sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Siivousta ja sydämen asioita

Hanna Velling: Siivousta ja sydämen asioita (2023)

Halusin lukea jonkun hyväntuulen-kirjan ja lainasin kirjastosta pikalainana Vellingin (s. 1969) neljännen romaanin Siivousta ja sydämen asioita. En ole lukenut Vellingin aiempia romaaneja. Juonellisesti minua kiinnostaa hänen seuraava romaaninsa Pieni puoti Punavuoressa, joka ilmestyy huhtikuussa 2024.

Suvi Sademaa saisi tulla siivoamaan kotiini! Suvi on siivousintoilija ja haluaa miellyttää muita. Hän hakee hyväksyntää siivoamalla ja järjestelmällä muiden asioita. Voin samaistua kilttiin Suviin helposti lukuun ottamatta tuota siivousintoilua. Kirjailijan tapaan olen toki teoriassa sivistänyt itseäni alan yksityiskohdilla, ja ollut jopa kesätöissä. 

Kirja on turvallista luettavaa, koska juonikuvio on ennalta arvattava eikä suuria yllätyksiä tule. Ehkäpä harmaa kuvaa hyvin kirjan tunnelmaa. Suvi pyyhkäisee välillä näkymän kirkkaaksi. On siis ankeita hetkiä, mutta myös hyviä. 

Mielenkiinnolla luen Vellingin seuraavan teoksen, että tutustun kirjailijan tyyliin paremmin.

Lisätietoja:

https://www.bazarkustannus.fi/kirja/siivousta-ja-sydamen-asioita/


Rakkauden riitasointu

Julia Quinn: Rakkauden riitasointu (2023)

Quinnin (s. 1970) uusin suomennettu historiallinen sarja kertoo Smythe-Smith-suvun tytöistä, jotka etsivät puolisoa Bridgerton-sarjan malliin samoissa tanssiaisissa. Henkilöt ovat siis samoja, jotka esiintyvät kirjailijan muissa teoksissa. Harmittaa, kun itse ei muista kaikkea aikaisemmista kirjoista!

Smythe-Smith on tunnettu epämusikaalisista konserteistaan, mutta kirjassa ehtii tapahtua paljon ennen konserttia. Sellaista, jonka jälkeen neidon ja jaarlin tulisi jo olla naimisissa. Mutta kun jahkataan ja jahkataan aivan loppusivuille asti selvää asiaa. Alkuteoksen nimi on Just Like Heaven, mutta sellaista olotilaa on kirjassa odotettua vähemmän. Viihdyttävää luettavaa silti.

Lisätietoja:

https://www.tammi.fi/kirja/julia-quinn/rakkauden-riitasointu/9789520453237

Mennyt mies

Christian Rönnbacka: Mennyt mies (2023)

Antti Hautalehto -sarjan 11. osa yllätti positiivisesti, kun juonikuvio ei ollutkaan sitä, mitä odotin. Kirja lähtee käyntiin vauhdikkaasti, mutta minulta meni tovi aikaa päästä juoneen mukaan. 

Aika monta ruumista kirjaan mahtuu. Yksityiskohtainen väkivallan kuvaus inhottaa, mutta on tässä kirjallisuuslajissa tyypillistä. 

Lisätietoja:

https://www.bazarkustannus.fi/kirja/mennyt-mies/