David Casarett: Kuolema Kukko-onnen majatalossa (2016)
Kuolema Kukko-onnen majatalossa -kirjan kansi oli houkutteleva ja toi mieleen Tarquin Hallin Vish Puri -kirjasarjan. Kirja edusti ns. etnistä jännityskirjallisuutta; tapahtumapaikkana tällä kertaa Thaimaa ja sairaalamiljöö. Jo alkusivuilla teos toi mieleen myös Alexander McCall Smithin Mma Ramowtse -sarjan häviten vertailussa kirkkaasti.
Millä rahkeilla amerikkalainen saattohoitospesialisti Casarett kirjoittaa thaimaalaisesta elämästä ja esimerkiksi erilaisista hymyistä? Samanlaisilla kyvyillä kuin McCall Smith Botswanasta? Minun oli vaikea keskittyä kirjan maailmaan ja päähenkilön, hoitoeetikon, ajatuksenjuoksuun. Jotenkin takaperoiselta ja oudolta teksti tuntui. Juonikuviot olivat ennalta-arvattavia ja Chiang Main eettinen etsivätoimisto -alanimeke matki tunnetumpaa sarjaa tökerösti. Casarett on kirjoittanut joitain osuvia havaintoja amerikkalaisista ja muista kansallisuuksista, mutta muuten teksti oli vain tekstiä. Olisiko kirja ollut uskottavampi ei-amerikkalaisen kirjoittamana? Kirjailijan työmatkojen puitteissa hankittu tietämys Thaimaasta tuntui pinnalliselta, vaikka oma tietämykseni kyseisestä maasta on vielä ohuempaa.
Kuolema Kukko-onnen majatalossa on saanut jatkoa kirjassa Tiikkipuulehdon arvoitus (2017). Suomentaja on vaihtunut ja ehkä lukukokemus on myönteisempi, kun tietää, mitä odottaa.
Lisätietoja:
https://otava.fi/kirjat/9789511303923/
https://www.casarett.com/
http://dekkarinetti.tornio.fi/index.php?p=Syksy2017#Casarett,%20David
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti