Väärä vainaja

Tuija Lehtinen: Väärä vainaja (2016)

Tuija Lehtinen (s. 1954) on tunnettu kirjailija Suomessa. Hänen ensimmäinen dekkarigenreen luettu teoksensa Väärä vainaja ilmestyi vuonna 2016. Erja Revon tutkimuksia -sarja on sen jälkeen jatkunut teoksilla Viesti menneisyydestä (2017) ja Kuollut jättää jäljen (2018).

Eläkkeellä oleva entinen poliisi Erja Repo on hieman kliseemäinen hahmo: yksineläjä, isokokoinen ja itsenäinen, palapelejä ja moottoripyöriä harrastava ns. hyvä jätkä. Väärässä vainajassa suurin osa henkilöistä on iäkkäitä, joten teoksessa luonnollinen kuolema on läsnä murhien lisäksi. Tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiseudulle ja väkivalta kirjassa lisääntyy loppua kohti. En oikein osaa sanoa, pidinkö vai enkö tästä kirjasta.


Lisätietoja:

https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_4347693 

Noitapeili

Mila Teräs: Noitapeili (2016)

Mila Teräs (s. 1975) aloittaa Salainen kirjasto -sarjan teoksellaan Noitapeili (2016). Sarjan toisessa, itsenäisessä osassa Kadonnut kaupunki (2019) Hugo ja Lydia jatkavat seikkailujaan. Kirjasto ja lukeminen ovat keinoja päästä ihmeellisiin maailmoihin, niin kirjailija tuntuu painottavan. Noitapeili on saturomaani 11-vuotiaista kaveruksista, jotka löytävät salaisen kirjaston ja noitamaailman. Tunnelma on samanlainen kuin harry pottereissa, monisanainen ja jännittävä. Aikuinenkin pystyy teoksen lukemaan.

Kirjastossa oli Mila Teräksen tuotantoa esillä ja aluksi silmäilin teosta Jäljet – romaani Helene Schjerfbeckistä (2017). Viime aikoina on tullut luettua paljon taiteilijoista, joten luettavaksi valikoitui Noitapeili. Olen aiemmin lukenut Teräkseltä Tyttö tulevaisuudesta (2004) -nuortenromaanin, josta pidin. Hyvä suomi ja mielenkiintoinen tarina ovat kirjailijan vahvuuksia.

Lisätietoja:

https://otava.fi/kirjailijat/mila-teras/

http://www.lukukeskus.fi/kirjailijavierailut/kirjailijat/teras-mila/

https://sites.google.com/site/milateras/kuulumisia/noitapeili-kirjatraileri

Elä rohkeasti

Jojo Moyes: Elä rohkeasti (2018)

Lainasin Moyesin (s. 1969) trilogian päätösosan, Elä rohkeasti, kirjastosta pikalainana joulun ajaksi luettavaksi. Louisan ja Willin tarina saa teoksessa päätöksensä, mikä sopii minulle hyvin. Viimeiset sivut 500-sivuisesta kirjasta olivat pakkopullaa, kun Louisa Clark alkoi ottaa henkilöhahmona päähäni.

Elä rohkeasti on sujuvaa ja viihdyttävää viihdettä, jonka turvin pääsee kokemaan elämää New Yorkissa. Raharikkaiden elämästä tulee mieleen Dynastia-tv-sarja, mutta teoksessa kuvataan myös köyhien elämää. Hassulta tuntuu, että Louisa tuntee olevansa 28-vuotiaana vanha, kokenut aikuinen, mutta ei siltikään tiedä, mitä tahtoo.

Lisätietoja:

https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512410095/ela-rohkeasti/

https://www.menaiset.fi/blogit/elaman-keskivaiheilla/kirjaesittely-jojo-moyesin-ela-rohkeasti 

Mistä maailmat alkavat

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat (2017)

Haahtelan (s. 1972) kymmenes romaani on Mistä maailmat alkavat. Teos kertoo Visasta, jolle jo varhain herää kiinnostus kuvataidetta kohtaan. Visan elämää ja kehitystä kuvataiteilijana seurataan 1950-luvulta 2000-luvulle. Pidin 1950-60-lukujen kuvauksesta, koska se vastasi omia mielikuvia kyseisestä ajasta. 70-lukulaisuus on minulle vierasta ja 2000-luvulla vain käväistään kirjassa.

Visa on monella tavalla esimerkillinen mies, josta ei hirveästi parannettavaa löydy. Hän kuitenkin etsii totuutta ja samalla omaa isäänsä sekä kamppailee löytääkseen itsensä ihmisenä ja taiteilijana. Kuvataidehistoria ei kiinnosta minua yksityiskohtaisesti, joten ajoittain puuduin lukiessani teosta. Yhtymäkohtia kirjoittamiseen ja muun taiteen luomiseen kuitenkin löytyi, mikä piti mielenkiintoa yllä. Teoksessa viitataan Haahtelan edelliseen teokseen Tähtikirkas, lumivalkea (2013), joka sekin oli miehen kehitystarina.

Lisätietoja:

https://otava.fi/kirjailijat/joel-haahtela/

https://www.youtube.com/watch?v=PIDitFc5thA

https://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/arviot/3146434/Kirjaarvio+Valo+on+tie+Morandin+huoneeseen

Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa

Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa (2018)

Eeva Turusen (s. 1983) esikoinen voitti Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon tänä vuonna. Teoksen kieltä ja tuoretta ilmaisua kehuttiin, eikä syyttä. Oli hauska lukea yllättäviä, mutta tarkkoja sanavalintoja kesken ihmissuhdetarinan. Fragmentaalisuus tuntuu olevan päivän sana kirjallisuudessa ja tämä ilmenee teoksessa myös visuaalisesti. Aluksi lukemiseni oli työlästä, mutta oivaltavat sanavalinnat palkitsivat vaivan.

Teoksessa on seitsemän novellia, joissa kaikissa enemmän tai vähemmän neuroottinen päähenkilö huolestuu ja pelkää erilaisia asioita ja joissa ihmissuhteen toinen puolisko on rennompi ja sosiaalisempi yksilö. Pelkoihin ja neurooseihin saattoi hyvin samaistua. Mieleeni nousivat muistot opiskeluajoista. Teoksessa on paljon biologiaa (lintuja, muita eläimiä, luontoa, retkeilyä) ja arkkitehtuuria (värit, tilat, visuaalisuus, matematiikka) sekä nuoren ihmisen ihmissuhdehakemista (mistä pitää, mistä ei, epävarmuus). Nuoruus näkyi myös siinä, että kolmekymppinen kamppaili jo ikäkriisissä ja tunsi olevansa liian vanha!

Lisätietoja:

http://www.siltalapublishing.fi/kirja/329/

https://areena.yle.fi/1-50002192

http://www.kiiltomato.net/eeva-turunen-neiti-u-muistelee-niin-sanottua-ihmissuhdehistoriaansa/

Linnavuoren Tuuli

Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli (2017)

Johanna Valkama (s. 1982) jatkaa Metsän ja meren suku -sarjaansa Itämeren Auri (2016) -teoksen jatkeeksi teoksella Linnavuoren Tuuli (2017). Kolmas osa sarjaa on nimeltään Kaukosaarten Aino (2018).

Linnavuoren Tuulissa seikkailee ja löytää rakkautensa Aurin tytär Tuuli, joka mielii kilpineidoksi taisteluihin. Luin teoksen silmäillen ja dialogikohtiin pysähtyen, joten lukeminen oli nopeampaa ja sujuvampaa kuin ensimmäisessä osassa. Aina välillä jäin katsomaan kirjan kantta, jossa Tuuli vaikutti tutulta, joltain 80-90-lukujen julkkikselta.

Lisätietoja:

http://www.johannavalkama.com/p/kirjat.html

https://www.youtube.com/watch?v=DPcSrmBj8E8

https://otava.fi/kirjat/9789511317111/

Maakellarin salaisuus

Marja Aarnipuro: Maakellarin salaisuus (2017)

Kirjastossa käsiini osui Ikäneidon testamentti (2018), joka on toinen Aarnipuron kirjoittama Kaarina Riikonen ratkaisee -dekkari. Koska halusin perehtyä sarjaan ensimmäisestä osasta alkaen, lainasin Maakellarin salaisuus -kirjan. Kannen kuvasta tuli mieleen Tenhusen Kuolema savolaiseen tapaan (1976), mutta sisältö oli enemmän nykydekkarin oloinen. Lähinnä mieleeni tuli Lehtolaisen Maria Kallio -romaanit, koska niissäkin selostetaan poliisin työtapoja ja Marian yksityiselämää sekä mielenkiinnon kohteita.

Aarnipuro tuntuu kirjoittavan itselleen läheisistä aiheista, toimittajan työstä ja vaihdevuosi-ikäisen naisen elämästä. Dekkari on täynnä yksityiskohtaisia kuvauksia toimittajan työpäivästä, kuntoilusta, ruoanlaitosta ja lääkärillä käynnistä. Yritysjohtajan murhatutkimukset kulkevat verkkaisesti ja junnaavasti, ehkä todenmukaisesti Kaarina Riikosen (lähes tarpeettomana aisaparina rikostoimittaja Pekka Nyman) työelämässä.

Maakellarin salaisuudessa on hivenen liikaa Kaarina Riikosta tai oikeammin häneen liittyvää opettavaista tietoa. On mielenkiintoista lukea seuraava osa sarjaa. Onko toisessa osassa saman verran tavaraa ja palataanko Kaarinan keliakiaan ja vaihdevuosien hormonihoitoihin jatkossakin. Sinänsä oli helppo samaistua Kaarinaan ja hänen elämäänsä: yhtymäkohtia omaan elämään löytyi useita.

Lisätietoja:

http://www.lukukeskus.fi/kirjailijavierailut/kirjailijat/aarnipuro-marja/

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jannitys-vetaa-puoleensa-paatoimittajan-esikoisdekkari-syntyi-vilkkaasta-mielikuvituksesta/6470548#gs.9I_wxSA 

Sherlock Holmesin tytär

Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär (2018)

Goldberg (s. 1934) on sherlock holmesinsa lukenut ja luonut Doylen esikuvan mukaisen jatkon mestarisalapoliisin tarinalle. Sherlock Holmesin tytär on amerikkalaisen kirjailijan ensimmäinen suomennettu teos, eikä se ole vielä ehtinyt laajentua kirjallisuusblogimainintoja pidemmälle.

Minä olen lukenut Arthur Conan Doylen (1859 - 1930) tuotantoa sekä katsonut aiheeseen liittyvät tv-sarjat ja elokuvat. Goldberg kirjoittaa samalla tyylillä ja tunnelma on kuin tv-sarjassa (Uusi Sherlock 2010 - 2017). Poikkeuksena on se, että mestarisalapoliisina toimii Joanna Blalock. Tämä nostalginen teos saattaa olla liian hidastemoinen nykylukijalle, vaikka rikostapauksen rinnalla kulkee romanttinen sivujuoni. Voisin lukea jatkoa tarinalle, joka sopisi myös elokuvaksi tai tv-sarjaksi.

Lisätietoja:

https://www.bazarkustannus.fi/kirjailijat/leonard-goldberg/

https://www.bazarkustannus.fi/kirja/sherlock-holmesin-tytar/