Eira Pättikangas: Vuodet kuin unta (2013)
Kurikkalainen Eira Pättikangas (s. 1940) kirjoittaa pohjanmaan murteella, mikä on minulle vierasta kieltä. Lukiessa varsin moni sana jäi perinpohjin ymmärtämättä, etenkin kun Vuodet kuin unta -romaani kuvaa 1800-luvun lopun pohjalaista agraariyhteiskuntaa, joka on teollistumassa ja kaupungistumassa. Suutarintytär Fiia menee kymmenvuotiaana lapsenlikaksi maalaistaloon ja kasvaa talossa päteväksi piiaksi. Vuodet vierivät kuin unessa tulevaisuutta odotellen, kunnes Fiia ottaa ohjat omiin käsiinsä.
Vuodet kuin unta -teos jatkaa itsenäisenä romaanina Jäljet veräjällä -kirjan tapahtumia. Tarina on kirjoitettu koskettavasti ja elävästi ja elämänmenoon vaikuttavia historiallisia tapahtumia on nivottu runsaasti kertomukseen mukaan. Nälkävuodet, kinkerit, kansakoulu, polkupyörä ja Vaasan puuvillaenkelit tulevat tutuiksi.
Luulenpa, että etenkin länsisuomalaiset pitävät Pättikankaan teoksista. Minulle kieli oli eksoottista, kun olen tottunut itämurteisiin.
Lisätietoja:
http://www.karisto.fi/kirjailija
http://www.karisto.fi/kirja
http://www.kirjasampo.fi
perjantai 28. heinäkuuta 2017
tiistai 25. heinäkuuta 2017
Vendela
Kaari Utrio: Vendela (1989, 2016)
Nuorena historialliset romaanit kuuluivat lempilukemistooni ja Kaari Utrion (s. 1942) romaanit tulivat tutuiksi. Ihailin Utrion tietämystä historiasta ja pahoittelin vain sitä, että kirjailija keskittyi mieluiten keskiaikaan, kun itseäni kiinnosti 1800-luvun loppupuoli. Vendela julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 1989, joten käyttämäni "mustikkasilmät"-kuvaus lukiossa eräässä tankarunossa ei voinut olla peräisin Vendelasta. Muistan lukeneeni Vendelan aiemmin, mutta luin sen silti uudestaan, koska halusin uppoutua historialliseen viihderomaaniin, jossa on onnellinen loppu.
Uuden painoksen kansikuvakaan ei häirinnyt liikaa, vaan nautin lukemistesta ja hetken paosta pois arjesta. Nuorena muistan ihmetelleeni Vendelan siveyttä ja käyttäytymistä; ensimmäistä suudelmaa sai odotella sivutolkulla! Nyt uudelleen luettuna keskiaikaisen aatelisneidon käytös oli minusta ymmärrettävämpää. Romaanin tapahtumapaikkoja Turusta Viipurin linnaan ja Kokemäelle olisi mukava tutkia tarkemminkin. Romaanissa seikkailee kuvitteellisten henkilöhahmojen ohella todellisia historiallisia henkilöitä, joihin voisi myös tutustua tarkemmin.
Lisätietoja:
http://www.kirjasampo.fi/
http://kaariutrio.fi/wp/?page_id=2
Lukunäyte kirjasta
Nuorena historialliset romaanit kuuluivat lempilukemistooni ja Kaari Utrion (s. 1942) romaanit tulivat tutuiksi. Ihailin Utrion tietämystä historiasta ja pahoittelin vain sitä, että kirjailija keskittyi mieluiten keskiaikaan, kun itseäni kiinnosti 1800-luvun loppupuoli. Vendela julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 1989, joten käyttämäni "mustikkasilmät"-kuvaus lukiossa eräässä tankarunossa ei voinut olla peräisin Vendelasta. Muistan lukeneeni Vendelan aiemmin, mutta luin sen silti uudestaan, koska halusin uppoutua historialliseen viihderomaaniin, jossa on onnellinen loppu.
Uuden painoksen kansikuvakaan ei häirinnyt liikaa, vaan nautin lukemistesta ja hetken paosta pois arjesta. Nuorena muistan ihmetelleeni Vendelan siveyttä ja käyttäytymistä; ensimmäistä suudelmaa sai odotella sivutolkulla! Nyt uudelleen luettuna keskiaikaisen aatelisneidon käytös oli minusta ymmärrettävämpää. Romaanin tapahtumapaikkoja Turusta Viipurin linnaan ja Kokemäelle olisi mukava tutkia tarkemminkin. Romaanissa seikkailee kuvitteellisten henkilöhahmojen ohella todellisia historiallisia henkilöitä, joihin voisi myös tutustua tarkemmin.
Lisätietoja:
http://www.kirjasampo.fi/
http://kaariutrio.fi/wp/?page_id=2
Lukunäyte kirjasta
sunnuntai 9. heinäkuuta 2017
Lentoa juoksuun
Kirsi Valasti & Timo Vuorimaa: Lentoa juoksuun: harjoittele oikein, kehity ja nauti (2013)
Olisi ehkä pitänyt perehtyä aiemmin Lentoa juoksuun -teokseen, sillä eilisestä puolimaratonista oli nautinto kaukana. Nukuin huonosti, jännitin ja panikoin juoksua etukäteen. Heräsin edeltävänä päivänä kauhistuneena, että tänään pitää juosta. Mikä helpotuksen tunne, kun oivalsin, että juoksu on vasta huomenna! Juoksupäivänä huokailin ja panikoin edelleen. Kunto oli parempi kuin viime vuonna (10-11 km normilenkki 7 min paremmin kuin viime vuonna), mutta yritin olla ajattelematta mahdollisuutta parantaa aikaa. Kunhan maaliin asti päästään, hyvä niin.
Eilisessä suorituksessa ei ollut mitään muuta hyvää kuin se, että hölkkäsin maaliin asti tuotekassin saamisen voimalla (olisinko keskeyttäneenä saanut tuotekassin?). Olin lähdössä omalla tasollani kärjessä, joten en päässyt ohittamaan ketään, mikä poikkesi edellisvuosista. Neste hölskyi mahassa ja loppumatkasta kärsin happamista röyhtäisyistä. Kahden tunnin komea kirittäjäjänis hävisi näköpiiristäni 15 kilometrin kohdalla. Viimeiselle kierrokselle lähtiessäni katsoin kelloa ja laskin, että paska aika tulee, vaikka juoksisin miten kovaa. En enää muistanut, että lähtö oli myöhästynyt ja oikeasti minulla olisi ollut saumoja kahden tunnin alitukseen. Luulo huonosta loppuajasta vei viimeisimmänkin motivaation ja raahustin maaliin pettyneenä. Oikeasti hölkkäsin vain yhden minuutin huonompaan aikaan kuin viime vuonna. Aika oli 2.01, kun odotin, että se olisi ollut 2.15 tai enemmän. Vielä aamulla väsyneenä herätessä ajattelin, ettei juostessa aivoja tarvita, kunhan jalat liikkuvat. Käytännössä minulla eivät toimineet aivot eivätkä jalat, juoksu ei lähtenyt missään vaiheessa rullaamaan ja juoksemisesta oli nautinto kaukana.
Eilinen oli hyvä opetus siitä, että mieliala vaikuttaa paljon juoksuun. Vaikka olin tekemässä itselleni hyvää ja nautinnollista juoksua, rupesin unelmoimaan hyvästä loppuajasta ja vertaamaan itseäni muihin. Masennuin, kun muut ohittivat minut. Olin ensimmäisen kierroksen jälkeen kuntosarjassa 4., ja sijoitukseni tippui kierros kierrokselta aina pykälän alemmaksi 7.:ksi kierrosajan heiketessä joka kierroksella vajaalla minuutilla. Aiempina vuosina olen pystynyt kirimään loppua kohti, kun juoksu on lähtenyt rullaamaan alkuvaikeuksien jälkeen. Iloisen mielen ja omaan juoksuun keskittymisen lisäksi opin, ettei minun kannata juoda liikaa kahvia tai syödä suklaata ennen juoksua eikä käyttää kompressiohousuja (oudosti puutuneet etureidet, pohkeet ja jalkapohjat).
Lisätietoja:
http://www.kirsivalasti.fi/lentoa-juoksuun/
http://www.baana.fi/ammattilaisen-vinkit-juoksun-aloitukseen/
http://www.apu.fi/artikkeli/juoksu-paljasti-syovan-mietin-jopa-onko-minulla-oikeus-pelata
Olisi ehkä pitänyt perehtyä aiemmin Lentoa juoksuun -teokseen, sillä eilisestä puolimaratonista oli nautinto kaukana. Nukuin huonosti, jännitin ja panikoin juoksua etukäteen. Heräsin edeltävänä päivänä kauhistuneena, että tänään pitää juosta. Mikä helpotuksen tunne, kun oivalsin, että juoksu on vasta huomenna! Juoksupäivänä huokailin ja panikoin edelleen. Kunto oli parempi kuin viime vuonna (10-11 km normilenkki 7 min paremmin kuin viime vuonna), mutta yritin olla ajattelematta mahdollisuutta parantaa aikaa. Kunhan maaliin asti päästään, hyvä niin.
Eilisessä suorituksessa ei ollut mitään muuta hyvää kuin se, että hölkkäsin maaliin asti tuotekassin saamisen voimalla (olisinko keskeyttäneenä saanut tuotekassin?). Olin lähdössä omalla tasollani kärjessä, joten en päässyt ohittamaan ketään, mikä poikkesi edellisvuosista. Neste hölskyi mahassa ja loppumatkasta kärsin happamista röyhtäisyistä. Kahden tunnin komea kirittäjäjänis hävisi näköpiiristäni 15 kilometrin kohdalla. Viimeiselle kierrokselle lähtiessäni katsoin kelloa ja laskin, että paska aika tulee, vaikka juoksisin miten kovaa. En enää muistanut, että lähtö oli myöhästynyt ja oikeasti minulla olisi ollut saumoja kahden tunnin alitukseen. Luulo huonosta loppuajasta vei viimeisimmänkin motivaation ja raahustin maaliin pettyneenä. Oikeasti hölkkäsin vain yhden minuutin huonompaan aikaan kuin viime vuonna. Aika oli 2.01, kun odotin, että se olisi ollut 2.15 tai enemmän. Vielä aamulla väsyneenä herätessä ajattelin, ettei juostessa aivoja tarvita, kunhan jalat liikkuvat. Käytännössä minulla eivät toimineet aivot eivätkä jalat, juoksu ei lähtenyt missään vaiheessa rullaamaan ja juoksemisesta oli nautinto kaukana.
Eilinen oli hyvä opetus siitä, että mieliala vaikuttaa paljon juoksuun. Vaikka olin tekemässä itselleni hyvää ja nautinnollista juoksua, rupesin unelmoimaan hyvästä loppuajasta ja vertaamaan itseäni muihin. Masennuin, kun muut ohittivat minut. Olin ensimmäisen kierroksen jälkeen kuntosarjassa 4., ja sijoitukseni tippui kierros kierrokselta aina pykälän alemmaksi 7.:ksi kierrosajan heiketessä joka kierroksella vajaalla minuutilla. Aiempina vuosina olen pystynyt kirimään loppua kohti, kun juoksu on lähtenyt rullaamaan alkuvaikeuksien jälkeen. Iloisen mielen ja omaan juoksuun keskittymisen lisäksi opin, ettei minun kannata juoda liikaa kahvia tai syödä suklaata ennen juoksua eikä käyttää kompressiohousuja (oudosti puutuneet etureidet, pohkeet ja jalkapohjat).
Lisätietoja:
http://www.kirsivalasti.fi/lentoa-juoksuun/
http://www.baana.fi/ammattilaisen-vinkit-juoksun-aloitukseen/
http://www.apu.fi/artikkeli/juoksu-paljasti-syovan-mietin-jopa-onko-minulla-oikeus-pelata
maanantai 3. heinäkuuta 2017
Kissani Jugoslavia
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (2014)
Pajtim Statovci (s. 1990) asuu Helsingissä ja opiskelee
yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa sekä elokuva- ja
televisiokäsikirjoittamista Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun
korkeakoulussa. Kissani Jugoslavia sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon sekä nimettiin vuoden 2014 kirjaksi. Teos on palkintonsa ansainnut ja hyvää luettavaa, vaikkeivät sen teemat miellyttäviä olekaan.
Kissani Jugoslavia -teoksessa maahanmuuttajataustainen opiskelijamies kipuilee seksuaalisuutensa ja kulttuuritaustansa kanssa, yrittää sopeutua ja löytää rauhan itsensä kanssa. Toinen kirjan kertojista on opiskelijamiehen äiti, perinteitä noudattava albanialainen, jonka elämää seurataan nuoresta naisesta keski-ikään asti. Maahanmuuttajat ovat kahden kulttuurin välissä ja jos tähän lisätään vielä seksuaali-identiteetin häilyvyys, hyvin ristiriitaista on oleminen ja eläminen. Teoksessa on paljon symboliikkaa käärmeiden ja kissojen muodossa. Jugoslavia kuten Suomikin näyttäytyy paikkana, jota samanaikaisesti rakastaa ja vihaa. Kirjailija palaa esikoisteoksensa teemoihin seuraavassa kirjassaan Tiranan sydän (2016).
Kissani Jugoslavia ei kuulu mielilukemiseeni aiheensa takia. Sydän syrjällään odotin, mihin tarina lopulta johtaa. Onneksi lopun sattoi tulkita onnelliseksi!
Lisätietoja:
Tilaa:
Kommentit (Atom)