Haamupari

Eila Piekkari: Haamupari (2009)

Luin lehtiartikkelin Lahden seudulle sijoittuvista dekkareista ja löysin itselleni uuden dekkaristin Eila Piekkarin. Hänen esikoisteoksensa Haamupari aloittaa jo viidenteen kirjaan edenneen Kristiina Elo -poliisidekkarisarjan. Haastattelujen mukaan Piekkari kirjoittaa vielä ainakin yhden Kristiina Elo -dekkarin ennen kuin julkaisee (oikean) romaanin.

Vaikka Myllylahden MurhaMylly-sarjassa julkaistu Haamupari olisi ollut saatavilla e-kirjana, etsiskelin teosta kirjaston hyllyiltä ja tein useita aineistohakuja. Siksiköhän teos löytyikin lopulta näyttelystä?

Haamuparissa kiinnosti erityisesti Lahti-Hollola-paikkakuvaus ja kansantanssiharrastus. Valitettavasti en löytynytkään itselle tuttuja paikkoja kirjasta Lahden rautatieasemaa lukuun ottamatta. Tanssiharjoitukset ja esiintymismatkat oli kuvattu lupa ryypätä -riennoiksi, todennäköisesti totuudenmukaisesti, koska kirjailija on itsekin harrastanut lajia. Aluksi henkilöhahmoja vilisi parin tanssiryhmän verran ja poliisilaitoksen väki tämän lisäksi, joten turhauduin.

Kristiina eli Krisse ratkoo rikosten sijasta ihmissuhdevyyhtejä. Ne, jotka haluavat suoraviivaista toimintaa, pettyvät. Rikospoliisin toiminta on kuvattu epäuskottavasti, mutta työyhteisökuvauksessa on kaikille tuttuja henkilöhahmoja. Krisselle en oikein lämmennyt, koska löysin itsestäni paljon Riikkaa. Työyhteisössä pitää tulla toimeen kaikkien kanssa, mutta Krisse ei siedä Riikka, vaan haikailee toiseen työhuoneeseen. Haastattelun mukaan Piekkarin teos oli aluksi liian pitkä ja hän teki siihen laajoja poistoja. Tämä voi selittää sen, miksi kirjassa mainitaan henkilönnimiä, joihin ei enää palata ja ajoittain toiminta junnaa päiväkausia. Tutkinta ei etene järjestelmällisesti, vaan ajatus kerrallaan, mikä minusta on epäuskottavaa. Kirjailija on todennut haluavansa kirjoittaa agatha christie -tyylisesti, mikä minusta toteutuu Haamuparissa.

Lisätietoja:

http://www.eijapiekkari.com

Salpausselän kirjailijat r.y.

Ylen uutiset 2013

Vish Puri

Hall, Tarquin: Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus (2012)

Intialaisen yksityisetsivän maailmaan oli helppo sukeltaa, kun oli jo lukenut kakkososanVish Puri & nauruun kuolleen miehen tapaus (2013). Sarjan toisessa kirjassa mainitaan muutamaan otteeseen ensimmäisen kirjan tapahtumia, muttei paljasteta liikaa.

Luin kirjaa aluksi hyvinkin mielelläni, mutta sitten se jäi moneksi illaksi avaamatta. Lukeminen oli ainakin minulle hidasta, enkä nauttinut lukemastani. Teoksissa on läsnä kaksijakoinen Intia, köyhyys ja rikkaus. Ei mitään todellisuudesta pakoa siis. Muita dekkareita lukiessa etäännytän itseni tapahtumista, mutta Hallin teoksissa Intia hyppää silmille. Väkisin mietin kaivostyöläisten elinoloja tai kastittomien asemaa lukiessani.

Lisätietoja:

DekkariNetti

Kirjasampo

Kustantajan sivu