Itämeren Auri

Johanna Valkama: Itämeren Auri (2016)

Tuttavani kehui Johanna Valkaman (s. 1982) Itämeren Auri -kirjaa, joten pitihän minunkin tutustua tähän keskiaikaan sijoittuvaan Metsän ja meren suku -kirjasarjaan. Itämeren Auri on Valkaman esikoisteos ja kirjasarja on jatkunut kirjoilla Linnavuoren Tuuli (2017) ja Kaukosaarten Aino (2018).

Itämeren Aurissa minua kiinnostivat parantajan menetelmät sekä historia yleensä. Toki romantiikka ja seikkailut miellyttivät myös. Valkama on keskittynyt enemmän kulttuuriin ja mytologiaan kuin esimerkiksi Kristiina Vuori, joka on suorasanaisempi ja ehkä ronskimpi kuvauksissaan. Hyppelin jonkin verran tekstikohtien ohi lukiessani Itämeren Auria. Loitsujen lukeminen jäi vähiin, kun olin kiinnostunut enemmän toiminnasta. Valkama kuvaa hyvin ja uskottavasti keskiaikaista elämää Hämeessä ja muualla Pohjolassa.

Lisätietoja:

https://otava.fi/kirjat/9789511306962/

http://www.johannavalkama.com/p/kirjat.html

https://www.youtube.com/watch?v=pgHH0CnoA9g

Kuolema Kukko-onnen majatalossa

David Casarett: Kuolema Kukko-onnen majatalossa (2016)

Kuolema Kukko-onnen majatalossa -kirjan kansi oli houkutteleva ja toi mieleen Tarquin Hallin Vish Puri -kirjasarjan. Kirja edusti ns. etnistä jännityskirjallisuutta; tapahtumapaikkana tällä kertaa Thaimaa ja sairaalamiljöö. Jo alkusivuilla teos toi mieleen myös Alexander McCall Smithin Mma Ramowtse -sarjan häviten vertailussa kirkkaasti.

Millä rahkeilla amerikkalainen saattohoitospesialisti Casarett kirjoittaa thaimaalaisesta elämästä ja esimerkiksi erilaisista hymyistä? Samanlaisilla kyvyillä kuin McCall Smith Botswanasta? Minun oli vaikea keskittyä kirjan maailmaan ja päähenkilön, hoitoeetikon, ajatuksenjuoksuun. Jotenkin takaperoiselta ja oudolta teksti tuntui. Juonikuviot olivat ennalta-arvattavia ja Chiang Main eettinen etsivätoimisto -alanimeke matki tunnetumpaa sarjaa tökerösti. Casarett on kirjoittanut joitain osuvia havaintoja amerikkalaisista ja muista kansallisuuksista, mutta muuten teksti oli vain tekstiä. Olisiko kirja ollut uskottavampi ei-amerikkalaisen kirjoittamana? Kirjailijan työmatkojen puitteissa hankittu tietämys Thaimaasta tuntui pinnalliselta, vaikka oma tietämykseni kyseisestä maasta on vielä ohuempaa.

Kuolema Kukko-onnen majatalossa on saanut jatkoa kirjassa Tiikkipuulehdon arvoitus (2017). Suomentaja on vaihtunut ja ehkä lukukokemus on myönteisempi, kun tietää, mitä odottaa.

Lisätietoja:

https://otava.fi/kirjat/9789511303923/

https://www.casarett.com/

http://dekkarinetti.tornio.fi/index.php?p=Syksy2017#Casarett,%20David

Eikö vieläkään hyviä uutisia?

Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia? (2013)

Tutustuin Kate Atkinsonin (s. 1951) Jackson Brodie -sarjaan ensimmäisen kerran keväällä 2014 ja toisen osan luin keväällä 2015. Saatuani käsiini kolmannen osan, Eikö vieläkään hyviä uutisia? (2013), kirjailijan aiemmat teokset palautuivat osittain mieleen, mutta esimerkiksi kaikkia Jackson Brodien elämänvaiheita en enää muistanut. Tekstin tyyli ja juonikuviot olivat entisellään. En ehkä kuvaisi kirjaa hauskaksi, mutta se oli kepeän sarkastinen. Lopussa asiat olivat osapuilleen yhtä hyvin kuin alussakin.

Atkinson kirjoittaa ns. älykästä jännityskirjallisuutta ja nostaa esille yhteiskunnallisia ongelmia ja yksilöpsykologisia asioita. Eikö vieläkään hyviä uutisia? kertoo naisiin ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta, äidittömyydestä ja yksinäisyydestä. Mietin teoksesta huokuvaa miesvihaa ja toistaalta miesten naisvihaa. Miehet ja naiset olivat aina vääränlaisia toisilleen, joko liian raakoja ja väkivaltaisia tai liian kilttejä ja ymmärtäväisiä. Ainoastaan päähenkilössä Jackson Brodiessa tuntui olevan sopivasti hyvää ja pahaa.

Joka lapsia ja koiria rakastaa (2015) on sarjan neljäs osa. Nimestä päätellen lapset ja koirat jatkavat tarinan keskiössä jatkossakin.

Lisätietoja:

https://kustantamo.sets.fi/kirja/eiko-vielakaan-hyvia-uutisia/

http://dekkarinetti.tornio.fi/index.php?p=AtkinsonKate_2