paljon nimiä, jotka kytkeytyvät toisiinsa. Lähiöissä asuneena sijoitin itseni vanhuslukijaksi ja muistelin vanhoja hyviä aikoja. Tuolloin rikollisuus, alkoholisimi, huumeet, perheväkivalta ja kaltoinkohtelu eivät koskettaneet suoraan minua, vaikka lähiössä tapahtui silloinkin kaikenlaista. 

Kerrostalon lähiökuvaus rankkenee kohti loppuhuipentumaa. Tiettyihin henkillöhahmoihin kiintyy, ja heille toivoo hyvää. Ihmettelin, kuinka kerrostalossa saatetaan pitää bileitä kellon ympäri. Oman käsitykseni mukaan häätö uhkaa vähemmästäkin metelöinnistä. 

Kuisma kirjoittaa hyvin, ja tekisi mieli tutustua hänen aiempiin romaaneihinsa, joissa on samoja teemoja kuin Kerrostalossa. Kerrostalo ei avannut silmiäni lähiöelämän reaaliteeteille, mutta sai miettimään yhteiskuntamme tilaa.

Lisätietoja: 

https://like.fi/kirjat/kerrostalo/

https://like.fi/kirjailijat/hanna-riikka-kuisma/ 

Koirapuisto

Sofi Oksanen: Koirapuisto (2019)

Sofi Oksasen (s. 1977) Koirapuisto on ajankohtainen teos: televisiosta tuli muutama viikko sitten dokumentti Ukrainan sijaissynnyttäjistä. Itselleni Oksasen teksti on yleensä liian ahdistavaa, ja tämäkin kirja jäi sivulle 132. Pitää lukea paremmalla ajalla loppuun.

Mukavaa oli lukea tutuista paikoista, kuten Helsingistä, ja ikävää epäoikeudenmukaisuudesta ja kärsimyksestä. Se, mitä ehdin lukea naisen ja miehen välisestä rakkaussuhteesta, tuntui epäuskottavalta muuhun tekstiin verrattuna. Kun tietää A:n ja O:n, ei jaksa kiinnostua siitä, mitä tapahtui niiden välissä. 

Lisätietoja:

https://like.fi/kirjat/koirapuisto/

http://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2019/10/sofi-oksanen-koirapuisto_7.html 

Vesileikit

 Cristina Sandu: Vesileikit (2019)

Sandun (s. 1989) Valas nimeltä Goliat (2017) oli Finlandia-ehdokkaana. Vesileikit-teoksessa on samanlaista toisen maan kuvausta, toiseutta, kuin kirjailijan esikoisteoksessakin, mutta nyt kieli tai kielet ovat perinteitä keskeisempiä. Aluksi ajattelin, että lyhyet kertomukset erinimisistä naisista eri puolilla maailmaa nivoutuvat yhteen miesten ympärille, ja että naisten on parasta pitää yhtä kovassa maailmassa.

En aivan käsittänyt teosta, mutta sen rakenne oli hyvä. Vesileikit ei olisi toiminut yhtä hyvin perinteisenä novellikokoelmana.  118-sivuisen kirjan lukee nopeasti, mutta välillä pysähdyin miettimään sanoja ja tapahtumia. Tiivis teksti toimi, vaikkei tarinoihin voinut uppoutua kuten Valas nimeltä Goliat -teokseen.

Lisätietoja:

https://otava.fi/kirjailijat/cristina-sandu/

https://kirsinbookclub.com/2019/11/cristina-sandu-vesileikit-pieni-kirja-suuri-keskustelu/ 

Kaarnan kätkössä

Sini Helminen: Kaarnan kätkössä: metsän kirja (2017)

Sini Helminen (s. 1987) on hollolalainen kirjastonhoitaja, joka on saanut nimensä sinipiikojen mukaan. Hänen esikoisteoksensa avaa Väkiveriset-sarjan, joka yhdistelee suomalaista mytologiaa nuorten elämään. Lukukokemus oli kuin Twilight-sarjaan tutustuminen, mutta vampyyrien sijaan kirjassa seikkailee metsän väki: metsänneidot, sinipiiat, hiidet ja muut metsän asukit.

Kirjailija on selvillä nuorten mielenkiinnon kohteista, ja hän sujauttaa tekstiin viittauksia kirjallisuuteen. Kirja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille. Blogien mukaan kirja sopii vähän lukevallekin, koska se on lyhyt (216 s + latinankielisten otsikoiden käännökset). Itse tutustuin lukunäytteeseen etsiessäni kaunokirjallista tekstiä esimerkiksi selkokielikurssille.

Sarjan ensimmäinen osa herätti sen verran kiinnostusta, että etsin seuraavat osat: Kiven sisässä (2018), Veden vallassa (2018) ja Maan povessa (2019). Sarjassa eivät seikkaile aina samat päähenkilöt, mikä on ymmärrettävää, koska esim. Kaarnan kätkössä -osa päättyi siten, että siitä olisi ollut vaikea jatkaa suoraan eteenpäin. Neljännessä osassa aiempien osien henkilöt saatetaan yhteen, ja tarina päättyy.

Lisätietoja:

https://www.myllylahti.fi/kirjat/scifi/kaarnan-kaetkoessae-detail

https://sinihelminen.com/ 

 

 

Viiden meren kansa

 Risto Isomäki: Viiden meren kansa (2018)

Isomäki (s. 1961) on kirjoittanut paljon ympäristöstä ja luonnosta, mutta omien sanojensa mukaan vähän Kalevalasta. Viiden meren kansa -teoksessa Isomäki sivuaa kalevalaista mytologiaa kertoessaan suomalaisten juurista tuhansien vuosien takaa kohti tätä päivää. 

Itseäni viehätti Saaremmaalla sijaitsevan Kaalijärven kuvaukset, koska olen käynyt paikalla. Muutenkin pidin tarinoista, vaikka viimeisimmät ristiretkikuvaukset olivatkin lohduttomia. Ei ollut onnellinen loppu?

Historiamme muinaiskertomukset heräävät eloon tässä kirjallisessa arkeologiassa 11 000 vuoden ajalta, kuten takakansi lupaa. Olemme luonnon armoilla - vielä nykyäänkin.

Lisätietoja:

https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/viiden-meren-kansa/

https://kalmistopiiri.fi/2020/06/19/11-000-vuoden-fantasiamatka-arvostelu-risto-isomaen-romaanista-viiden-meren-kansa/ 

https://yle.fi/uutiset/3-11350350

Kuka murhasikaan rouva Holmin?

Terttu Autere: Kuka murhasikaan rouva Holmin? (2014)

Terttu Autere (s. 13.8. 1941) avaa dekkarikirjailijan uransa teoksella Kuka murhasikaan rouva Holmin? Tapahtumat sijoittuvat samaan pikkukaupunkiin kuin kirjailijan aiemmat romaanit. Alussa esitellään tiuhaan tahtiin pariskuntia ja muita henkilöitä. Jos on lukenut aiemmat kirjat, ei alku haittaa, mutta jos ei, vyöry voi tuntua raskaalta. 

Olen lainannut teoksen aiemminkin ja silmäillyt sen läpi, kun en jaksanut paneutua lukemiseen. Nyt maltoin mieleni ja luin kirjan kannesta kanteen. Agatha Christien romaanit tulivat mieleen; ja luonnollisesti Waltarin Kuka murhasi rouva Skrofin? (1939). Kirjassa eletään 30-lukua, jolloin naimisissa olevien naisten työssäkäynti oli vielä harvinaista. Opettajia ja koulumaailmaa kirjassa kuvataan paljon. Ehkäpä sen takia, että kirjailijalle opettajuus on tuttua.

Autere on sijoittanut seuraavat dekkarinsa eri kaupunkeihin. Otavan kustantamana ilmestyi vuonna 2016 jatkoa lääninetsivä Juhani Kuikan tutkimuksille kirjassa Kuolema Eedenissä. Vuonna 2017 ilmestyi Kaunis mutta kuollut, vuonna 2019 Kuokkavieraana kuolema ja vuonna 2020 Sen edestään löytää.

Lisätietoja:

https://www.hamewiki.fi/wiki/Terttu_Autere

http://www.dekkaripaivat.fi/node/916 

Tiikkipuulehdon arvoitus

David Casarett: Tiikkipuulehdon arvoitus (2017)

Muistaakseni David Casarettin edellinen kirja Kuolema Kukko-onnen majatalossa (2016) jäi minulta lukematta, vaikka olen kirjasta tänne kirjoittanutkin. Turhauduin Ladarat Patalungin kuvailuun ja siihen, ettei kertomus edennyt, ja selailin kirjan läpi.

Nyt jaksoin lukea lähes jokaisen sanan. Tarina käynnistyi ripeämmin, kun kehykset olivat jo olemassa. Mukaan juoneen pääsi vaivattomasti kirjailijan kerratessa edellisen osan tapahtumia. Valitsin tämän kirjan kannen perusteella: kaipasin jotain vihreää ja lämmintä. Thaimaa oli hyvä matkakohde, vaikka en oikein ymmärräkään kaikkea Ladaratin mielenmaisemasta. 

Kirja toi mieleen muut "hyväntuulen dekkarit", kuten Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe tutkii -sarjan. Chiang Main eettinen etsivätoimisto 2 -sarja ei kuitenkaan ole saanut jatko-osaa, mitä en hirveästi ihmettele. Kirjailijan kotisivut on päivitetty viimeksi vuonna 2016, ja jostain muistan lukeneeni, että kirjailija sairastaa syöpää. Ehkä muistan väärin, mutta ainakin hän on palliatiivisen hoidon ylilääkäri Yhdysvalloissa.

Lisätietoja: 

https://otava.fi/kirjat/tiikkipuulehdon-arvoitus-3/