Kas, kissa.

Ninni Aalto, Tuuli Hypen: Kas, kissa. (2013)

Aallon ja Hypenin sarjakuva-albumi on kissaihmiselle omiaan! =(^.^)= :t ovat niin ihania, rakastettavia, mutta välillä myös rasittavia.

Arktisen Banaanin julkaisemaan teokseen on kerätty kissanomistajien tarinoita ja osa henkilöhahmoista on kuulemma tunnistettavissa eli piirtäjien lähipiiristä. Siispä katselin kissojen lisäksi kissanomistajia. Varsin nuorta ja kaupunkilaista porukkaa, tiettyjä tunnistettavia tyyppejä. Kissat olivat erilaisia, vähemmän söpöjä kuin riiviöitä. Aika monella kissalla oli vihreä "hullunkiilto" silmissä tai naama rutussa. Teoksessa tulee hyvin esille kissojen piirteet ja käyttäytyminen sekä kissaihmisten rakkaus lemmikkejään kohtaan. Teoksen tekijät tunnistaa piirrosjäljestä, josta pidin. Kaunis teos ja ihana kansi!

Kiitos tekijöille & lisää tällaista, sanoo kissaihminen.

Lisätietoja:

http://ninni.sarjakuvablogit.com

http://www.tuulihypen.com

http://www.avatv.fi/minisaitit.shtml/luodaan_yhdessa/lukupiiri/lukupiiri-vain-kissaihmiset-voivat-ymmartaa/2013/08/1798079

YouTube (80 s., ei 64 s.)

Kuolema sypressin varjossa

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa (2012)

Italiassa vuosia asunut suomalaiskirjailija Vera Vala nousi esikoisdekkarillaan julkisuuteen ja on siellä pysynyt siitä asti. Arianna de Bellis -etsiväsarja on kasvanut kahdella uudella osalla: Kosto ikuisessa kaupungissa (2013) ja Villa Sibyllan kirous (2014). Lisäksi Vala on kirjoittanut mm. jatkokertomuksen MeNaiset-lehteen (2014).

Kirjailijanimensä Vala (s. 1976 Seinäjoella) keksi jo 16-vuotiaana ja vuonna 2000 hän lähetti ensimmäisen käsikirjoituksensa kustantajalle. Vasta kolmannella yrittämällä julkaisukynnys ylittyi nimikilpailulla nimensä saaneella teoksella Kuolema sypressin varjossa.

Mielenkiinnolla odotin, milloin ensimmäinen osa vapautuu kirjastosta lainaan. Kun sain teoksen käsiini, se meinasi jäädä puoliväliin. Viihteellinen tyyli ja alkuasetelmien kuvaus oli suoraviivaiseen dekkariin tottuneelle puuduttavaa. Murhatutkimusrintamalla ei tapahdu juuri mitään ennen viimeisiä 50 sivua.

Teos on viihdettä, seikkailua, Italian lämpöä ja romantiikkaa. Kuka murhasi amerikkalaisen Lilyn, on sivuseikka. Pääosaan nousee Arianna ja hänen entinen elämänsä. Kustantajan sivuilla on seuraava kuvaus: "Kuolema sypressin varjossa aloittaa aistikkaan Arianna de Bellis tutkii -sarjan. Italiaan sijoittuvan dekkarisarjan ensimmäinen osa on auringonpaahteinen ja rehevästi tuoksuva tarina, joka kohottaa lukijansa arjen yläpuolelle. Päähenkilö on etsivätoimiston osakas, italialais-suomalainen Arianna de Bellis, joka elää ylellistä mutta yksinäistä elämää Roomassa. Nuori, leskeksi jäänyt punapää on miehensä Giovannin kuoleman jälkeen ryhtynyt ratkomaan rikoksia. Kun Tolfan pikkukylässä surmataan vaalea viettelijätär Lily Montgomery, Lilyn hurmaava lanko Luciano pyytää Ariannaa etsimään murhaajan. Jäljittäessään kylmäveristä tappajaa Arianna huomaa, että Tolfan kylä kuhisee kateutta, menetettyä rakkautta ja kostonjanoa. Tutkimusten edetessä ja salaisuuksien paljastuessa Arianna saa huomata joutuneensa seuraavaksi tappolistalle."

Tunnelma kirjassa pysyy leppoisena (ei siis jännitystä, kauhua, pelkoa) paria kohtausta lukuunottamatta. Kirjailija on käyttänyt omia kokemuksiaan hyödyksi ja tuloksena on kelpo pako arjesta Italian lämpöön, komean miehen käsivarsille.

Lisätietoja:

Dekkariseura

Gummerus

http://veravala.blogspot.fi/p/vera-vala.html

http://pihinnaisenelamaa.blogspot.fi/2014/08/vera-vala-ja-kuolema-sypressin-varjossa.html

Piiraan maku makea

Alan Bradley: Piiraan maku makea (2014)

"Seisoessani siinä kirjaston ulkopuolella Cow Lanella ajattelin, että taivaassa kirjasto on varmasti auki vuorokauden ympäri, seitsemänä päivänä viikossa. Eipäs kun kahdeksana päivänä viikossa.

Luin keväällä Helsingin Sanomista arvostelun Alan Bradleyn esikoisteoksesta ja mielenkiintoni heräsi. Lupailtiinhan teoksessa olevan samaa henkeä kuin Agatha Christien dekkareissa. Kaksi kuukautta sitten teos osui silmiin kirjaston hyllystä ja lainasin sen.

Sain aluksi luettua 34 sivua ja sitten keksin kaikenlaista puuhaa, etten ehdi tarttua kirjaan. 11-vuotias Flavia de Luce vaikutti rasittavalta henkilöltä, enkä kokenut tarpeelliseksi kuluttaa aikaani hänen seurassaan. Edellinen viikonloppu meni flunssaisena lepäillen ja sain luettua kirjan loppuun. Ehkäpä kirja on hieman haastava kaikkine englantilaisen elämän kuvauksineen, kirjallisuusviittauksineen ja kemiatietoineen. Juonikuviot kehittyvät verkalleen ja murhat olivat sivuseikka tapahtumien kulussa. Mielestäni hyvin christiemäistä, tulipa mieleeni myös P.D. James. Kun on tottunut nykyaikaisiin, suoraviivaisiin dekkareihin, vanhahtavaan tyyliin mukautuminen vei aikansa.

Mukavaa oli, että kirjassa markkinoitiin kirjastoa ja lukemista. Minusta kirjailija oli paikoin hyvin uskottava kuvatessaan 11-vuotiaan tytön mielenliikkeitä. Tarina olisi ollut aivan erilainen, jos päähenkilönä olisi ollut poika. Nyt päästiin valottamaan tyttöjen ja naisten asemaa Briteissä vuonna 1950. Kanadalaissyntyinen kirjailija (s. 1934) irvailee lempeästi briteille ja on päässyt Flavia de Luce -sarjassaan jo kuudenteen teokseen:

The Sweetness at the Bottom of the Pie v. 2009, suom. Piiraan maku makea 2014

The Weed That Strings the Hangman's Bag, suom. Kuolema ei ole lasten leikkiä 2014

A Red Herring without Mustard

I Am Half-Sick of Shadows

Speaking from Among the Bones

The Dead in Their Vaulted Arches

Lisätietoja:

DekkariNetti

HS

Bazar
www.faviadeluce.com