Eeva Tenhunen: Nuku hyvin, Punahilkka (1973)
Nuku hyvin, Punahilkka on Tenhusen kolmas dekkari. Siinä eivät seikkaile Martti ja Liisa Halla, vaan nuori äidinkielenopettaja Ulla ja muut yhteiskoulun opettajat Itä-Suomessa. Poliisina esiintyy kaupunkilainen Launonen.
Koulumaailmaan sijoittuva dekkari on varsin todentuntuinen. Minulle tulee mieleen ala-asteaikani, jolloin opiskelin pienessä kyläkoulussa maaseudulla. Opettajat asuivat rivitalossa parin sadan metrin päässä koulusta. 1970-luvun koulumaailma oli varsin ahdasmielinen ja opettajan elämä tarkoin säädelty. Salassa piti alkoholikin nauttia; tupakkaa ja viinaa menee kirjassa todella paljon!
Ulla on samanlainen, vähän hermoheikko ja lapsellinen, henkilöhahmo kuin Liisa Halla. Ihmettelin jo ensilukemalta, kuinka hän pystyy hoitamaan työnsä niinkin hyvin. Ensilukemalta ei auennut susisymboliikka eikä teoksen nimi. Nyt vanhempana lukiessa teos avautuu eri tavalla. Muistin murhaajan, mutta motiivit tekoon olin unohtanut.
Arvosteleva kirjaluettelo esitteli Tenhusen teoksen vuonna 1973, joten se oli hyväksyttävää hankkia kirjastoon. Ehkä "huonon elämän" kuvaus oli sallittua siksi, että teoksessa paha saa palkkansa, eikä olemassaolevia normeja kumota.
Kirjasammon aikalaisarvio: Kirjasampo
lauantai 25. huhtikuuta 2015
maanantai 20. huhtikuuta 2015
Keisari seisoo palatsissaan
Eeva Tenhunen: Keisari seisoo palatsissaan (1971)
Keisari seisoo palatsissaan jatkaa siitä mihin Mustat kalat (1964) päättyy. Kirjasampo on sarjoittanut Tenhusen dekkarit Martti ja Liisa Halla -sarjaan, joten ilmeisesti parivaljakko seikkailee kaikissa teoksissa, vaikken sitä muistakaan.
Ensilukemisestani muistan, että Keisari seisoo palatsissaan oli sekava (samannimisiä henkilöitä, paljon erilaisia sukulaisia, ajallisesti tapahtumia vuosikymmenten takaa) ja pitkäveteinen (hautausmaalla vaeltelu, jännitystunnelman kasvatus). Aihe - kirjailijat - sen sijaan kiinnosti jo nuorena ja oli mukava tietää, mitä tapahtui Savonlinnan jälkeen.
Muistin yllättävän hyvin teoksen juonen, vaikka olin nuorempana hyppinyt rivien yli. Nyt saatoin keskittyä tekstiin ja lukea kirjan alusta loppuun. En edelleenkään ymmärtänyt esim. Liisan käytöstä ja ainaista tupakointia.
Lisätietoja:
Kirjasampo
Keisari seisoo palatsissaan jatkaa siitä mihin Mustat kalat (1964) päättyy. Kirjasampo on sarjoittanut Tenhusen dekkarit Martti ja Liisa Halla -sarjaan, joten ilmeisesti parivaljakko seikkailee kaikissa teoksissa, vaikken sitä muistakaan.
Ensilukemisestani muistan, että Keisari seisoo palatsissaan oli sekava (samannimisiä henkilöitä, paljon erilaisia sukulaisia, ajallisesti tapahtumia vuosikymmenten takaa) ja pitkäveteinen (hautausmaalla vaeltelu, jännitystunnelman kasvatus). Aihe - kirjailijat - sen sijaan kiinnosti jo nuorena ja oli mukava tietää, mitä tapahtui Savonlinnan jälkeen.
Muistin yllättävän hyvin teoksen juonen, vaikka olin nuorempana hyppinyt rivien yli. Nyt saatoin keskittyä tekstiin ja lukea kirjan alusta loppuun. En edelleenkään ymmärtänyt esim. Liisan käytöstä ja ainaista tupakointia.
Lisätietoja:
Kirjasampo
maanantai 13. huhtikuuta 2015
Mustat kalat
Eeva Tenhunen: Mustat kalat (1964)
Luin toistamiseen Eeva Tenhusen (s. 1937) esikoisteoksen Mustat kalat. Nuorena luin teoksen ensimmäistä kertaa, enkä oikein pitänyt kirjasta. Henkilöt olivat mielestäni ilkeitä ja pahansuopia ja tunnelma jotenkin outo. En tiedä, olisiko jotain pitänyt lukea rivien välistä, vain mitä?
Reilut parikymmentä vuotta on vierähtänyt ensilukemisesta, mutta valitettavasti pääjuonenkäänteet ja murhaaja olivat vielä muistissa. Kieli ja ajankuva ovat 1960-luvulta, mikä nuorempana varmaan vaikeutti tarinaan syventymistä. Huomaan, että minulta menee sekaisin Eeva Tenhusen, Liisa Nevalaisen ja muiden suomalaisten naisten kirjoittamat dekkarit. Luin nuorempana myös Pirkko Arhippaa ja esim. ruotsalaista Maria Langia.
Eeva Tenhunen on kirjoittanut kahdeksan dekkaria sekä vähän muutakin kirjallisuutta. Häneltä ei ole ilmestynyt viime vuosikymmeninä uutta; kirjoittamishalu loppui miehen kuolemaan. Dekkariseura palkitsi Tenhusen Hornanlinna-palkinnolla vuonna 2010.
Eeva Tenhunen vaikuttaa tutustumisen arvoiselta persoonalta, oman tiensä kulkijalta.
Lisätietoja:
Dekkariseuran artikkeli
Kirjasampo
Luin toistamiseen Eeva Tenhusen (s. 1937) esikoisteoksen Mustat kalat. Nuorena luin teoksen ensimmäistä kertaa, enkä oikein pitänyt kirjasta. Henkilöt olivat mielestäni ilkeitä ja pahansuopia ja tunnelma jotenkin outo. En tiedä, olisiko jotain pitänyt lukea rivien välistä, vain mitä?
Reilut parikymmentä vuotta on vierähtänyt ensilukemisesta, mutta valitettavasti pääjuonenkäänteet ja murhaaja olivat vielä muistissa. Kieli ja ajankuva ovat 1960-luvulta, mikä nuorempana varmaan vaikeutti tarinaan syventymistä. Huomaan, että minulta menee sekaisin Eeva Tenhusen, Liisa Nevalaisen ja muiden suomalaisten naisten kirjoittamat dekkarit. Luin nuorempana myös Pirkko Arhippaa ja esim. ruotsalaista Maria Langia.
Eeva Tenhunen on kirjoittanut kahdeksan dekkaria sekä vähän muutakin kirjallisuutta. Häneltä ei ole ilmestynyt viime vuosikymmeninä uutta; kirjoittamishalu loppui miehen kuolemaan. Dekkariseura palkitsi Tenhusen Hornanlinna-palkinnolla vuonna 2010.
Eeva Tenhunen vaikuttaa tutustumisen arvoiselta persoonalta, oman tiensä kulkijalta.
Lisätietoja:
Dekkariseuran artikkeli
Kirjasampo
maanantai 6. huhtikuuta 2015
Neljäs lenkki
Reilu viikko sitten minulla oli kamalat pms-oireet, enkä liikkunut ollenkaan. Hormonien ja muiden syiden takia syömishimot hyrräsivät oikein kunnolla. Söin varmaan kilon karkkia ja puoli kiloa maissilastuja normaalin syömisen lisäksi. Alkoholia teki mieli ja mietin kotiin linnoittautumista herkkujen kera. Näin jälkikäteen ajateltuna viikossa meni ainakin 7000 kilokaloria ylimääräistä eli laskennallisesti yksi kilo tuli lisää. En ole käynyt vaa'alla, joten paino on mysteeri.
Huonosti nukutun yön jälkeen mietin lenkille lähtöä. Lunta satoi, joten siirsin koko ajan lähtöä. Lopulta kyllästyin itseeni: kyllä tämännäköiselläkin on oikeus hölkätä ihmisten ilmoilla, hengästyä ja hikoilla! Pistin uuden ulkoilutakkini päälle ja ajattelin hölkätä edes kolme kilometria.
Liikkeellä oli yllättävän paljon sunnuntaikävelijöitä, kun lähdin kiertämään tuttua kilometrin lenkkiä. Kolmen kierroksen jälkeen ajattelin juosta vielä kaksi. Sitten mietin, että juoksen ennätykseni eli kuusi kierrosta. Lopulta päädyin juoksemaan lenkin kymmeneen kertaan. Teki mieli juosta vielä lisää, kuinka monta kierrosta olisin jaksanut, mutta vasemmassa lonkankoukistajassa ja yläetureidessä alkoi tuntua. En jaksanut, tai viitsinyt, juosta ylämäkeä ylös, vaan kävelin. Alamäet kotiin laskettelin kuitenkin reippaasti ja vaivattomasti. Noin 14 kilometrin lenkki, jossa kävelyä 2 kilometria ja juoksua 10 km tasamaalla ja 2 km alamäkeä on kevään ennätykseni. Olen sitä hehkuttanut joka puolella ja käynyt ylikierroksilla.
Puolentoista viikon tauko lenkkeilyssä teki hyvää. Nyt on etureidet kipeinä ja aineenvaihdunta käynnissä. Oikein odotan seuraavaa lenkkiä!
Huonosti nukutun yön jälkeen mietin lenkille lähtöä. Lunta satoi, joten siirsin koko ajan lähtöä. Lopulta kyllästyin itseeni: kyllä tämännäköiselläkin on oikeus hölkätä ihmisten ilmoilla, hengästyä ja hikoilla! Pistin uuden ulkoilutakkini päälle ja ajattelin hölkätä edes kolme kilometria.
Liikkeellä oli yllättävän paljon sunnuntaikävelijöitä, kun lähdin kiertämään tuttua kilometrin lenkkiä. Kolmen kierroksen jälkeen ajattelin juosta vielä kaksi. Sitten mietin, että juoksen ennätykseni eli kuusi kierrosta. Lopulta päädyin juoksemaan lenkin kymmeneen kertaan. Teki mieli juosta vielä lisää, kuinka monta kierrosta olisin jaksanut, mutta vasemmassa lonkankoukistajassa ja yläetureidessä alkoi tuntua. En jaksanut, tai viitsinyt, juosta ylämäkeä ylös, vaan kävelin. Alamäet kotiin laskettelin kuitenkin reippaasti ja vaivattomasti. Noin 14 kilometrin lenkki, jossa kävelyä 2 kilometria ja juoksua 10 km tasamaalla ja 2 km alamäkeä on kevään ennätykseni. Olen sitä hehkuttanut joka puolella ja käynyt ylikierroksilla.
Puolentoista viikon tauko lenkkeilyssä teki hyvää. Nyt on etureidet kipeinä ja aineenvaihdunta käynnissä. Oikein odotan seuraavaa lenkkiä!
Villa Sybillan kirous
Vera Vala: Villa Sybillan kirous (2014)
Arianna de Bellis tutkii -sarjan kolmas osa jatkaa edeltäjiensä osoittamalla tiellä. Nyt käsitellään talousrikollisuutta ja uskonnollisia yhteisöjä kansainvälisellä tasolla (en lukenut jokaista sanaa) sekä uhkailuja perhepiirissä. Jos kritisoin edellisessä osassa Ariannan huippuagentin ja avuttoman neidon vaihteluita, nyt nainen tuntui olevan vain neito pulassa. Juoni toisti edeltäjäänsä (murhaaja paljastui minulle jo alussa), mutta menneisyyden haamut tulivat päivänvaloon. Tähän osaan voisi päättää Arianna de Bellsin tarinan.
Paitsi että kesäkuussa julkaistaan neljäs osa, Tuomitut. Varmaan luen senkin jossain välissä, mutta tällä hetkellä Ariannan tarinalla on hyvä välitilinpäätös.
Lisätietoja:
Kustantajan sivut
DekkariNetti
Arianna de Bellis tutkii -sarjan kolmas osa jatkaa edeltäjiensä osoittamalla tiellä. Nyt käsitellään talousrikollisuutta ja uskonnollisia yhteisöjä kansainvälisellä tasolla (en lukenut jokaista sanaa) sekä uhkailuja perhepiirissä. Jos kritisoin edellisessä osassa Ariannan huippuagentin ja avuttoman neidon vaihteluita, nyt nainen tuntui olevan vain neito pulassa. Juoni toisti edeltäjäänsä (murhaaja paljastui minulle jo alussa), mutta menneisyyden haamut tulivat päivänvaloon. Tähän osaan voisi päättää Arianna de Bellsin tarinan.
Paitsi että kesäkuussa julkaistaan neljäs osa, Tuomitut. Varmaan luen senkin jossain välissä, mutta tällä hetkellä Ariannan tarinalla on hyvä välitilinpäätös.
Lisätietoja:
Kustantajan sivut
DekkariNetti
lauantai 4. huhtikuuta 2015
Kuolema ei ole lasten leikkiä
Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä (2014)
Lukaisin Alan Bradleyn toisen Flavia de Luce -dekkarin vauhdilla. Kun tiesi mitä odottaa, ei juoni tökkinyt niin kuin edellisessä teoksessa. Paikoitellen kyllä epäilytti 10-vuotiaan äly tai älyttömyys.
Teoksessa käsiteltiin nukketeatteria ja hirsipuita, lapsia ja "lastentekemistä". Olen katsonut muutaman osan Isä Brown ja hänen laumansa -tv-sarjaa ja teoksessa on samanlaista tunnelmaa. Luonnollisesti myös Agatha Christie tuli mieleen lukiessa.
Todennäköisesti minun täytyy lukea seuraavatkin osat, jotta tiedän, mitä de Lucan perheelle tapahtuu. Tällä hetkellä minulla on kesken aika monta dekkarisarja, joten luvassa on tällaisia lyhyitä mainintoja luetuista teoksista.
Lisätietoja:
http://www.bazarforlag.fi/asema/kuolema-ei-ole-lasten-leikkia/6680
http://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi/2014/11/alan-bradley-kuolema-ei-ole-lasten.html
Lukaisin Alan Bradleyn toisen Flavia de Luce -dekkarin vauhdilla. Kun tiesi mitä odottaa, ei juoni tökkinyt niin kuin edellisessä teoksessa. Paikoitellen kyllä epäilytti 10-vuotiaan äly tai älyttömyys.
Teoksessa käsiteltiin nukketeatteria ja hirsipuita, lapsia ja "lastentekemistä". Olen katsonut muutaman osan Isä Brown ja hänen laumansa -tv-sarjaa ja teoksessa on samanlaista tunnelmaa. Luonnollisesti myös Agatha Christie tuli mieleen lukiessa.
Todennäköisesti minun täytyy lukea seuraavatkin osat, jotta tiedän, mitä de Lucan perheelle tapahtuu. Tällä hetkellä minulla on kesken aika monta dekkarisarja, joten luvassa on tällaisia lyhyitä mainintoja luetuista teoksista.
Lisätietoja:
http://www.bazarforlag.fi/asema/kuolema-ei-ole-lasten-leikkia/6680
http://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi/2014/11/alan-bradley-kuolema-ei-ole-lasten.html
Tilaa:
Kommentit (Atom)