Alice Munro: Dear life (2012, äänikirja, suomeksi Kallis elämä)
Olen lukenut kanadalaiselta Alice Munrolta (s. 1931) jotain aikaisemmin, mutta nyt etsin tuoretta äänikirjaa herätelläkseni englanninkieltäni.
Random Housen äänikirja oli kahdeksalla CD-levyllä, ja novellit katkesivat kesken levyn lopussa. Kuuntelijaystävällisempi ratkaisu olisi ollut sijoittaa kymmenen novellia ja neljä omaelämänkerrallisesti sävyttynyttä tarinaa kokonaisina levyille. Kuunteluaikaa kirjalla oli 10 tuntia.
Alice Munro palaa viimeisessä novellikokoelmassaan (on kertonut lopettavansa kirjoittamisen tähän kirjaan) lapsuutensa ja nuoruutensa aikakauteen. Kirjan ensimmäisissä novelleissa eletään 1940 - 60-lukuja ja henkilöhahmot ovat nuoria. Viimeisimmissä novelleissa henkilöhahmot ovat iäkkäämpiä. Neljässä omaelämänkerrallisessa tarinassa kirjailija palaa lapsuuteensa ja kirjoittaa erityisesti itsestään ja äidistään. Tapahtumat voivat tuntua kamalilta nuoresta lukijasta, jolla ei ole historiallista näkökulmaa; maailma oli erilainen ennen.
Alice Munron novellit käsittelevät naisen asemaa, kirjoittamista ja lukemista, elämää ennen ja jälkeen käännekohtien. Äänikirjassa muutamassa novellissa on äänessä mieslukija, kun päähenkilö on mies. Mutta miespäähenkilön ohella novellissa on aina vahva nainen, jonka tarina nousee sivusta valokeilaan. Novellit ovat mielestäni eletyn oloisia, todellisia, ja jäin miettimään omaelämänkerrallisen aineiston määrää.
Alice Munro sai Nobelin kirjallisuudenpalkinnon vuonna 2013.
Lisätietoja:
Yle 2013
HS 2013
http://alicemunro.ca