Raija Hautala: Seuraa minua (2015)
Luin Hautalan (s. 1950) esikoisromaanin Lähtö (2013) viitisen vuotta sitten ja nyt luin toisen, itsenäisen osan, Seuraa minua. Paljon olen unohtanut esikoisromaanin juonesta, joten jatkoromaanin Elisabeth oli kuin uusi tuttavuus. Viime vuonna kirjailijalta julkaistiin Olemassa olematta, joka jatkaa edellisten teosten teemoilla, mutta eri henkilöhahmoilla.
Seuraa minua -kirjaa oli työlästä lukea, kun keskushenkilön jokainen ajatus oli kirjoitettu auki ja ajatukset olivat toistuvasti niitä samoja. Ulkoisia tapahtumia oli vähän, enkä oikein päässyt selvyyteen, mikä oli juonen punainen lanka. Elisabeth matkustaa Kanadaan enoaan tapaamaan ja pysyttelee Kanadassa epämääräisen ajan suunnitellen koko ajan paluuta Suomeen. Outo teos, joka ei puhutellut minua juuri lainkaan.
Lisätietoja:
https://www.bod.fi/kirjakauppa/seuraa-minua-raija-hautala-9789523184565
http://www.paijat-hamewiki.fi/wiki/Raija_Hautala
https://www.tornikustantamo.fi/olemassa-olematta-p-1118.html
torstai 28. helmikuuta 2019
maanantai 18. helmikuuta 2019
Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (2018)
Sisko Savonlahti on 36-vuotias toimittaja, jonka esikoisteos Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on ollut kirjaston varatuimpien listalla pitkään. Kirja oli Helsingin Sanomien esikoiskirjallisuuspalkintoehdokkaana. Odotin mielenkiinnolla, mitä pinkkikantinen kirja sisältää.
Aluksi kirja tuntui sietämättömältä chick-lit:iltä, mihin olen aivan liian vanha lukija. Sitten löysin samaistumispintaa päähenkilöstä ja nautin sujuvasta tekstistä ja siitä, ettei oma elämäni ollut niin solmussa kuin päähenkilöllä. Päähenkilön elämän prioriteetit olivat nuoren kaupunkilaisen arvoja, minkä vuoksi teosta on sanottu sukupolvikuvaukseksi tai lyhyesti "300 sivua ulinaa". Päähenkilö todellakin valittaa suurimman osan aikaa ja on kammottava kakara, mutta hän pyrkii muuttumaan ja olemaan "hyvä ihminen". Teos kattaa vuoden ajanjakson ja lopussa on nähtävissä toiveikkaampi tulevaisuus.
Lisätietoja:
https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512411412/ehka-tana-kesana-kaikki-muuttuu/
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/11/15/esikoiskirjailija-sisko-savonlahti-on-menestynyt-luuseri-joka-antaa-aanen
http://siskosavonlahti.com/

sunnuntai 17. helmikuuta 2019
Java-ohjelmointi
Mika Vesterholm, Jorma Kyppö: Java-ohjelmointi (2018)
Java-ohjelmointi-opus (Alma Talent) on jo 10. uudistettu painos. Selailin sitä ymmärtääkseni paremmin ohjelmoinnin perusteita. Teos on kattava ja lähtee aivan alkeista. Tekstiä on paljon, kuten esimerkkejäkin. Harmillisesti teoksesta puuttuvat huomiovärit ja muut "piristeet". Minun oli vaikea erottaa oikea ratkaisu väärästä, kun koodin läheisyydessä luki vain huomautuksia ( \ EI näin \ ei toimi \toimii ). Muuten teos oli yhtenäinen ja selkeä.
Selailin myös Docendon Java-peruskirjaa (2010), joka aluksi tuntui selkeältä, mutta joka hyppäsi pian edistyneempään ohjelmointiin. Sama ongelma oli Juha Peltomäen Pieni Java 8 -kirjassa (2014, BoD). Päädyin siihen, että ohjelmointiopas on parhaimmillaan, kun se on verkkokirjana tai verkossa muuten luettavana.
Lisätietoja:
https://www.kirjastot.fi/kysy/loytyyko-mitaan-kirjaa-jossa-kerrottaisiin

Lasitehdas
Katja Lahti: Lasitehdas (2018)
Katja Lahden (s. 1974) esikoisromaani on kertomus kahdesta erilaisesta perheestä, jotka joutuvat kohtaamaan toisensa olosuhteiden pakosta eli kun lapset rakastuvat toisiinsa. Perheiden taustoja kartoitetaan 70-luvulta tähän päivään vuoroin kunkin keskushenkilön näkökulmasta. Lasitehdas on köyhien työllistäjä, mutta samalla vertauskuva ihmisistä: "Lasista ei näe päältäpäin, miten se on valmistettu. Hillopurkit ja sampanjalasit voivat olla samaa ainetta - tai sitten eivät. Se selviää vain sulattamalla." En oikein ymmärtänyt kursiivilla kirjoitettuja lasitehdaskatkelmia kunkin osan alussa. Ne tuntuivat päälleliimatuilta eikä minulle selvinnyt, kuka niissä oli äänessä.
Lahden teoksessa on paljon aineksia, joita olisi voinut tiivistää. Nyt köyhän ja rikkaan perheen elämän erilaisuutta alleviivataan kaksinkertaisella viivalla. Hyvin samaistuttavalta tuntui puolisoehdokkaan esittely vanhemmille tai se, kun vanhemmat tapaavat toisensa. Jokainen perhe on erilainen ja perhekulttuurit törmäävät joka tapauksessa. On sääli, etteivät vähävaraisten perheiden lapset voi harrastaa tai opiskella sitä mitä haluaisivat. Luokkayhteiskunta on ja pysyy, mutta nuoret kaatavat raja-aitoja?
Lisätietoja:
https://kustantamo.sets.fi/kirja/lasitehdas/
https://seura.fi/ilmiot/tarinat/kirjailija-ja-bloggari-katja-lahti-tuntee-luokkataustan-mahdin-kaavin-aina-leipapalalla-margariinipurkit-tyhjiksi/

sunnuntai 10. helmikuuta 2019
Rouva C
Minna Rytisalo: Rouva C (2018)
Minna Rytisalo (s. 1974) on äidinkielenopettaja ja kirjalilija. Hänen esikoisteoksensa Lempi (2016) oli useiden kirjallisuuspalkintojen ehdokkaana ja voittajana. Toinen romaani, Rouva C, on fiktiivinen kertomus Minna Canthin elämästä Jyväksylässä vuosina 1863 - 1880. Minna Johansson muuttaa Kuopiosta Jyväskylään opettajaseminaariin, tapaa tulevan aviomiehensä, menee naimisiin, saa lapsia ja alkaa kirjoittaa lehtiin. Aviomies tukee ailahtelevaa vaimoaan, joka ei oikein sovi naisenmuottiin. Teoksen lopussa Minna muuttaa takaisin Kuopioon. Minna Canthin aika Jyväskylässä oli minulle historiasta vierasta aikaa: yhdistän hänet aina Kuopioon.
Rytisalo kirjoittaa minnamaiseen tyyliin välillä vaimon ja välillä miehen näkökulmasta. Aikakauden yhteiskunta ja sen epäkohdat tulevat ilmi ja näitä kokemuksiaan Minna Canth käyttää kirjallisessa tuotannossaan. Kirja kuvaa hyvin myös naiskirjailijan asemaa ja työtä. Kansallisbibiliografiassa lukee: "Tarkiainen kiitti Canthia toteamalla, että tämä oli harvinaisen selväpäinen ja tarmokas ollakseen nainen."
Rouva C:tä on hehkutettu mediassa, joten odotin tältä teokselta paljon. Odotin enemmän elämäkertaa kuin avioliiton aikaista kuvausta. Paljon ajattelemisen aihetta mm. naisen asemasta ja mahdollisuuksista teos herätti. Onko Minna Canthin ajoista päästy kovinkaan pitkälle?
Lisätietoja:
https://areena.yle.fi/1-50054484
https://www.koillissanomat.fi/uutisetkulttuuri/minna-rytisalo-sai-gummeruksen-kaarlen-palkinnon-rouva-csta-6.226.464731.0095800a43
https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/2816

maanantai 4. helmikuuta 2019
Loistava ystäväni
Elena Ferrante: Loistava ystäväni - lapsuus ja nuoruus (2017)
Ferranten napolilaissarja on ollut jo pidemmän aikaa ilmiö kirjamaailmassa. Sain viimein sarjan ensimmäisen osan lainattua kirjastosta. Odotukset olivat korkealla ja ihan laadukasta luettavaa kirja oli. Minulta kesti kolmisen viikkoa lukea Loistava ystäväni, kun oli kaikenlaista muuta puuhaa eikä illalla enää jaksanut tarttua ei niin kiehtovaan kirjaan.
Elenan ja Lilan elämää seurataan kymmenisen vuotta heidän kasvaessaan 6-vuotiaista 16-vuotiaiksi. Teos on paljolti Elenan sisäistä puhetta, josta nousee esiin paitsi ystävyys ja rakkaus niin myös kateus ja kilpailu Napolin laitaosassa joskus 50-60-luvuilla. Elena on ns. "kouluviisas" ja Lila luontaisesti lahjakas kaikessa mihin ryhtyy.
Elenan ja Lilan tarinaa seurataan neljässä osassa, joten tämä ensimmäinen osa on rakenteellisesti hieman hatara. Kirja alkaa nykypäivästä, Lilan katoamisesta, ja lähtee Elenan muisteluna lapsuudesta kohti nuoruutta. Opiskelu ja kirjoittaminen ovat molemmille tytöille tärkeitä asioita, mutta vain toinen pääsee kehittämään taitojaan kouluun. Epätasa-arvo, köyhyys, Italian historia ja rehellisen tarkka sisäisen kehityksen kuvaus kulkevat tarinassa mukana.
Lisätietoja:
https://kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/kulttuuri/elena-ferrante-ja-napoli-sarja-hurmaavat-kotiliesi-arvioi-menestyssarjan/
https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/tv/elena-ferranten-huippusuosittu-kirjasarja-nahdaan-pian-tv-versiona-5

Tilaa:
Kommentit (Atom)